tag:blogger.com,1999:blog-194176542012-01-28T23:03:48.096+02:00Elämää ja ajatuksia, jos niitä sattuu olemaan.Elleasenoreply@blogger.comBlogger691100tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-77262978081485361192008-09-23T00:51:00.000+03:002008-09-23T01:00:34.650+03:00Miilunpolttaja istui nojatuolissa ja tuijotti Pertti Niemisen runokokoelmaa; oli tuijottanut itse asiassa jo melkoisen tovin. Sitten Peilikuva pelmahti paikalle. <br /><br />-Mitäs, mitäs, onkos mies alkanut lukea syvällistä kaunokirjallisuutta, Peilikuva ilkkui ja sai Miilunpolttajan havahtumaan ajatuksistaan.<br />-En ole lukenut runoteoksia vuosiin ja ajattelin kokeilla, miltä runojen lukeminen taas tuntuu.<br />Peilikuva naurahti, sillä se tiesi, ettei Miilunpolttaja ollut koskaan päässyt yhtään runoteosta läpi. Se oli aloittanut Harry Martinssonin huikean tieteisvision Aniaran ainakin kolme kertaa, ylistänyt jokaisella kerralla teoksen kaunista kieltä ja jättänyt teoksen kesken pääsemättä edes puoliväliin. Spoon River –antologiaa Miilunpolttaja oli lukenut sieltä täältä, samoin Leinoa, Jylhää, Hellaakoskea, kiinalaista proosarunoutta ja jopa T.S. Eliotia (joka ei avautunut yhtään)<br /><br />Miilunpolttajalla oli tarve vaikuttaa fiksummalta ja syvällisemmältä kuin oikeasti olikaan ja se tosiasia ei varmaan muuttuisi ennen kuin mies laskettaisiin maan poveen matojen mutusteltavaksi. Peilikuva hymähti ääneen, kun hän muisti, kuinka Miilunpolttaja oli viisi vuotta takaperin ostanut Kirjamessuilta Ursan ständiltä Ilmakehä ja sää –tietoteoksen. Kirja lepäsi vieläkin hyllyssä täysin lukemattomana. Tai melkein. Peilikuva oli selaillut sitä aina välillä. Puisevaa tavaraa.<br /><br />Olisi väärin sanoa, etteikö Miilunpolttaja aika ajoin olisi oikeasti nauttinut lukemistaan runoista. Etenkin Eino Leino kosketti syvältä ja jotkut A. W. Yrjänän runoista iskivät lujaa. Mutta entäpä sitten tämänkertainen sankarimme, Pertti Nieminen. Niin tavallinen nimi kuin olla ja voi.<br /><br />-No, veikö kissa kielesi, Peilikuva sanoi lopulta, kun huomasi Miilunpolttajan vajonneen taas aatokseen.<br />-Ei, ei, Miilunpolttaja vastasi hämillään. –Mietin vain tätä yhtä runoa…<br />-No, anna tulla.<br />-Tämä runo ei ole oikein hyvä ääneen luettuna. Tää on enemmänkin tällainen kirjallinen runo. Luettuna parempi, tiedäthän.<br />-En tiedä, lue nyt vaan, Peilikuva sanoi tuskastuneena ja pyöritteli silmiään. Ihme hienostelija.<br /><br />Miilunpolttaja köhi hetken aikaa kurkkuaan ja aloitti:<br /><br />Timanttisutra (Pertti Niemisen kokoelmasta <span style="font-style:italic;">Yö yöltä vaihtavat varjot suuntaa</span>)<br /><br /><span style="font-style:italic;">Uskomme uniin, uskomme kasvuun<br />ja nousuun; paheksumme Tuomasta,<br />joka ei uskonut.<br />Kuolemaan emme oikeastaan usko;<br />se tuntuu niin mahdottomalta<br />kaiken tämän ponnistelun jälkeen.<br />Järjetöntä olisi kuolla<br />juuri kun unelmat alkavat toteutua,<br />juuri kun</span><br /><br />Peilikuva pohdiskeli runoa. Vaikkei se ollutkaan kauneinta, mitä hän oli kuullut (ei lähimainkaan), siinä oli ideaa. Hän odotti, miten Miilunpolttaja sen tulkitsisi.<br /><br />-Muistatko, kun puhuimme kuolemasta jokin aika sitten? Peilikuva nyökkäsi. -Ehkä tässä on selitys sille, miksi olemme niin kaukana siitä. Me emme oikeastaan usko kuolemaan. Me kuvittelemme olevamme kuolemattomia varmaan siihen hetkeen asti, kunnes saamme ensimmäisen sydänkohtauksemme tai surusilmäinen tohtori-setä ilmoittaa, että meillä on kananmunan kokoinen aivokasvain. Me ehkä jopa halveksumme ihmisiä, jotka muistuttavat meitä kuolemasta. He tekevät särön elämäniloomme.<br /><br />-Vahva tulkinta, Peilikuva sanoi mietteliäästi.<br />-No joo, ehkä vähän kärjistin, mutta ymmärsit varmaan perusidean.<br />-Ymmärsin, Peilikuva sanoi ja unohti asiaa pohdiskellessaan kokonaan, että hänen oli alun perin ollut tarkoitus vain piikitellä Miilunpolttajaa. –Mutta toisaalta onhan se aika älytöntä, että juuri kun on saavuttanut kaiken; on riittävästi rahaa ja rakkautta, aikaa, lapsenlapsia ja miellyttävä koti, niin sitten iskee jäykkäkouristus ja ketarat ojoon.<br /><br />-Paitsi että juuri niinhän pitääkin käydä! Miilunpolttaja huudahti innokkaasti. –Unelmien tavoitteluhan on kaikki kaikessa. Kun ne toteutuvat, niin jäljellä on kovin vähän tehtävää. Se ei ole lainkaan järjetöntä. Elämä vain estää sen, ettei meille tule tylsää.<br />-Entä jos saavuttaa unelmansa kaksikymppisenä, Peilikuva kysyi –Mitä jos nousee pop-idoliksi, saa rahaa ja naisia... tai miehiä, mikä nyt ketäkin kiinnostaa. Valtaa tai muuta sellaista.<br />-Hah. Se on huonoa tuuria. Unelmien saavuttaminen nuorella iällä on ehkä pahinta, mitä voi kuvitella. Mieti, kuinka vaikeaa olisi keksiä uusia unelmia vanhojen tilalle. Jos ei pysty siihen, on lähellä kuolemaansa. Jos haluaa elämän jatkuvan, niin on pakko kehittää koko ajan uusia unelmia. Muuten tylsistyy. Ja ihminen ei voi elää vuosikymmeniä tylsyydessä. Tai jos voi, niin sitten hän on kyllä vain elävä kuollut.<br />-Niitä näkyy valtion laitoksissa aika lailla, Peilikuva heitti.<br />-Heh, joo, tosiaan.<br /><br />Kaverukset istuivat hetken hiljaa. Sitten Peilikuva virnisti ja sanoi: -No, meillä ei ole ainakaan huolta kuolemasta vähään aikaan.<br />-Ai miten niin, Miilunpolttaja kysäisi.<br />-Aika monta unelmaa täyttämättä. -Sellaisia kriittisiä.<br />-Joo, niin on. Vielä on ponnistelua jäljellä.<br />-Vasta sen jälkeen iskee järjetön kuolema.<br />-Juuri kun kaikki on hyvin.<br />-Juuri kun.<br /><br /><span style="font-style:italic;">Juuri kun.</span><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-7726297808148536119?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>Miilunpolttajanoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-22196479694966315342008-09-19T22:34:00.003+03:002008-09-19T22:55:04.219+03:00Varjo täällä.<br /><br />Vaikka varmaan tunnistitte minut jo appelsiini-merilevä –tupakan tuoksusta. Jos ette haistaneet mitään, ette käyttäneet luultavasti tarpeeksi mielikuvitusta. Katsokaahan, mielestäni mielikuvitus on avain kaikkeen. Jos ajatukset kyllästää sillä, voi kokea mitä tahansa. Pelkoja. Unelmia. Ihan kaikkea.<br /><br />Tietysti sillä on myös varjopuolia… Varjopuolia, olipa kehno vitsi, tiedän, mutta Peilikuvan mielestä olen liian vakava ja minun pitäisi välillä keventää tarinoitani. Taidan kuitenkin jättää vitsit jatkossa hänen huolekseen.<br /><br />Mutta. Mihin jäimmekään? Niin. Mielikuvitus. Olin sanomassa, että liiallinen mielikuvituksen käyttö voi eristää ihmisen todellisuudesta, vaikka kukapa todella tietää, mistä todellisuuden kudos on rakentunut. Käyttäkää siis fantasiamoottorianne harkiten – mutta säännöllisesti tietenkin. En oikeastaan ollut aikeissa puhua mielikuvituksesta sen enempää. Oikeastaan tupsahdin tämän kirjaimista koostuvan pianon ääreen vain selvittääkseni, millainen ääni kirjoittamisesta lähtee. Sanoillakin on äänensä, tiedättehän. Varmasti olette joskus tunteneet niiden soinnukkaan liikehdinnän antaessanne sormienne tanssia pitkin näppäimistön pintaa… Jazzia ja rockia. Kansantansseja ja metallia. Minusta tuntuu, että kirjoitan tällä hetkellä jotain rauhallista. Klassista musiikkia, ehkä.<br /><br />Aistitteko sen? Tunnetteko sanojeni laulun? Jos ette, antakaa mielikuvituksen virrata. Tehkää hienosäätöjä, kunnes tunnette sen. No, ei se toki pakollista ole, mutta luulen, että teksti antaisi enemmän, jos tuntisitte sen äänen.<br /><br />Ja taas puhuin mielikuvituksesta. Hämmentävää. Yritän pysyä nyt aiheessa, sillä tosiasiassa minulla ei ole sydämelläni kovin kummoisia mietteitä. Halusin sanoa, että minua oikeastaan ihmetyttää, miksi kirjoitan tänne. Tai miksi Miilunpolttaja tai Peilikuva kirjoittaa. Kävijöitä on vähän, eikä heistäkään kukaan sano mitään. Onko se ajatusten ja sanojen tuhlaamista? Miksi soittaa musiikkia, jos kukaan ei kuuntele? Miksi pohdiskella ääneen, jos edes kaiku ei vastaa?<br /><br />Vastaan omaan kysymykseeni. Vielä tyhmempää kuin kirjoittaa tänne olisi jättää kirjoittamatta. Jättää ajattelematta. Sitä paitsi sanoilla musisointi on mitä rattoisinta ajanvietettä. Ja on olemassa mahdollisuus, että aina joskus joku löytää tänne, koskettaa kevyesti ajatustemme pintaa, hyräilee kertomusten melodioiden tahdissa ja lähtee täältä tuntien saaneensa jotakin. Samoista syistähän ihmiset kirjoittavat kirjoja ja sarjakuvia, tekevät elokuvia ja musiikkia ja harjoittelevat kuukausitolkulla teatteriesityksiä. No, on rahallakin tietysti merkitystä. Mutta uskotteko, että jos (viihde)taiteilijat tai kulttuuripersoonat eivät saisi työstään palkkaa, meillä ei olisi lainkaan stand up –komiikkaa, sirkustaidetta, beat boxereita, musiikkia tai taidetta? Minä en usko.<br /><br />Ihminen haluaa aina koskettaa toisia niin ajatuksillaan kuin kehollaan. Voin tietysti olla väärässäkin, mutta ainakaan vielä en ole kohdannut ihmistä, joka ei haluaisi koskettaa toisia – edes ihan vähän. Eikä ajatuksilla tarvitse aina koskettaa muita. Joskus ajatukset ovat kuin avaruusluotaimia, jotka ihminen sinkoaa aurinkokuntien ja tähtijärjestelmien taakse tunnustellakseen maailmankaikkeuden pinnoitetta. Joskus ajatukset ovat vain viihdykettä. Toisinaan ne ovat vain vahinkolaukauksia. Mutta yllättävän usein ajatukset on suunnattu ihmiselle itselleen, että muistaisimme keitä olemme ja miltä näytämme.<br /><br /> Ajatuksilla valokuvaamme itsemme.<br /> Ajatuksilla luomme itsellemme hahmon.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-2219647969496631534?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>Miilunpolttajanoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-85025722924908353152008-07-04T01:33:00.001+03:002008-07-04T01:45:39.883+03:00Miilunpolttajan isän sukulainen kuoli. Tämä sai isän surulliseksi, mutta vaikka Miilunpolttaja kuinka yritti kokea suurta surua, hän ei kyennyt. "Kaikki ajallaan", hän mietti. Varmasti hautajaisissa hänkin vuodattaisi kyyneliä. Vaikka Miilunpolttaja oli pitänyt kyseisestä sukulaisesta, hän silti pikemmin iloitsi kuin suri kuollutta. Tämän tilanne oli pitkään ollut vaikea ja vaatinut lähiomaisilta paljon uhrauksia oman elämän suhteen. Miilunpolttaja uskoi, että surun väistyttyä heille aukeaisi uusia suuntia, joita kohti kulkea. Mutta se tapahtuisi vasta surun väistyttyä. Ja sitä, kuinka kauan suru kulkisi vierellä, oli aina mahdoton ennustaa etukäteen.<br /><br />Enemmän kuin vainajaa itseään Miilunpolttaja mietti kuolemaa yleensä. Otimme sivistyneesti pari senttiä viskiä ja pohdiskelimme asiaa yhteistuumin. Hyvä niin, sillä minulla oli aiheesta paljon tulista sanottavaa.<br /><br />-Kuoleminen on ritualisoitu, minä sanoin. -Siitä on tehty jotain elämää suurempaa.<br />-Et taida edes itse ymmärtää, mitä sanoit, Miilunpolttaja hymähti.<br />-Ei. Ymmärrän oikein hyvin. Ei se ollut mikään sanaleikki. Entisaikaan Kuolema - isolla k:lla - oli tuttu vieras. Ehkä sitä arasteltiin silloinkin, mutta ainakin se otettiin aina tervehtien vastaan.<br />-Öö... haluatko selventää? Miilunpolttaja sanoi.<br />-Nykyajan mussunussusukupolvi ei ymmärrä kuolemasta mitään. Kuusikymppisillä on vielä äidit ja isät hengissä. Parhaimmillaan ihmiset ehtivät nähdä lapsenlapsenlapsensa! minä keuhkosin ehkä vähän liiankin ärhäkkäästi.<br />-Ei kai siinä mitään väärää ole?<br />-No on! Tai siis, ei sinänsä, mutta ihmiset eivät opi tuntemaan kuolemaa. Siihen ei osata suhtautua. Sitä pelätään ja pidetään epäreiluna, jos syöpä vie 66-vuotiaan miehen tai naisen mennessään. Siis sehän on ihan normaalia!<br />-Se <span style="font-style: italic;">oli</span> normaalia, Peilikuva hyvä, Miilunpolttaja sanoi. -Ajat muuttuvat. Kenties kuolemakin.<br />-Hah. Tuskin kuolema muuttuu mihinkään sen takia, että me satumme elämään vähän pidempään.<br /><br />-Ja sitten on se kuoleman aiheuttama pysähtyminen, tuhahdin. -Ei se elämä mihinkään pysähdy. Muistatko sinä "pysähtyneesi" tai "katsoneesi asioita uudelta kantilta", kun mummo tai ukki kuoli.<br />Miilunpolttaja vetäisi henkeä: -No en varsinaisesti--<br />-Niin. Et varsinaisesti. Ei siinä mitään ihmeellistä tapahdu.<br />-No, hei. Tuo ei ole nyt reilua. Ihmiset kokevat asiat aina eri tavoin. Vaikka meille kokemukset eivät olleetkaan "pysähdyttäviä", kyllä se pani miettimään asioita.<br />-Mutta koitko sinä, että nyt sinun on aika elää paremmin ja otettava hetkestä kiinni ja muuta diibadaabaa.<br />-En, mutta--<br />-Niin, et--<br />-Älä koko ajan keskeytä. Olin sanomassa, että kyllä minä mietin muita asioita. Kun ukki kuoli, mitä kaikkea hänen elämässään oli tapahtunut ja kuinka maailma oli muuttunut hänen elinaikanaan. Mummosta mietin samanlaisia asioita; kuinka erilaisiin maailmoihin olimme syntyneet, mitä hän minulle merkitsi ja niin edespäin. Voisi sanoa, että kävin läpi heidän merkityksensä itselleni. Mietin, mitä he olivat opettaneet, minkälaisen jäljen he ovat jättäneet minuun. Ymmärrätkö? Heidän sanomisensa on tatuoitu jonnekin sieluni tai mieleni pintaan.<br />-No joo, tossa on järkeä, jouduin myöntämään. Mutta sitten sisälläni kuohahti uudelleen.<br /><br />-Mutta tiedätkö mikä minua nyppii ihan erityisesti? jatkoin riehumistani.<br />-No?<br />-Kuolemastakin on tehty jokin pirun tuote. Aivan varmasti järjestetään läjäpäin "Kuinka kuolla oikein" - ja "Kuinka selviän tyttöystäväni serkun isän työkaverin kuoleman aiheuttamasta järkytyksestä" -kursseja. Ottaa kupoliin niin perke---<br />Miilunpolttaja heilutti sormeaan toruvasti.<br />-No, ketuttaa aika paljon.<br />-Osa ihmisistä tarvitsee apua, Miilunpolttaja sanoi rauhallisesti.<br />-No niin näköjään. Puolet ihmisistä tuntuu käyvän terapiassa tätä nykyä. Miten ihmeessä vanhemmat selvisivät ennen terapian yleistymistä kätkytkuolemista ja ties minkä taudin tappamista lapsista? Entä ne lapset, jotka jäivät orvoiksi, kun äiti poltettiin noitana tai kivitettiin hengiltä aviopetoksesta syytettynä? Tai--<br />-Traumoja niistä varmaan jäi--<br />-Traumoja! No, koko elämähän on yhtä traumaa. Helvet---, aloitin jälleen, mutta Miilunpolttaja katsoi minua syyttävästi. Korjasin jälleen kielenkäyttöni - Aivan turhasta inistään nykyään. Okei, okei. Otan sanojani vähän takaisin. Aina se kuolema koskettaa, ja joskus syvältäkin, mutta kyllä minä olen sitä mieltä, että hoito syvimpäänkin suruun on ihmisessä itsessään. Ja jos eivät omat voimat riitä, niin sitten sitä voi ammentaa läheisistä ihmisistä, ystävistä, perheenjäsenistä ...kele.<br />-Aika kovia näkemyksiä, Miilunpolttaja sanoi.<br />-Aika kova maailma, vastasin.<br /><br />Olimme hetken aikaa hiljaa, kunnes Miilunpolttaja rikkoi hiljaisuuden. - Ehkä yltäkylläisyys on tehnyt meistä heikkoja... jotenkin henkisesti hauraita. Emme kestä enää mitään.<br />-Eikä siihen tarvittu kuin kaksi sodanjälkeistä sukupolvea, tiuskaisin. - Kai yltäkylläisyys on jotain hyvääkin tuonut?<br />Miilunpolttaja hymyili. -Pitempää ikää ainakin.<br />Virnistin takaisin. -Joo. Tiukka hinta siitä, että olemme menettäneet kosketuksen kuolemaan.<br /><br />Mieleeni nousi kauhea ajatus. -Mieti, jos ne rupeaa raahaamaan kuolonkonsultteja jostain kehitysmaasta. Tänne raahataan kohta Afrikasta tai Väli-Amerikasta nälkiintyneitä ihmisiä, jotka ovat menettäneet perheensä sodassa ja jalkansa miinaan. SItten ne neuvovat meitä olemaan hätäilemättä kuoleman sattuessa. Se olisi irvokasta.<br />Miilunpolttaja irvisti. -Joo. Todella. Vaihdetaan puheenaihetta.<br /><br />Ja niin vaihdoimmekin.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-8502572292490835315?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>Miilunpolttajanoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-77669238270670764532008-06-30T00:56:00.000+03:002008-06-30T01:06:25.267+03:00-Olenko minä hyvä ystävä, Miilunpolttaja kysyi yhtenä päivänä, kun siemailimme olutta baarin terassilla ja kesäaurinko kutitteli mukavasti ihon pinnalla.<br />-Miten niin, kysyin ja kulautin mallasjuomaa suuhuni.<br />Miilunpolttaja aprikoi asiaa hetken aikaa ja sanoi sitten: -Minä en oikein pidä yhteyttä ihmisiin. Siis hyviinkään ystäviini.<br />Kohotin kulmakarvojani kysyvästi.<br />-Näin kummilapseni viimeksi viisi kuukautta sitten, en ole pitänyt neiti Vehkaan mitään yhteyttä maaliskuun alun jälkeen ja vähän aikaa sitten eräs ystäväni piti minulle muutaman viikon mykkäkoulua ilman, että huomasin mitään.<br />-Niiiiiin?<br />-Ja sitten olen jättänyt vastaamatta monille hyville ihmisille, jotka ovat sähköpostitse kyselleet kuulumisiani. Olen unohtanut velvollisuuteni bloginkirjoittajana ja lupaamani asiat venyvät vain venymistään.<br />Pudistelin vain päätäni, sytytin tupakan ja annoin pojun jatkaa valitustaan.<br />-En ole esimerkiksi antanut vieläkään parille ystävälle heidän viimevuotisia syntymäpäivälahjojaan, vaikka ne ovat periaatteessa minulla valmiina ja vain viimeistelyä vailla. Ja kohta tulevat uudet syntymäpäivät!<br />-Kuule…<br />-Sitten minun piti kutsua Ellease luokseni kylään, mutta sitäkään en ole vielä tehnyt. Ja minulla on yhä 00P:n kirja lainassa, vaikka sovittiin lyhyestä laina-ajasta. Siitä on puolitoista vuotta.<br />-Kuule nyt…<br />-Sitten meidän piti järjestää kaverin kanssa hänen synttärinsä jo huhtikuun puolivälissä, mutta sitäkään ei ole tehty ja…<br />-Hei…<br />-Lisäksi yksi tuttu soittaa kolmen viikon välein ja valittaa ettei koskaan kuule minusta mi…<br />-OLE NYT HILJAA! On se kumma kun pitää aina huutaa. Käy hakemassa uusi tuoppi, minä maksan.<br /><br />Miilunpolttaja lähti ostamaan uutta tuoppia. Poltin röökin loppuun ja hieroin silmiäni. Uskomaton tapaus. Aina jokin ongelma.<br /><br />-Ei ollut vehnäolutta, tilasin lagerin, Miilunpolttaja sanoi harmitellen palatessaan pöytään.<br />-Mikä vika lagereissa nyt sitten on?<br />-Niistä tulee olutpöhö.<br />-Jos juot kahdeksan tuoppia tai enemmän, niin tulee kyllä. Muuten ei.<br />-Varo vain, sinulla on vaara muuttua alkoholistiksi.<br />-Ja sinusta on pikavauhtia tulossa äitini. Hämmästyttävää.<br /><br />Miilunpolttaja murahti jotain epämääräistä vastaukseksi.<br /><br />-Koet siis olevasi huono ystävä, niinkö?<br />-Vähän ehkä, joo, tietyllä tavalla. Joskus.<br />-Siis kyllä vai ei? Ei mitään ehkiä.<br />-Kyllä.<br />-Onko joku sanonut sulle, että sä olet huono ystävä?<br />-Ei.<br />-Oletko pahoittanut jonkun mielen?<br />-En tietääkseni.<br />-Ajatteletko pahaa läheisistäsi?<br />-En, miksi ihmees-<br />-Onneksi olkoon. Olet täysin kelvollinen ystäväksi. Haluatko todistuksen asiasta? Varoitan tosin, että se ei ole sitten ilmainen.<br />-Älä laske leikkiä aiheella. Olen vakavissani.<br />-Joo, niin näyt olevan. Relaa vähän.<br />-Mutta sinä et tajua, ystävyyssuhteita pitää vaalia.<br />-Ja miten se tapahtuu?<br />-No, pitää pitää yhteyttä säännöllisesti, olisi hyvä muistaa ystäviä juhlapäivinä ja kutsua jonnekin tai jotain.<br />-Väärin.<br />-Miten niin väärin? Miilunpolttaja tuohtui.<br />-Ei ystävyyssuhde ole mikään pakollinen velvoite. On tietty kiva, jos muistat muita juhlapäivinä ja pidät yhteyttä aika ajoin, mutta ystävyyden idea on se, että sinun EI OLE PAKKO tehdä yhtään mitään. Sinä vietät ihmisten kanssa aikaa omasta tahdostasi. Kaikki yhdessäolo on vapaaehtoista. Paitsi ehkä terapiaistunnot. Tiedäthän, kun jollakulla on ongelma ja he tarvitsevat vain korvan jolle puhua. Sellainen on joskus yhtä piinaa. (<br /><br />Vinkkasin Miilunpolttajalle silmää, mutta vitsi meni täysin ohi. Sen sijaan se vastasi, omaan liiottelevan vakavaan sävyyn: -Joo, periaatteessa tietty, mutta sinä et nyt oikein ymmärrä. Minä haluan - omasta vapaasta tahdostani - olla yhteydessä ihmisiin. Minä haluan kutsua Elleasen kylään, minä haluan palauttaa 00P:n kirjan ja kertoa hänelle, että se oli hyvä. Minä haluan antaa syntymäpäivälahjat ja järjestää juhlia.<br />-Selvä, sanoin ja kulautin tuoppini loppuun. -Mutta ei se tuolla ruikuttamisella onnistu. Herra on hyvä ja tekee asioille jotain.<br />-Niin teenkin, mutta nyt on ollut vähän kiirettä-<br />-Jep. Koko vuosi. Juurihan sanoit, että synttärilahjat ovat olleet valmiit jo lähes vuoden.<br />-...<br />-Meikäpoika hakee nyt uuden oluen. Jos vaikka tummaa lageria tällä kertaa. Kysäisen samalla baarimikolta, josko hän voisi tehdä sinulle erikoisdrinksun "Puhdas omatunto". Sinä voit aloittaa puhdistustyön sillä välin vaikka tekstaamalla niille lukuisille ystävillesi. Ties vaikka antaisivat sinulle hölmöilysi anteeksi.<br />-Naura vaan<br />-Niin naurankin. Katsoin Miilunpolttajaa myötätuntoisesti ja taputin tätä olalle. -Ota iisisti mies. Nyt on kesä. Sulla on loma. Muista: ystäviä nähdään vapaasta tahdosta, ei pakosta. Si comprendo?<br />-Joo, Miilunpolttaja sanoi vähän rentoutuneemmin. Katosin sisätilojen viileyteen ja vilkaisin taakseni. Siellä se ressukka naputteli tekstareita sormet sauhuten.<br /><br />On se aika veijari.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-7766923827067076453?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>Miilunpolttajanoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-86263783937122527422008-06-25T14:49:00.001+03:002008-06-27T11:31:18.073+03:00Ajatuksen asteella se on, kirjoittaminen nimittäin. Toisinaan arvelen aivotoimintaa olevan vielä sen verran jäljellä, että jotain sanottavaa olisi. Ihmisen elämä on mukakiireitä täynnä. Muka- siksi, että harhaahan se vain on. Itse ne valinnat tehdään.<br /><br />Minun valintojani ovat olleet muutto, työ, mies, kissat, ystävät ja vapaaehtoisuus. Tokihan niistä riittäisi sanottavaa, mutta se ei kuulu tähän. Mieltä askarruttaa monikin asia, mutta oikeista asioista ei jostain syystä uskalla tai halua kirjoittaa mitään. Mieluummin vaan pohdiskelee niitä itsekseen tai ystävien kanssa. Pitäisikin kutsua Miilunpolttaja kaikkine puoli(skoi)neen kylään. Kunhan se ei vain jäisi ajatuksen asteelle.<br /><br />Ystävyys on yksi niistä aiheista, jotka askarruttavat. Siinä olen huono.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-8626378393712252742?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>Elleasenoreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-62186008003901298722008-05-24T01:28:00.002+03:002008-05-24T01:34:20.680+03:00<p class="MsoNormal">Miilunpolttaja oli viime viikolla katsomassa Kite Runner –elokuvaa (suom. Leijapoika) paremman puoliskonsa kanssa. Hyvä elokuvahan se on, ei siinä mitään, mutta arvatkaa hävettikö, kun Miilunpolttaja oli jatkuvasti tippa linssissä. Se oli ihan naurettavaa. Kymmenen minuuttia alusta, niin jo herahti ensimmäisen kerran. Toisen kerran puolen tunnin kohdalla. Sitten mentiin kuivin silmin, kunnes viimeisen kymmenen minuutin kohdalla hanat aukesivat taas. Voi että kun hävetti. Onneksi teatterin pimennossa kukaan ei nähnyt mitään. Siis ei tunteitaan esittelevä mies nykyaikana mikään tuore ilmiö ole, mutta jotain rajaa sentään. Tyttökin selvisi paikan päältä kuivin silmin.</p> <p class="MsoNormal"><!--[if !supportEmptyParas]--> <!--[endif]--><o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Vaan ehkäpä kyse oli hetkellisestä emotionaalisesta tasapainohäiriöstä. Nähkääs, päivää aikaisemmin Miilunpolttajalla oli sellainen hetki – tai niin hän ainakin väitti – jolloin kaikki sattuu. Hän keskusteli hyvän ystävänsä kanssa, joka ei muuta tehnyt kuin sanalla sanoen vi… jaa, niin Miilunpolttaja ei tykkää siitä sanasta. Sanokaamme siis, että kun hän soitti ystävälleen kyselläkseen kuulumisia, niin tämä ei muuta tehnyt kuin ilkeillyt koko puhelun ajan. Ilmeisesti ystävällä oli huono päivä. Miilunpolttaja ei viitsinyt sanoa asiasta mitään, vaikka minä kyllä ehdotin, että olisi haistattanut kaverille pitkän pas**n. Joo, kyllähän minäkin siitä kaverista pidän, mutta joskus ihmisiä on vähän ravisteltava, että ne tajuavat missä mennään ja missä on kaapin paikka.</p> <p class="MsoNormal"><!--[if !supportEmptyParas]--> <!--[endif]--><o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Ja sitten kun oli jo mieli pahoitettuna niin seurasi vielä riitainen puhelu lähisukulaisen kanssa. Kun puhelu oli ohi, niin arvatkaa vaan, oliko taas melkein silmäkulma märkänä. Ihan oikeasti. Kyllä minäkin olen välillä herkkä kaveri, mutten sentään paru jokaikisestä asiasta.</p> <p class="MsoNormal"><!--[if !supportEmptyParas]--> <!--[endif]--><o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Mutta ei se mitään vakavaa ollut. Annoin parin päivän aikana herra Herkälle muutaman iskun avokämmenellä, niin johan se häiriötila meni taas ohi. Miilunpolttajan ongelma on se, että sen nahka ei ole tarpeeksi parkkiintunut ottamaan iskuja vastaan. Onneksi minä, armoitettu Peilikuva, seison alati herkkähipiäisen taiteilijasielumme rinnalla.</p> <p class="MsoNormal"><!--[if !supportEmptyParas]--> <!--[endif]--><o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Oliko tarinalla jokin opetus? Herra M:hän rakastaa opetuksia. Jos miettii hetken, niin kyllä sellainen on. Joskus asiat tosiaan sattuvat kovempaa ja joskus tunteet ovat herkemmin pinnassa. Minun neuvoni on: vollota päivä, vollota pari – tai korkeintaan viikko. Sen jälkeen jos ei kyyneltulva lakkaa, niin anna jonkun huitaista kasvoihisi litsari tai useampi, niin johan tunteet painuvat takaisin pinnan alle. Ylitunteellisuus on epätervettä.</p> <p class="MsoNormal"><!--[if !supportEmptyParas]--> <!--[endif]--><o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Haastakaa väitteeni, mutta eivät tosiasiat siitä mihinkään muutu. </p> <p class="MsoNormal"><!--[if !supportEmptyParas]--> <!--[endif]--><o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal"><!--[if !supportEmptyParas]--> <!--[endif]--><o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Oikein mukavaa kesän odottelua,</p><p class="MsoNormal"><o:p><br /></o:p></p><p class="MsoNormal"><o:p>Peilikuva</o:p></p> <span style=""></span><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-6218600800390129872?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>Miilunpolttajanoreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-24465184337511142452008-04-02T16:01:00.001+03:002008-04-02T16:14:24.716+03:00<p class="MsoNormal">Peilikuvaan liittyy monia uskomuksia. Esimerkiksi Intiassa uskottiin pitkään, että toisten ihmisten peileihin ei saa katsoa. Jos niihin katsoi, osa omasta sielusta saattoi jäädä peilin sisään. Pahimmassa tapauksessa ilkeämielinen peilin omistaja saattoi ottaa satimeen jääneen sielun hallintaansa.</p> <p class="MsoNormal"><!--[if !supportEmptyParas]--> <!--[endif]--><o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Monissa myyteissä sankari taistelee omaa peilikuvaansa vastaan. Peilikuva on paha, kieroutunut versio sankarista ja joissain kertomuksissa peilikuva haluaa tappaa isäntänsä ottaakseen tämän paikan. Myös saksalaisten <i>doppelgänger</i> eli ”paha kaksoisolento” on tietyllä tapaa peilikuvapelon laajentuma.<span style=""> </span></p> <p class="MsoNormal"><!--[if !supportEmptyParas]--> <!--[endif]--><o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Minä olen peilikuva, kuten hyvin tiedätte. Olen Miilunpolttajan peilikuva. Minä en ole tietääkseni kovin vaarallinen, vaikka kärpäsiä ja hyttysiä saatan joskus turhautuessani hätistelläkin. Kerron teille uutisen, joka ei välttämättä edes ole uutinen – ei ainakaan kaikille. Peilikuva ei sisällä mitään sellaista, mitä ihmisessä itsessään ei jo ole. Sanotaan mieluummin niin, että peilikuva on vain toinen näkökulma ihmiseen. Toinen näkökulma asioihin. Ja jos ihan rehellisiä ollaan, eihän Miilunpolttajakaan ole kuin vain yksi näkökulma erääseen nuorehkoon mieheen…</p> <p class="MsoNormal"><!--[if !supportEmptyParas]--> <!--[endif]--><o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Noin. Nyt kun asia on tehty selväksi, minä astun näkökentän reunamilta estradille. Kumarran syvään ja lämmitän yleisöni kuluneella vitsillä: -Oletteko nähneet uusia pesuainemainoksia. Niitä, joissa luvataan, että pesuaineella lähtevät pahimmatkin veritahrat helposti pois? Minä luulen, että jos on paita aivan veressä, niin silloin puhdas pyykki on ongelmista luultavasti pienimpiä.”</p> <p class="MsoNormal"><br />Ei naurata. Ei sen väliä. Kyllä tarinat tästä paranevat. Mutta unohtakaa turha haihattelu ja lyyrisyys, jota ystävämme Miilunpolttaja niin kovasti harrastaa. Minun tyylini on suorempi, iskevämpi ja otteeni päättäväisempi. Mutta ei piiruakaan parempi. Vain erilainen.</p> <p class="MsoNormal"><!--[if !supportEmptyParas]--> <!--[endif]--><o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Enkö ole jo riittävästi kertonut itsestäni. Parrasvaloissa pitää tehdä muutakin kuin vain hymyillä. Niinpä jaan kanssanne pienen keskusteluni Miilunpolttajan kanssa. Mutta ennen kuin aloitan, niin kysyn teiltä: Uskotteko te pahuuteen? Eikun siis ihan oikeasti – uskotteko? Miilunpolttaja ei usko. </p> <p class="MsoNormal"><!--[if !supportEmptyParas]--> <!--[endif]--><o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Sen mielestä pahuus on illuusio, käsite, joka helpottaa asioista puhumista. Kysyin siltä, että ihan hyvyyttäänkö vanhat sedät sitten sarjaraiskaavat pikkutyttöjä ja ihmiset ampuvat naapureitaan, kiduttavat toisiaan ja varastavat toisiltaan. Arvatkaapa mitä ystävämme siihen sanoi: -Ei se ole pahuutta.</p> <p class="MsoNormal">Siitäkös vasta kimmastuin.</p> <p class="MsoNormal"><!--[if !supportEmptyParas]--> <!--[endif]--><o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">-Ei ole pahuutta, vai? minä kysyin. Mistähän helve**stä siinä on sitten kyse?</p> <p class="MsoNormal">-Ihmiset ovat vain rikki, vastasi laupias samarialaisemme.</p> <p class="MsoNormal">-Älä nyt sano, että sinäkin kuulut näihin ”kaikki rikokset voidaan selittää lapsuuden traumoilla” –lässyttäjiin. Meidän Oskarin rintaruokinta lopetettiin liian aikaisin, siksi se kasvoi vähän vinoon tai että kun seksistä ei puhuttu Outille tarpeeksi aikaisin, niin se sitten tappoi oman lapsensa…</p> <p class="MsoNormal">-En minä yritäkään selittää kaikkea lapsuudella.</p> <p class="MsoNormal">-No?</p> <p class="MsoNormal">-No mitä?</p> <p class="MsoNormal">-No, nyt sinun pitäisi ikään kuin perustella, miksi murhaajien pitäisi saada kulkea vapaana.</p> <p class="MsoNormal">-En minä sitä halua. Yritän vain sanoa, että pahuus on suurta ymmärtämättömyyttä.</p> <p class="MsoNormal">-Ai jaa. Ihan kuin teini-Sami kiduttaisi lokkeja ihan vain sen takia, että kukaan ei koskaan kertonut, että lintuja sattuu kun niitä heittelee kivillä. Samihan ei ymmärrä, kun sille ei ole kerrottu!</p> <p class="MsoNormal">-Mikä sinua nyt oikein kuohuttaa?</p> <p class="MsoNormal">-No, sinä noiden pahuus on harhaa –höpinöiden kanssa! Tuolla perusteellahan kuka tahansa saa tehdä mitä tahansa.</p> <p class="MsoNormal">-Ole hetki hiljaa, jooko? Ihmiset tekevät toisilleen ilkeitä asioita. Kammottavia asioita. Ja he nauttivat siitä. Mutta se ei minun mielestäni täytä pahuuden mittapuita. Minä en usko siihen, että ihmiset satuttavat toisiaan vain satuttamisen ilosta. Tai näennäisesti he voivat tehdä niin, mutta taustalla on aina jotakin muuta. Jokin polttavampi, syvempi kysymys. </p> <p class="MsoNormal">-Kuten?</p> <p class="MsoNormal">-En minä tiedä. Ehkä murhaaja koettaa nähdä uhrinsa silmissä jotain, mikä kielisi tuonpuoleisen olemassaolosta, jotain mikä todistaisi elämän jatkumisesta.</p> <p class="MsoNormal">-Tuo on, anteeksi nyt vain, höyryävän puhdasta koiran… ulostetta.</p> <p class="MsoNormal">-En minä sanonut olevani oikeassa. Kerroin vain mitä mieltä olen. Miilunpolttaja piti pienen tauon ja jatkoi: -Minä en usko, että ihmisessä majailee pahuuden siemen. Pikemminkin olen sitä mieltä, että meillä jokaisella on jokin suuri heikkous. Se on kuin puoliksi parantunut haava. Jos sitä ei ronki ja räplää, se paranee – ainakin osittain. Jos ruven taas repii uudelleen auki, kun se kutiaa, niin haava ärtyy, tulehtuu ja leviää ehkä laajemmallekin.</p> <p class="MsoNormal">-Eli pahuus on sinun mielestäsi vain ihmismielen heikkoutta, jokin synnynnäinen vajavaisuus?</p> <p class="MsoNormal">-Ei sen tarvitse olla synnynnäinen. Kyllähän elämässä saa kolhuja ihan tarpeeksi.</p> <p class="MsoNormal">-Olisi kiva nähdä, muuttuisiko mielipiteesi, jos sinua rääkättäisiin oikein kunnolla. Kidutus voisi tehdä ihmeitä. Siinä pahuus varmasti konkretisoituisi naiiviin mieleesi ihan eri tavalla.<br /></p><p class="MsoNormal">-Ehkä, mutta en missään vaiheessa sanonutkaan, että tämä on lopullinen kantani.</p><p class="MsoNormal"></p>-Olet rasittava. Mitä jos liittyisit johonkin jeesustelujärjestöön - vaikkapa Amnestyyn?<br /><br />Sen sanottuani jätin Miilunpolttajan niille sijoilleen ja lähdin oluelle. Toinen vaihtoehto olisi ollut, että olisin vetänyt lempeäkatseista apinaamme täysillä turpiin. Eli ehkä parempi näin. Toisaalta jäi harmittamaan, etten kysynyt, mikä on hänen suhteensa hyvyyteen. Jos sekin on illuusio, niin mitä meille sitten muka jää...?<br /><br />Raivostuttavia keskusteluja ainakin.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-2446518433751114245?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>Miilunpolttajanoreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-42481527314848695242007-11-06T01:44:00.000+02:002007-11-06T01:49:48.987+02:00<p class="MsoNormal">-On aika, Peilikuva sanoi.</p> <p class="MsoNormal">-Mmh, joo, Miilunpolttaja mutisi vastaukseksi. –Mutta en millään jaksaisi. Etkö sinä viitsisi kertoa jotain? Eikö kirjoissakin vaihdeta aina välillä näkökulmaa? Yhtäkkiä siirrytään sankarin silmistä kirjan konnan tunnemaailmaan?</p> <p class="MsoNormal">-Ja minäkö olen se konna? Peilikuva kysyi viattomasti.</p> <p class="MsoNormal">-Joo, se rakastettava konna, Miilunpolttaja sanoi. –Mene nyt ja anna yleisölle, mitä se haluaa.</p> <p class="MsoNormal">-Luuletko, että joku on vielä kiinnostunut siitä, mitä täällä tapahtuu, Peilikuva epäröi.</p> <p class="MsoNormal">-Totta kai, verkko on täynnä miljoonia silmiä, jotka janoavat jatkuvasti uutta luettavaa, uutta koettavaa, Miilunpoltaja sanoi ja haukoitteli. –Sitä paitsi, hän jatkoi, -ei meidän tarkoituksemme ole tarjota kotia kenellekään. Tämä on vain taukopaikka matkalla kohti jotain jännittävämpää. Vähän niin kuin Konginkankaaan Esso. Tai Teboil. Mikä se nyt sitten nykyään onkaan.</p> <p class="MsoNormal">-Mutta en minä osaa olla päähenkilö, Peilikuva puri huultaan.</p> <p class="MsoNormal">-Tietenkin sinä osaat, kunhan vain löydät oman tyylisi. Ja jos sinua yhtään helpottaa, voit kuvitella, ettei yleisöä ole ollenkaan. Kirjoita minulle ja Varjolle. Tai itsellesi. </p> <p class="MsoNormal">-Mitä iloa siitä sitten muka on? Peilikuva tuhaisi. –Kyllä minä tiedän, mitä minä ajattelen.</p> <p class="MsoNormal">-Mitä iloa on vanhojen koulukuvien katselusta? Miilunpolttaja pisti takaisin. –Vaikka sitä muistaa, millainen oli pienenä, aina jotain unohtuu. Muisto haalistuu mielessä, muuttuu joksikin toiseksi. Ja sitten kun näkeekin kuvan uudelleen, muisto terävöityy uudelleen, saa uusia sävyjä, uuden maalipinnan. </p> <p class="MsoNormal">-Mitä sinä nyt oikein yrität sanoa? Peilikuva sanoi ja jonglöörasi samalla kolmella omenalla. Mistä ihmeestä se oikein ehti nekin taas ottaa, Miilunpolttaja ajatteli.</p> <p class="MsoNormal">-Mikä sinua oikein vaivaa? Enkö minä ole meistä se, joka on aina hidas eikä ymmärrä mistään mitään? Miilunpolttaja pudisti päätään huvittuneena: -Ajattele, että kun kirjoitat tänne, jätät jäljen, ikuistat muutamia hetkiä elämästäsi. Jokainen kirjoituksesi on muisto sinulle, muisto sinusta itsestäsi tiettynä ajanhetkenä. Kun katsot vuoden kuluttua läpi, mitä olet kirjoittanut nyt, et näe tekstiä enää samalla tavalla kuin kirjoittaessasi sitä. Si comprendo?</p> <p class="MsoNormal">-Si, si. Mutta mitä hyötyä siitä on?</p> <p class="MsoNormal">Miilunpolttaja naurahti ja painui kylpyhuoneeseen. Peilikuva liukui ikkunoita myöten lääkekaapin peiliin. Miilunpolttaja otti hammasharjan ja levitti sille hammastahnaa. –Rakas Peilikuva,, mitä <i>hyötyä</i> on muistoista?</p> <p class="MsoNormal">Peilikuva oli hiljaa pitkän aikaa, se katseli kuinka Miilunpolttaja pesi hampaitaan ja sanoi lopulta: -Niin. Ei kai mitään.</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>Miilunpolttaja urahti jotain, mutta koska tällä oli suu täynnä hammastahnaa, Peilikuva ei saanut siitä mitään selvää. –Mitä?</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-Ei mitään, sanoin, että menen nukkumaan.</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-No, mutta etkö voisi auttaa minua vähän kirjoittamaan.</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-En. Sitä paitsi ei sinun ole pakko kirjoittaa nyt. Kirjoitat sitten, kun olet valmis. Miilunpolttaja sammutti kylpyhuoneen valot ja asteli makuuhuoneeseen. Hän sammutti valot, hyppäsi peiton alle ja mumisi hyvät yöt. Peilikuva jäi orpona tuijottamaan Miilunpolttajaa, joka nukahti lähes heti. Hetken seisoskeltuaan pimeässä hän asteli tietokoneen luokse. –No, jos minä nyt sitten jotakin, hän mumisi itsekseen. –Mutta mitä ihmettä sitä kirjoittaisi?<br /></p><p class="MsoNormal">Mitään ei tullut mieleen. Kyllä hän vielä jotain keksisi. Ehkei ihan vielä, mutta pian.<span style=""></span></p> <p class="MsoNormal"><o:p></o:p><span style=""><br /></span></p><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-4248152731484869524?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>Miilunpolttajanoreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-90207750136442731452007-04-28T01:23:00.000+03:002007-04-28T01:32:08.434+03:00<p class="MsoNormal">Yllättävä kysymys poltteli Miilunpolttajan mielessä: </p> <p class="MsoNormal"><!--[if !supportEmptyParas]--> <!--[endif]--><o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">”Olenko onnellisempi yksin vai toisen kanssa?” </p> <p class="MsoNormal"><!--[if !supportEmptyParas]--> <!--[endif]--><o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Vastaus kysymykseen karttoi häntä. Se tuli lähelle, ja väisti sitten. Kuin auton valokeilaan joutunut villieläin. Miilunpolttaja huokaisi. Oliko kysymys edes järkevästi muotoiltu, millään tavalla mielekäs? Vai oliko se pelkkä peiliajatus? Hän kutsui peiliajatuksiksi niitä ajatuksia, joiden avulla ihminen tutkailee itseään ja katsoo, miltä henkinen ulkomuoto näyttää.</p> <p class="MsoNormal"><!--[if !supportEmptyParas]--> <!--[endif]--><o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Varjo ja peilikuva olivat hiljaa. Nukkumassa. Horroksessa. Niillä ei ollut vastauksia, sillä – kerrankin – niillä ei ollut aavistustakaan, mitä Miilunpolttajan päässä liikkui. Hän sulki silmänsä ja toinen ajatus leijaili hänen mieleensä: </p> <p class="MsoNormal"><!--[if !supportEmptyParas]--> <!--[endif]--><o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">”Jos on joka tapauksessa onnellinen, onko onnellisuuden määrällä mitään merkitystä?”</p> <p class="MsoNormal"><!--[if !supportEmptyParas]--> <!--[endif]--><o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Hän aukaisi silmänsä, puri huultaan ja meni pesemään hampaansa. Johtaakseen ajatuksensa muualle hän keskittyi ajattelemaan solmuja: lippu-, merimies-, jalus- ja paalusolmu. Siansorkka. Kahdeksikko. Hän sammutti valot ja meni vuoteeseen, jossa ei nukkunut hänen lisäkseen ketään muuta. Toinen oli toisaalla.</p> <p class="MsoNormal" style="font-family:verdana;"><span style="font-size:12;">”Mitä sinä ajattelisit, jos tietäisit mitä minä ajattelen, kun sinä olet poissa?” Miilunpolttaja kysyi ääneen ei oikeastaan keneltäkään. Siihen ajatukseen hän sitten nukahti.<br /></span></p><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-9020775013644273145?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>Miilunpolttajanoreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-31226595358378776042007-04-02T09:42:00.000+03:002007-04-02T09:49:04.870+03:00<p class="MsoNormal" style=""><span style=";font-family:Arial;font-size:100%;" >Kevätaurinko kimmelsi sulavalla jäällä. Ilma oli mitä kaunein. Miilunpolttaja käyskenteli meren rantaa nauttien hienosta säästä. Hän pohdiskeli viimeaikaisia tapahtumia. Hän oli nähnyt 00P:n kaksi viikkoa takaperin. Tämä oli muuttanut nyt samaan kaupunkiin kuin Miilunpolttaja. Jälleennäkeminen oli ollut mieluinen, sillä aikaa viime kohtaamisesta oli kulunut jo lähes yhdeksän kuukautta. Siinä ajassahan olisi ehtinyt pyöräyttää vaikka lapsen, jos olisi pitänyt kiirettä. No, kumpikaan kaveruksista ei ollut. Pitänyt kiirettä, siis.<o:p></o:p></span></p> <p class="MsoNormal" style=""><span style=";font-family:Arial;font-size:100%;" ><o:p> </o:p></span></p> <p class="MsoNormal" style=""><span style=";font-family:Arial;font-size:100%;" >-Vaikea kuvitella, että nyt on maaliskuun puoliväli, Miilunpolttaja mutisi katsellessaan jäiden lähtöä ja muisteli, kuinka ala-asteella he olivat hiihtäneet meren jäällä aina huhtikuun alkuun asti. -Maailma muuttuu, Eskoseni, Miilunpolttaja sanoi itselleen. Olihan se todettava, että ilmastonmuutos oli tosiasia. Hän muisti vielä ala-asteelta, kuinka eräs maantiedon opettaja oli sanonut, että mitään ei voida vielä todistaa, että ilmastonmuutos on vain yksi selitys muiden joukossa lämpimille kesille ja otsonikadolle.<o:p></o:p></span></p> <p class="MsoNormal" style=""><span style=";font-family:Arial;font-size:100%;" ><o:p> </o:p></span></p> <p class="MsoNormal" style=""><span style=";font-family:Arial;font-size:100%;" >-Nykyään ei muusta puhutakaan, Miilunpolttaja hymähti. Niin ne ajat muuttuvat. Hän kääntyi katsomaan sorsaa, joka näykki jotain epämääräistä rantajään sulavedestä. Olisikohan levää, sankarimme pohti. Hän pisti kädet taskuun ja jäi tuijottamaan horisonttiin. Ajatukset pyörivät hänen päässään kuin Mandelbrotin kuvio - lumoavia ja selkeitä muotoja, joiden alkuperä oli hämärän peitossa.<o:p></o:p></span></p> <p class="MsoNormal" style=""><span style=";font-family:Arial;font-size:100%;" ><o:p> </o:p></span></p> <p class="MsoNormal" style=""><span style=";font-family:Arial;font-size:100%;" >Miilunpolttajan hyvän ystävän vuosia kestänyt parisuhde oli päättynyt juuri eroon. Se kummastutti häntä, sillä ero oli tullut täysin puun takaa. Jos puoli vuotta aikaisemmin Miilunpolttajaa olisi pyydettä arvioimaan kaveripiiristään yhtä paria, joka säilyy pitkään yhdessä, olisi hän osoittanut juuri tuota eronnutta paria. Toisin oli kuitenkin käynyt. Eron syyt olivat vielä epäselvät, mutta ystävä oli pyytänyt Miilunpolttajan käymään luonaan lähiaikoina. Tarkoitus oli saunoa, nauttia muutama olut ja syväluodata elämän tutkimattomia pohjamutia... Joka oli tietysti tuhoon tuomittu yritys, mutta joka tuottaisi siitä huolimatta - tai ehkä juuri sen vuoksi - suurta nautintoa.<o:p></o:p></span></p> <p class="MsoNormal" style=""><span style=";font-family:Arial;font-size:100%;" ><o:p> </o:p></span></p> <p class="MsoNormal" style=""><span style=";font-family:Arial;font-size:100%;" >Kuukautta aikaisemmin myös Miilunpolttajan toinen kaveri - ja aikoinaan erittäin hyvä ystävä - oli eronnut vuosia kestäneen suhteen jälkeen. Sekin oli tullut täytenä yllätyksenä. Enkö minä tunne ihmisiä ympärilläni ollenkaan, Miilunpolttaja mietti. Viileä tuulenhenki kiisi hänen ohitseen ja totesi: -Toisten suhteisiin on mahdotonta nähdä. Kahden ihmisen väliset asiat tietävät vain he kaksi. Sitten tuuli olikin jo poissa.<o:p></o:p></span></p> <p class="MsoNormal" style=""><span style=";font-family:Arial;font-size:100%;" ><o:p> </o:p></span></p> <p class="MsoNormal" style=""><span style=";font-family:Arial;font-size:100%;" >Niinpä. Niin se kai oli. Mutta silti. Hän tuumiskeli omaa suhdettaan Suden kanssa. Miilunpolttajalla ei ollut mitään harhakuvitelmia oman parisuhteensa osalta (tai tietysti hänellä oli, mutta niiden havaitsemiseen tarvittaisiin ehkä ulkopuolisen tarkkailijan apua). Hänen lähtökohtansa oli se, että suhde voisi päättyä minä päivänä tahansa. Hän leikitteli usein ajatuksella, että jompikumpi jättäisi toisen. Hän oli aluksi miettinyt, miksi teki niin ja ollut vähän huolissaan. Sitten hän oli keksinyt vastauksen. Erilaisten kuvitelmien avulla hän testasi omia tunteitaan. Miettimältä miltä ero tuntuisi tai ei tuntuisi hän tarkisti, olivatko hänen tunteensa ennallaan. Olivat ne - ainakin vielä.<o:p></o:p></span></p> <p class="MsoNormal" style=""><span style=";font-family:Arial;font-size:100%;" ><o:p> </o:p></span></p> <p class="MsoNormal" style=""><span style=";font-family:Arial;font-size:100%;" >Ehkä jo huomenna hän sanoo, että on kyllästynyt minuun. Tai ehkä minä olen kuukauden kuluttua jo sitä mieltä, että me emme kuulu yhteen. Se oli tietysti epätodennäköistä, mutta kukapa sitä tietäisi? Voihan se olla, että he istuisivat saman ruokapöydän ääressä vielä 25 vuoden kuluttua. Sekin olisi varmasti ihan mukavaa. Niin tai näin, kaikki oli mahdollista, ja kaikki vaihtoehdot olivat yhtä hyviä, Miilunpolttaja mietti. <o:p></o:p></span></p> <p class="MsoNormal" style=""><span style=";font-family:Arial;font-size:100%;" ><o:p> </o:p></span></p> <p class="MsoNormal" style=""><span style=";font-family:Arial;font-size:100%;" >Hän uskoi, että ihminen teki aina lopulta oikean päätöksen, vaikka se tuntuisikin vaikealta tai jopa väärältä. Jos suhde päättyi eroon, se oli yhtä oikein kuin että se jatkuisi kuolemaan asti. Tietysti tämä päti vain tasapainoisiin ihmissuhteisiin. Suhteet, jotka perustuivat riippuvuuksiin tai pelkoihin tai mihin tahansa vääristymään, olivat asia erikseen.<o:p></o:p></span></p> <p class="MsoNormal" style=""><span style=";font-family:Arial;font-size:100%;" ><o:p> </o:p></span></p> <p class="MsoNormal" style=""><span style=";font-family:Arial;font-size:100%;" >Jotain märkää mätkähti hänen niskaansa. Hän tunsi sulaveden valuvan inhottavasti kaulahuivin ja paidan alta selkää pitkin alaspäin. Äh, hän älähti, kääntyi ympäri ja ehti juuri ja juuri kumartua ennen kuin uusi lumipallo olisi osunut häntä päähän. Peilikuvahan se siellä hykerteli tyytyväisenä. Se oli tehnyt valtavan kasan lumipalloja valmiiksi ja viskoi niitä nyt kovaa tahtia. Miilunpolttajakin pyöräytti nopeasti yhden pallon, mutta heitto lähti tietysti aivan liikaa ylöspäin suoraan yllä olevaan oksaan. Peilikuva nauroi makeasti ja oli aikeissa heittää uuden hyvin tähdätyn pallon, kun sen pilkka vaihtuikin tukahtuneeksi mutinaksi. Lumesta raskas oksa oli pudottanut sen päälle koko painolastinsa.<o:p></o:p></span></p> <p class="MsoNormal" style=""><span style=";font-family:Arial;font-size:100%;" ><o:p> </o:p></span></p> <p class="MsoNormal" style=""><span style=";font-family:Arial;font-size:100%;" >Miilunpolttaja hymyili ja heitti uuden lumipallon Peilikuvan vielä ravistellessa lunta niskastaan. Tällä kertaa pallo napsahti häntä suoraan vatsaan. -Epäreilua, se huusi.<o:p></o:p></span></p> <p class="MsoNormal" style=""><span style=";font-family:Arial;font-size:100%;" ><o:p> </o:p></span></p> <p class="MsoNormal" style=""><span style=";font-family:Arial;font-size:10;" ><span style="font-size:100%;">-Niin on, vastasi Miilunpolttaja - niin todella. Sitten hän nauroi vahingoniloisesti ja unohti hetkeksi kaiken muun. Kyllä kunnon lumisota meni aina ilmastonmuutoksen ja parisuhteen rakenteiden pohtimisen edelle. Niin kuin elämä yleensäkin.</span><o:p></o:p></span></p><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-3122659535837877604?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>Miilunpolttajanoreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-10183298044673161542007-03-29T13:11:00.001+03:002007-03-29T20:02:03.710+03:00Välitila, se jossain opiskelun ja työelämän välillä asusteleva helvetti. Odottaa paperin putkahtamista postilaatikkoon (johon se ei ihan vielä tule), odottaa mahdollista soittoa tai ihan mitä tahansa yhteydenottoa työnantajalta (joka kuitenkin on todistetusti olemassa), odottaa, odottaa, odottaa. Odottaa, että olisi jotain tekemistä. Hei, tänäänhän mulla on: voin pestä pyykkiä. Voi perse, tein sen jo eilen. Keskustelee itsensä kanssa. Kirjallisesti.<br /><br />Täällä välitilassa ollessani en ole vielä kärsinyt kovin pahoja vaurioita, paitsi pääni sisällä. Olen yrittänyt lenkkeillä, harjoittaa unohtuneita taidemuotoja ja tavata ystäviä. Nuo pirulaiset kuitenkin käyvät töissä säännöllisesti ja ovat sen jälkeen väsyneitä. Tai asuvat muuten vaan niin kaukana, ettei niin vaan mennäkään poikkeamaan. Parhaimmillaan he sanovat, että älä tule tänne. "En ole pessyt lattiaa puoleen vuoteen."<br /><br />"Olisipa minullakin loma!" Loma on yhtä tyhjän kanssa, jos on yksin.<br /><br />Mielessäni risteili paljonkin piikikästä sanottavaa kirjoittamista aloittaessani. Nyt se alkaa haihtua, ehkä olo paranee.<br /><br />Päiväni olen kuluttanut valittaen. Asiointi ei riitä sosiaaliseksi elämäksi. Niinpä sitten ihmiskontaktin saadessani saatan alkaa valittaa. Melko varmasti teenkin sen. Itkettää päivästä toiseen, paskamainen ihottuma vaivaa ja kutittaa pelkällä olemassaolollaan minut keskittymiskyvyttömäksi. Kahvi maistuu hyvältä, mutta tekee sairaaksi. Kellään ei ole aikaa, kun minulla kerrankin on. Itkettää vähän lisää. Silmiin sattuu, eikä ihan vähän. Tiedän olevani suurempi pahantahdonlähettiläs kuin itse SannaSaatana. Saan mukavat ja rauhallisetkin ihmiset vittuilemaan itselleni. Se jos mikä auttaa pahaan oloon. <span style="font-size:78%;">No ei auta.<span style="font-size:100%;"><br /><br />Pitäisi kanavoida energia johonkin järkevään tekemiseen. Tekisi vaikka seuraavan puolen vuoden työt jo etukäteen. Tai sitten ihan vaan lepäisi ja lukisi romaania, mihin ei ole ollut aikaa sitten... Niin, koska?<br /><br />Mutta ei, lähinnä vaan keskityn siihen, että vituttaa olla tarpeeton.<br /></span></span><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-1018329804467316154?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>Elleasenoreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-1168559790135375162007-01-12T01:55:00.000+02:002007-01-12T01:57:51.106+02:00<p class="MsoNormal">Miilunpolttaja avasi mielikuvituksensa sivulta karviaisenpunainen violetti. Hän luki ääneen, mitä sivulle oli kirjoitettu (se näytti sadulta):</p> <p class="MsoNormal"><!--[if !supportEmptyParas]--> <!--[endif]--><o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">”Olipa kerran mies, jolla oli kaksi sydäntä. Ensimmäinen oli kiillotettua pronssia. Se kumisi joka lyönnillä kumeasti ja juhlallisesti. Toinen sydän oli pehmeää ja tuoksuvaa lampaanvillaa, joka päästi lyödessään pehmeän äännähdyksen, joka muistutti nuuskivaa koiraa. Toinen sydämistä oli tarkoitettu miehen lähimmille ja rakkaimmille ihmisille ja toinen kaikille muille.</p> <p class="MsoNormal"><!--[if !supportEmptyParas]--> <!--[endif]--><o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Eräänä päivänä mies tuli väsyneenä kotiin, ja istahti keittiön tuolille lepäämään…”</p> <p class="MsoNormal"><!--[if !supportEmptyParas]--> <!--[endif]--><o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">-Hei, hei hei, Peilikuva ärähti. –Kumpi sydän oli tarkoitettu läheisille ja kumpi muille?</p> <p class="MsoNormal">-Ei sitä sanota tässä, Miilunpolttaja sanoi nostaessaan katseensa kirjasta.</p> <p class="MsoNormal">-No, täytyyhän sen lukea siinä, Peilikuva intti.</p> <p class="MsoNormal">-Eikä täydy. Tämä on minun mielikuvitukseni ja se toimii niin kuin toimii. Ole nyt hiljaa. Luen eteenpäin.</p> <p class="MsoNormal">-Minä luulen, että se villa on niille muille, Peilikuva mutisi, mutta vaikeni sitten.</p> <p class="MsoNormal"><!--[if !supportEmptyParas]--> <!--[endif]--><o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">”Levätessään tuolilla mies tunsi itsensä väsyneeksi. Itse asiassa hän ei ollut koskaan ollut niin väsynyt. Hänen rintaansa sattui ja raastoi, ja hän arveli melkein kuolevansa. Kun hänen vaimonsa saapui töistä kotiin ja näki miehensä pitelevän rintaansa, tämä kutsui huolissaan ambulanssin paikalle. Mies kiidätettiin ambulanssilla sairaalaan ja hänet laitettiin vuodeosastolle lepäämään.”</p> <p class="MsoNormal"><!--[if !supportEmptyParas]--> <!--[endif]--><o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">-Mikä satu tää muka on? Saduthan sijoittuu aina menneeseen aikaan.</p> <p class="MsoNormal">-Hys, sanoi Miilunpolttaja ja luki yhä eteenpäin.</p> <p class="MsoNormal"><!--[if !supportEmptyParas]--> <!--[endif]--><o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">”Seuraavana päivänä lääkäri tutki miehen ja kysyi sitten tämän vointia. Mies kertoi, että pahin kipu li jo ohi. ’Se on ymmärrettävää’, sanoi lääkäri ja jatkoi: ’sillä toinen sydämenne on nyt kuollut. Kipunne johtuivat siitä, että sydämenne oli kuolemassa. Nyt jäljelle jäänyt sydän on ottanut molempien sydänten tehtävät hoitaakseen.’</p> <p class="MsoNormal">’Niinkö’, mies sanoi. ’Olo onkin huomattavasti kevyempi.’</p> <p class="MsoNormal">Lääkäri sanoi, että mies voisi poistua sairaalassa, mutta ei saisi kuntoilla viikkoon, jotta sydän ehtisi tottua rasitukseen. Ovella lääkäri ojensi miehelle pientä kangaskassia. Mies vilkaisi sisään ja näki kuolleen sydämensä. </p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>’Kumpi se on?’ lääkäri kysyi voimatta peitellä uteliaisuuttaan.</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>’Onko sillä väliä?’ mies kysyi takaisin. Lääkärin miettiessä vielä mitä sanoisi seuraavaksi, mies jatkoi: ’Se on se, jota en enää tarvitse.’</p> <p class="MsoNormal"><!--[if !supportEmptyParas]--> <!--[endif]--><o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Sen sanottuaan mies käveli ulos sairaalasta ja eli elämänsä onnellisena loppuun asti.”</p> <p class="MsoNormal"><!--[if !supportEmptyParas]--> <!--[endif]--><o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">-MIKÄ SAAKUTIN SATU TUO OLI OLEVINAAN! Peilikuva riehui.</p> <p class="MsoNormal">-Se oli katkelma mielikuvitusta, mitäpä muuta, Miilunpolttaja vastasi tyynenä ja siemaisi hieman terästettyä glögiään. Uuden vuoden parhaimpia puolia oli, että kaupat myivät glögivarastonsa halvalla pois. Miilunpolttajalla oli glögiä enemmän kuin uskalsi muille tunnustaa.</p> <p class="MsoNormal">-Siinä ei ole päätä eikä häntää, Peilikuva puhisi.</p> <p class="MsoNormal">-Eikö, Miilunpolttaja sanoi, -minun mielestäni siinä on paljonkin järkeä.</p> <p class="MsoNormal">-Mitä muka? Kumpi sydän hajosi, villainen vai pronssinen? Oliko se sydän niitä läheisiä vai muita ihmisiä varten? Täysin idiootti tarina.</p> <p class="MsoNormal">-Luulisi sinun ymmärtävän.</p> <p class="MsoNormal">-No, kun en ymmärrä.</p> <p class="MsoNormal">-Harmi, Miilunpolttaja sanoi ja otti jälleen uuden kulauksen glögistään. Hän tiesi, että se ärsytti Peilikuvaa.</p> <p class="MsoNormal">-Pöh, Peilikuva sanoi ja kääntyi tuijottamaan ulos ikkunasta. Miilunpolttaja huokaisi ja sanoi:</p> <p class="MsoNormal">-Voin antaa sinulle yhden tulkinnan, jos tahdot. Mutta se ei ole tietenkään ainoa.</p> <p class="MsoNormal">-No, Peilikuva vastasi.</p> <p class="MsoNormal">-Mihin mies tarvitsi kahta sydäntä? Miilunpolttaja kysyi.</p> <p class="MsoNormal">-No, sadussahan sanottiin, että rakkaimpia ja muita varten.</p> <p class="MsoNormal">-Ei, vaan mihin mies tarvitsi kahta sydäntä?</p> <p class="MsoNormal">-Oletko sinä kuuro: läheisiään ja muita…</p> <p class="MsoNormal">-Ei. Vastaus on: ei mihinkään. Tarinan lopussa miehellä on vain yksi sydän, ja hän elää silti elämänsä onnellisena loppuun asti.</p> <p class="MsoNormal">-Eli?</p> <p class="MsoNormal">-Toinen sydän oli alun alkaenkin täysin turha. Me emme tarvitse eri sydämiä eri ihmisiä varten.</p> <p class="MsoNormal">-Niin mutta…</p> <p class="MsoNormal">-Se tarkoittaisi, että kohtelisimme ihmisiä eriarvoisesti. Silkkiä sinulle, hiekkaa heille. Ehkä tarinan tarkoitus oli kertoa, että kaikki ansaitsevat saman kohtelun ja saman rakkauden riippumatta siitä, kuinka lähellä sinua he ovat.</p> <p class="MsoNormal">-Olet sinäkin varsinainen Gandhi. Äiti Teresa, Peilikuva tuhahti. Miilunpolttaja kohautti olkapäitään. -Se on vain yksi tulkinta. On niitä muitakin.</p> <p class="MsoNormal">-Mitä sitten?</p> <p class="MsoNormal">-No… sydän, joka päästi nuuskivia ääniä voisi olla kuvata ihmisen uteliaisuutta. Juhlava pronssi voisi kuvata perinteissä pitäytymistä ja niin edelleen. Keksi itse.</p> <p class="MsoNormal">-Olen edelleen sitä mieltä, että tuo tarinasi on typerä.</p> <p class="MsoNormal">-No, sittenpähän olet, Miilunpolttaja sanoi ja meni keittiöön hakemaan lisää glögiä.</p> <p class="MsoNormal"><!--[if !supportEmptyParas]--> <!--[endif]--><o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal">Peilikuva pyöritteli Miilunpolttajan mielikuvitusta käsissään ja selaili sitä lukeakseen tarinan uudestaan. Kumma kyllä, sivua, jonka numero oli karviaisenpunainen violetti, ei enää löytynyt. –Outo kapistus, hän mutisi itsekseen, sulki kirjan ja meni hänkin hakemaan glögiä.</p> <p class="MsoNormal"><!--[if !supportEmptyParas]--> <!--[endif]--><span style=";font-family:&quot;;font-size:12;" ><br /></span></p><p class="MsoNormal"><span style=";font-family:&quot;;font-size:12;" >Miilunpolttajan mielikuvitus surisi hetken aikaa hiljaa pöydällä. Jostain kuului pronssin ontto kumahdus ja ääni, aivan kuin koira olisi nuuhkinut.</span><br /></p><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-116855979013537516?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>Miilunpolttajanoreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-1158355405337831162006-09-15T22:59:00.000+03:002006-09-16T00:23:26.050+03:00Niin, arki on tullut. Toisten arki on erilaista kuin toisten. Toisille hyvää, toisille vielä parempaa. Toisia pelottaa, mutta joitain pelottaa enemmän.<br /><br />Katkeria pisaroita putoilee ympäri asuntoa. Miksi ihmisen pitää olla niin yksin. Tiedän olevani ylisosiaalinen olento. En ymmärrä, miksen voisi elää yksikseni ihan tyytyväisenä. Niin tekevät monet.<br /><br />Sosiaalisuuden puute ajaa minut hulluuden partaalle. Se saa minut käyttäytymään ääliömäisesti kaikkein rakkaimpiakin ihmisiä kohtaan. Saa minut tuntemaan oloni hylätyksi, vaikkei niin olisikaan. Se satuttaa jopa fyysisesti.<br /><br />"Mä ymmärrän kyllä, että on vaikeaa, kun menee nukkumaan yksin, sitten herää yksin ja tekee aamiaista yksin. Syö aamupalan yksin, lähtee kouluun yksin. Tulee kotiin, eikä siellä ole ketään, on taas yksin." Jep, kiitos. Sepä auttoi.<br /><br /><div style="text-align: center;">* * *<br /><div style="text-align: left;"><br />Tilanteet muuttuvat hetkittäin. Vuoroin unohdan itkuisuuteni, kärttyisyyteni ja pahan olon, vuoroin taas murrun.<br /><br />En voi olla olematta onnellinen siitä, kuinka kultaisia rakkaani ovat. Kerroin pojalle yksinäisyydestäni ja pahasta olostani. Hetken päästä XY8 lähetti viestin, jossa kehotettiin ottamaan yhteyttä mielenkiintoiseen henkilöön. Höpsöyksissään tekevät kaikkensa, että olisin iloinen - joskin aiheuttaa lievää(^13) ulkopuolisuuden tunnetta, kun tietää, miten informaatio siirtyy yksilöltä toiselle. Puhuvat ryökäleet minun asioistani. Vaan mikäpä siinä, olenhan avoin minäkin. En vain haluaisi tuntea olevani ulkopuolinen ystävän ja rakkaimman suhteessa.<br /><br />Halusin vielä vähän jutella, etten tuntisi oloani niin yksinäiseksi ja tyhjäksi. Mutta niin vain olivat he kadonneet. Soitin ja sanoin, että olisin halunnut vielä keskustella. Ei, ei mistään erityisestä, muuten vain. Hetken päästä lähetin viestin, jossa kerroin, etten jaksa olla yksin. Muutaman minuutin kuluttua XY8 jo soitti minulle. Ihmettelen heidän symbioosiaan. Ja minusta on ihanaa, että he haluavat pitää minusta huolta.<br /><br /><div style="text-align: center;">* * *<br /><div style="text-align: left;"><br />Niin. Minä rakastan sinua. Ettäs tiedätte!<br /></div> </div> </div> </div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-115835540533783116?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>Elleasenoreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-1157758896639353262006-09-09T02:31:00.000+03:002006-09-09T02:42:07.706+03:00<p class="MsoNormal">Miilunpolttaja istui näyttöpäätteen ääressä ja katseli ulos. Toisessa kädessään hänellä oli hieman laadukasta single malt -viskiä – pieni snobistinen piirre, josta hän ei kuitenkaan halunnut päästä eroon. Ja hei, hän oikeasti piti viskin mausta, vaikka sitä harvan oli vaikea käsittää.</p> <p class="MsoNormal"><o:p> </o:p></p> <p class="MsoNormal">Kesä oli ohi. Hän oli jälleen Kotimaassa, oli ollut jo monta kuukautta. Siitä huolimatta hänellä oli tunne, ettei hän ollut oikein missään. Monet ulkomailla olleet olivat vakuutelleet hänelle, että niin se on aina kaikkien kohdalla. Paluusta kotiin seuraa paluushokki. Ehkä paluuta ei oikeasti ollut olemassakaan. Paluuhan tarkoitti sitä, että ihminen saapuu uudelleen paikkaan, josta on lähtenyt. Mutta kun kerran lähtee jonnekin - vaikka vain päiväksi - saapuuko sitä koskaan samaan paikkaan takaisin? Ehkäpä ihminen vain menee koko ajan uusiin paikkoihin. Kylläpä viski sai taas ajatukset vaeltelemaan kummissa asioissa.<br /></p> <p class="MsoNormal"><o:p> </o:p></p> <p class="MsoNormal">-Paluushokki, Miilunpolttaja mutisi ja maisteli sanaa uudestaan -Mutta kun ei se ole pelkästään sitä. Rehellisyyden nimissä oli todettava, että hän oli muuttanut koko elämänsä kertaheitolla. Keväällä hän oli tavannut suden ja sudet olivat aina vaarallisia – ainakin saduissa. Susi söi Punahilkan, seitsemän vuohta, ja pojan joka huusi aina vain ”Susi, susi susi”. Kansanviisauskin käytti ilmaisua ”suden hampaissa”. Ja niissä hän tosiaan nyt oli.</p> <p class="MsoNormal">Vapaaehtoisesti.</p> <p class="MsoNormal"><o:p> </o:p></p> <p class="MsoNormal">Hän oli muuttanut yhteen sellaisen kanssa. Itse asiassa hän odotti juuri nyt Sutta kotiin. Mitä minulle on oikein tapahtunut, Miilunpolttaja mietti. Minulle, joka aina ajattelen järjellä ja jyrään tunteet aivopoimujeni kätköihin. Minä, jolla ei ole tapana tehdä hätiköityjä päätöksiä.</p> <p class="MsoNormal"><o:p> </o:p></p> <p class="MsoNormal">–Korjatkaamme: ei ollut tapana tehdä hätiköityjä päätöksiä, virnuili Peilikuva ikkunan takaa. –Täytyy myöntää, että sinä et lakkaa hämmästyttämästä minua, rakas ystäväni. Ensin antaudut – joskin hienoisen potkimisen jälkeen – suhteeseen ulkomaalaisen neidon kanssa. Siis sinä, joka et ole koskaan ollut erityisen innokas etsimään ihmistä oman maan rajojen sisä- saati ulkopuolelta. </p> <p class="MsoNormal">–No mitäs väliä sillä kansallisuudella… Miilunpolttaja aloitti.</p> <p class="MsoNormal">–Ja sitten neljän kuukauden jälkeen sinä oletkin yhtäkkiä muuttanut yhteen kyseisen naisen kanssa. Melko nopeaa toimintaa hitaalta mieheltä, eikö?</p> <p class="MsoNormal">–No, joo, myönnettäköön, että tässä on menty vähän lujaa, mutta nyt on jo rauho…</p> <p class="MsoNormal">–Ai on vai? Tehän olette jo puhuneet lapsistakin.</p> <p class="MsoNormal">Tässä vaiheessa Miilunpolttajalla oli mennä viski väärään kurkkuun. –No, eihän se nyt niin ole. Hän kysyi minulta, olenko kuvitellut joskus olevani isä ja haluaisinko tulevaisuudessa lapsia. No, koska <i>joskus</i> haluan lapsia, niin vastasin joo.</p> <p class="MsoNormal">–Maa kutsuu Miilunpolttajaa. Kuuntelen, kuuntelen, Peilikuva sanoi ja kopautti Miilunpolttajaa lempeästi päähän. –Luuletko, että tuollaisia asioita kysytään ihan vain ”huvin vuoksi”?</p> <p class="MsoNormal">–No miksei kysyttäisi, kysyisinhän minäkin.</p> <p class="MsoNormal">Peilikuva huokaisi ja pudisteli päätään. –Sinä. Olet. Ihan. Mahdoton. Miten ihmeessä olet pärjännyt noinkin kauan yksin? Välillä vaikuttaa siltä, että sinua voisi höynäyttää kuka tahansa. Jopa Varjo.<br /></p> <p class="MsoNormal">–Ai, Miilunpolttaja sanoi hölmistyneenä.</p> <p class="MsoNormal"><o:p> </o:p></p> <p class="MsoNormal">Peilikuva nojaili ikkunanpuitteisiin ja pudisteli päätään muka-hämmästyneenä. Sitten se sanoi yllättävän lempeästi: –Kuule, ei mulla ole mitään tätä juttua vastaan. Minähän sen alun perin alulle pistinkin… Ja Susi on kiva olento. Joskin syö nälkäisenä yksinäisiä matkamiehiä.</p> <p class="MsoNormal">–Ööh… Aivan, Miilunpolttaja sanoi miettien, oliko Peilikuva saanut iskun päähänsä tai johonkin muuhun osaan, millä se ajatustyötään teki.</p> <p class="MsoNormal">–Sanon nyt vain sen, että katsele hetken aikaa. On hienoa, että olet oppinut tekemään impulssipäätöksiä, mutta nyt olisi taas aika tyynnyttää tahtia. Hengitä syvään, rauhoitu, nauti vähän viskiä ja odota. Katsele ympärillesi ja mieti mitä haluat.</p> <p class="MsoNormal">–Mutta kun en mä ihan oikeasti ole nyt ajatellut mitään sellaista heti, Miilunpolttaja sanoi puolustelevasti. –Vastahan tämä suhde on alkanut. Älä nyt piru vieköön syötä mun päähän mitään hölmöjä ajatuksia! Sitä paitsi en minä olisi 20-vuotiaana näin nopeasti hypännyt kenenkään kanssa yhteen. Viidessä vuodessa tapahtuu kuitenkin yllättävän paljon. Tiedän nyt paljon paremmin mitä haluan.<br /></p> <p class="MsoNormal">Peilikuva katseli isäntäänsä mietteliäänä: –Tiedätkö <i>täsmälleen</i> mitä haluat?</p> <p class="MsoNormal">–No, en tietenkään. Ihmiset jotka tietävät <i>täsmälleen</i> mitä haluavat ovat tylsiä. He ohjaavat elämäänsä tiettyjä uria pitkin. Eksymisille, oikopoluille ja yllätyksille jää silloin yllättävän vähän tilaa. Mitä mieltä on elää, jos ei anna mielikuvitukselleen kunnolla tilaa.</p> <p class="MsoNormal"><o:p> </o:p></p> <p class="MsoNormal">Jestas mitä filosofointia. Joku on tainnut juoda vähän enemmänkin viskiä, Peilikuva ajatteli, mutta ei sanonut sitä ääneen. Tärkeintä oli, että Miilunpolttaja arvosti yhä edelleen mielikuvitusta yli kaiken. Oli pidettävä huoli, että se asia ei muuttuisi koskaan. Sillä ominaisuudella elämästä ei tulisi koskaan ikävää. Ja ikävyys, se oli vain toinen nimitys hitaalle kuolemalle... Toisaalta, juuri mielikuvituksen takia Miilunpolttajan elämä oli niin usein niin raskasta. No, mitäs on sellainen taivaanrannan maalari ja tuulentallaaja? Peilikuva pohti.<br /></p> <p class="MsoNormal"><o:p> </o:p></p><p class="MsoNormal"><o:p></o:p><br />Peilikuva huomasi seisoskelevansa yksin ikkunassa. Miilunpolttaja oli näköjään mennyt nukkumaan. Eipä sen väliä. Peilikuva kohautti olkapäitään ja kittasi viskinsä loppuun. Että olikin hyvää. Miilunpolttaja piti ehdottomasti saada ostamaan sitä lisää.<br /></p><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-115775889663935326?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>Miilunpolttajanoreply@blogger.com7tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-1148501174356757152006-05-24T23:03:00.000+03:002006-05-24T23:06:17.486+03:00- Tiiäksä kuinka paljon mä susta pidän?<br />- Joo, paljon.<br />- Niin ja vähän enemmän.<br /><br /><div style="text-align: center;">* * *<br /><div style="text-align: left;"><br />Ylihuomisesta lähtien asumme eri maissa. Kaikki. Ystävät ja rakkaat, vieraat ja viholliset. Mikä on koti, missä on koti?<br /></div> </div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-114850117435675715?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>Elleasenoreply@blogger.com12tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-1147724396012132952006-05-15T23:01:00.000+03:002006-05-15T23:19:56.480+03:00...aina pitää olla asiat huonosti!? XY8 sanoi tänään, että minun pitäisi olla vain iloinen kavereiden puolesta ja tunkea muut tunteet syrjään. No juu, onnistuuhan se. Eikä onnistu. <-- Oireista päätellen minulla(kin) on skitsofrenia. Taitaa olla tarttuvaa.<br /><br />Niin, siis asiat huonosti. Eeeeei... Tämänkertainen ongelmani on tietenkin se, että ystäväni soittelevat minulle vain kysyäkseen, onko se poika siinä jossain lähettyvillä. Sen lisäksi he käyvät hänen kanssaan tekemässä milloin mitäkin ja mieluiten juuri silloin, kun minulle ei sovi liittyä seuraan. Onhan se älyttömän hienoa, että ystävät ovat ottaneet hänetkin ystäväkseen - tai ehkä he olivat ystäviä jo aiemmin. Ärsyttää vain, kun tietää, että muut palaavat takaisin Vieraalle maalle ja viettävät aikaa hänen kanssaan myöhemminkin. Vain minä menen "kotiin". Yhteistä aikaa on vähän, sen jälkeen vain tyhjyyttä. Ja ok, töitäkin.<br /><br />Yritän vakuutella itselleni, etten ole omistushaluinen narttu ja että typeryyteni johtuvat vain kuun asennosta. Poden järkyttävää ketutusta siitä, että minun pitää työskennellä huomiseen iltapäivään asti, kun hän ja XY8 saavat lähteä matkailemaan. Palaavat takaisin kai entistä parempina ystävinä - ja mikä minä, pahainen nainen, olen Miesten Välisessä Ystävyydessä... En este, enkä hidaste. Enkä haluakaan olla. Tahtoisin vain tietää, että minäkin olen edes jotain. No hyvä on, heidän kunniakseen on myönnettävä, että he soittivat minulle matkalta kysyäkseen, olenko varmasti kunnossa. Tai ehkä he halusivat kuulla jääkiekkotuloksia. <span style="font-size:78%;">(Kyllä, se oli vitsi.)<br /><span style="font-size:100%;"><br /><br /><br /><br /></span></span> <div style="text-align: center;"><span style="font-size:78%;"><span style="font-size:100%;">* * *<br /></span></span> <div style="text-align: left;"><br />Parissa kuukaudessahan ei ehdi tapahtua mitään. Ei mitään vakavaa. Sen voi ottaa vaan kevyenä, määräaikaisena suhteena. Tapahtui kuitenkin niin, että määräaikainen suhde muutettiin taannoin toistaiseksi voimassa olevaksi. Jännittää vietävästi.<br /><span style="font-size:78%;"><span style="font-size:100%;"></span></span></div> </div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-114772439601213295?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>Elleasenoreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-1147385394635556002006-05-12T01:03:00.000+03:002006-05-12T01:16:37.303+03:00<p class="MsoNormal">Miilunpolttaja heräsi keskellä yötä epämiellyttävästä unesta. Hän oli kulkenut pitkin pimeitä, labyrinttimaisia huoneita, jotka olivat himmeästi valaistuja. Jokainen huone oli aina edellistä pimeämpi ja Miilunpolttaja tiesi, että jos hän jatkaisi tarpeeksi pitkälle, vastaan tulisi ääretön pimeys ja kaikki lakkaisi olemasta. Hiki virtasi hänen selkäänsä, hän oli nähnyt vastaavanlaisen unen kerran aikaisemminkin, kymmenen vuotta takaperin.</p> <p class="MsoNormal"><o:p> </o:p></p> <p class="MsoNormal">Hän tuijotti pimeydessä kattoon, sillä häntä ei huvittanut nukahtaa uudelleen. Hän mietti elämäänsä, joka oli muuttunut äkillisesti muutama viikko takaperin – kiitos Peilikuvan hölmöilyjen. Toisaalta, ehkä se ei ollut käänne huonompaan. Hänen ihostaan nousi nyt toisen ihmisen tuoksu, hänen ajatuksensa eivät tuntuneet olevan enää kokonaan hänen omiaan (olivatko ne koskaan olleetkaan?) ja hän tunsi suurta epävarmuutta miettiessään oliko menettänyt hallinnan elämästään.</p> <p class="MsoNormal"><o:p> </o:p></p> <p class="MsoNormal">Varjo leijui hänen vieressään. Se ei sanonut mitään, silitti vain hänen päätään pehmeästi. Se tiesi, että Miilunpolttajaa pelotti. Pelotti tuntea, pelotti ajatella, mitä kaikkea voisikaan tapahtua.</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>- Entä jos hän ei pidäkään ystävistäni, Miilunpolttaja sanoi Varjolle, - se on sitten kaiken loppu. Entä jos hän ei pidä siskoistani? Entä jos hän turhautuu heidän seurassaan?</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>Varjo oli hiljaa.</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>Miilunpolttaja puri huultaan ja jatkoi pohdiskeluaan: - Mitä jos hän haluaa hallita minua? Mitä jos hän huomaamattani manipuloi minua ja eristää minut rakkaista ihmisistä ja asioista?</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-Hän on hyvä ihminen ja tekisikö hyvä ihminen niin, Varjo kysyi.</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-Ihmisillä on eri käsitys hyvästä, Miilunpolttaja vastasi. -Toisekseen, kaikki voi vinoutua. Saada vääriä sävyjä.</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-Mitä tarkoitat?</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-Rakkaus voi vääristyä, ihan niin kuin kaikki muukin. Joskus mietin, että pedofiliassa ja insestissäkin on kyse vain vaurioituneesta rakkaudesta. Tai että katkeruus ja viha ovat vain hajonnutta toivoa.</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-Kauniisti sanottu.</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-Hah, puolenpennin kyökkifilosofiaa.</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-Miksi sinä aina painat alas omia ajatuksiasi?</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-En tiedä… on helpompaa, jos ei anna niille liian suurta arvoa.</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-Miksi?</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-Koska jos kuvittelee liikoja, muuttuu ylpeäksi eikä näe enää mitään.</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-Olisikohan tosiaan niin?</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-En tiedä. Kunhan höpisen.</p> <p class="MsoNormal"><o:p> </o:p></p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-Tiedätkö, mitä pelkään ehkä kaikkein eniten?</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-No?</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-Että hän on liian älykäs minulle. Ei sillä tavalla loogisesti älykäs, vaikka on hän sitäkin, vaan että hänellä on sellaista… noh, elämänälyä. Tajuatko? </p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>Varjo nyökkäsi. Miilunpolttaja oli hiljaa ja jatkoi hetken päästä.</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-Pelkään, että hän murtaa itseluottamukseni ennen pitkää.</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-Miksi hän tekisi niin? Eihän hän tahdo sinulle pahaa.</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-Ei tietenkään tahallaan. Vahingossa. Olemalla oma itsensä hän saa minut näkemään omat vajavaisuuteni, oman osaamattomuuteni ja vikani. Ja sitten… pelkään, että hän ottaa opettajan roolin minua kohtaan. Se olisi nöyryyttävää.</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-Etkö sitten tahdo oppia?</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-Totta kai. Mutta eikö siinä ole epätasapaino, jos vain toinen opettaa?</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span><span style=""> </span>Vaikka oli pimeää, Miilunpolttaja tunsi Varjon katsovan häntä suoraan silmiin.</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-Mikä saa sinut uskomaan, että sinä et voisi opettaa myös häntä?</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-Hän tietää jo kaiken sen, mitä minäkin.</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-Pahoittelen suorapuheisuuttani, Varjo sanoi, - mutta lainatakseni ystävämme Peilikuvan karkeaa ilmausta, sanon, että tuo on kyllä paskapuhetta.</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>Miilunpolttaja hämmästyi. Hän ei ollut koskaan kuullut Varjon kiroilevan. Hän jäi odottamaan, mitä tällä oli sanottavaa.</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-Suurin virheesi on, että sinä et tunne omaa arvoasi. Tai tunnet kyllä, mutta kiellät sen itseltäsi mahdollisimman usein. Miksi?</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-Koska en tahdo muuttua ylpeäk…</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-Tai sitten vain pelkäät, Varjo sanoi ykskantaan.</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-Mitä sinä tarkoitat?</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-Tarkoitan, että kun päätät unohtaa todellisen arvosi ihmisenä ja painat alas ajatuksesi, sinä osittain pakenet vastuutasi elämästäsi.</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-Enkä.</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-No, et sinä pahimman luokan vastuunpakoilija ole, en minä sitä tarkoita. Mutta jos painat itseäsi alas koko ajan, sinusta voi kehittyä sellainen.</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-Mutta minähän pidän itsestäni todella paljon. Rakastan mieltäni ja ruumistani, toisin kuin monet muut.</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-Sillä ei ole tämän asian kanssa mitään tekemistä. Vaikka pidät itsestäsi kuinka paljon, sinun täytyy myös uskoa, että sinun ajatuksillasi on arvoa <i>muille</i>. Ymmärrätkö? Sinä et hyväksy sitä, että sinulla on suuri arvo myös muiden silmissä.</p> <p class="MsoNormal">-Enkö?</p> <p class="MsoNormal">-Et. Ainakaan täysin.</p> <p class="MsoNormal">-Mutta…</p> <p class="MsoNormal">-Alahan nukkua. Minä katson, että saat nukutuksi hyvin.</p> <p class="MsoNormal"><o:p> </o:p></p> <p class="MsoNormal">Miilunpolttajaa väsytti suunnattomasti, joten hän ei väittänyt vastaan Varjolle. Hän käänsi kylkeä ja kosketti pimeässä vieressään nukkuvan olennon olkapäätä. Olento tuoksui hyvältä, aivan erilaiselta kuin Miilunpolttaja itse. Lähteeköhän tuo tuoksu koskaan kunnolla irti minusta, Miilunpolttaja mietti ja vajosi raukeana uneen.<br /></p><p class="MsoNormal"><br />Varjo valvoi hänen vierellään ja poltti ruusunkukkatupakkaa.</p> <p class="MsoNormal"><br /></p><p class="MsoNormal"><br /></p><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-114738539463555600?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>Miilunpolttajanoreply@blogger.com5tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-1146233562568692212006-04-28T16:59:00.000+03:002006-04-28T17:15:18.853+03:00Syön pari kuukautta sitten lahjaksi saamiani salmiakkeja. Suu on täynnä ja sitä polttaa. Ei ole viisasta syödä niin paljon kerralla. Kohta on kai paha olo. Yksi putosi lattialle ja vieri pöydän taa. Olkoon. Siivoan sitten kun lähden.<br /><br />Ihmiset lukevat toistensa blogeista, mitä itse kullekin kuuluu. Kuulin taannoin keskustelun, jossa yksi osapuoli tivasi toiselta, miksei tämän blogi avaudu. "Kohta mä joudun kysyyn sulta itseltä, mitä kuuluu!" Työ on teinimäisen ihmissuhdedraaman näyttämö.<br /><br />Vappu tulee. Viisi vuotta olen viettänyt sen enimmäkseen yhden tietyn ystäväni kanssa. Ja varmaankin kolme vuotta mitä ghetoimmassa ympäristössä. Nyt olen täällä, enkä tiedä, mitä tehdä. Vaikka tiedänkin.<br /><br />Sisareni on tulossa kylään. Minun piti kertoa hänelle, että ei kannata pelästyä, jos se poika suutelee minua. Että kaikki on ihan ok. Siskoni vastasi, että onpa hyvä, että se tyyppi on oikeasti olemassa, eikä vain mun sairaalla mielikuvituksella kehitetty sivupersoona. Niin, kiusaamista tiedossa siis.<br /><br />Kävimme eilen pojan kanssa paikallisessa massatapahtumassa. Se oli mukavaa. Hänen paras ystävänsä ilmaantui paikalle.<br />- Miksei ystävä halua, että tulisin sun luo...<br />- Jos se vaikka ajattelee, ettet rakasta sitä enää.<br />- Olen mä ennenkin muita tyttöjä rakastanut. (ystävä on mies)<br />- Kuulostipa pahalta.<br />- Ai se, että minä saattaisin rakastaa sua vai?<br />- Niin...<br /><br />Aamulla hän ihmetteli, miksei varmaan kolmeen päivään ole ollut mitään kriisiä. Hän on odottanut sitä ja yrittänyt houkutella sen esiin. Mutta ei, kriisiä ei ole. Luulen sen johtuvan siitä, että olemme liikkuneet yhdessä julkisesti.<br /><br />Tänään ostin hänelle lasillisen maitoa.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-114623356256869221?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>Elleasenoreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-1146002526339238402006-04-26T01:00:00.000+03:002006-04-26T01:03:24.693+03:00<p class="MsoNormal">*Kopkop*</p> <p class="MsoNormal"><o:p> </o:p></p> <p class="MsoNormal">Oliko se koputus? Miilunpolttaja katsoi kellonajan matkapuhelimestaan, oli vasta aikainen aamu. Koputus kuului uudestaan. Hän nousi sängystä ja laahusti väsyneenä ovelle. Kuka ihme sielä oikein mahtoi olla, hän mietti. Hän käänsi kahvaa ja avasi.</p> <p class="MsoNormal"><o:p> </o:p></p> <p class="MsoNormal">-Päivää, paketti herra Miilunpolttajalle, yli-innokas Postimies sanoi.</p> <p class="MsoNormal">-Möh, Miilunpolttaja mutisi vastaukseksi, - mutta kun en minä ole tilannut mitään.</p> <p class="MsoNormal">-Olette kuin olettekin, Postimies hymyili ja heilutti ruskeaa pakettia edessään.</p> <p class="MsoNormal">Miilunpolttajaa epäilytti. -Mitä siinä paketissa on, hän kysyi.</p> <p class="MsoNormal">Postimies luki paketissa olevaa lähetettä, virnisti suu hullun hymyssä ja sanoi: -Tässä lukee vain että ”Ongelmia”.</p> <p class="MsoNormal">-Juu, kiitos ei. Eijei. Eijeijeijei. Minulla on niitä jo riittämiin. Hän yritti sulkea oven, mutta Postimies ehätti tunkea jalkansa oven ja ovenpuitteen väliin.</p> <p class="MsoNormal">-Mutta hyvä herra, teidän on pakko ottaa tämä vastaan. Minulla on tilausvahvistus ja kaikki. Joudutte suuriin vaikeuksiin – ja minä myös – jos ette ota tätä vastaan, Postimies sanoi ystävälliseen mutta tiukkaan sävyyn. Sitten mies pani paperin Miilunpolttajan kouraan. Sankarimme katseli sitä hetken aikaa unisilla silmillään. Sen mukaan hän oli lauantai-aamuna tilannut ”Ongelmia”, peruuttanut tilauksen mutta sitten päättänyt kuitenkin tilata paketin uudestaan seuraavana päivänä.</p> <p class="MsoNormal">-Mitäs tämä nyt oikein on, hän mutisi. Hänellä oli ollut erityisen hauska viikonloppu, mutta ei hän mielestään mitään ollut tilannut. Olikohan tässä taas kyse jostain Peilikuvan käytännön pilasta?</p> <p class="MsoNormal"><o:p> </o:p></p> <p class="MsoNormal">Miilunpolttaja luovutti ja raapusti nimensä lähetteeseen. Postimies kiitti ja lähti tiehensä. Miilunpolttaja piteli pakettia hetken aikaa käsissään, ravisteli sitä sitten hiukan ja vilkaisi ohimennen tilausvahvistusta. Herranjumala, miten kallis! En varmasti maksa tätä, hän ajatteli, en kuuna päivänä.</p> <p class="MsoNormal"><o:p> </o:p></p> <p class="MsoNormal">Hän heitti paketin sängyn päälle ja päätti jatkaa uniaan. Herättyään hän kirjoittaisi valituskirjeen ja lähettäisi paketin asiakaspalautuksena takaisin. Sitten koko homma olisi ohi ja hän voisi taas…</p> <p class="MsoNormal">-Ja eikö sinua muka kiinnosta, mitä olet mennyt hölmöyksissäsi tilaamaan, hän kuuli tutun narinan takaansa. -Ole nyt iso poika ja avaa se, vanha kunnon Peilikuva ilkkui.</p> <p class="MsoNormal">-No, en taatusti. Hinta on ihan mieletön. Palautan sen heti kun vain voin. Ja tästä ei keskustella.</p> <p class="MsoNormal">Hän meni takaisin sänkyyn. Peilikuva koetti maanitella vähän aikaa, mutta Miilunpolttaja tunki sormet korviinsa. -Hyvä on, Peilikuva mutisi hieman loukkaantuneena. -Ei sitten.</p> <p class="MsoNormal">Mutta heti kun Miilunpolttaja oli nukahtanut, Peilikuva katseli ympärilleen ja tuli varovasti ulos peilistään. Kyllähän palautusoikeus varmasti säilyi, vaikka paketti olisikin aukaistu. Tuote olisi kuitenkin muoveissa ja sinetöity. Pitihän nyt sentään varmistaa, minkälaisista ongelmista oikein oli kyse, eikö niin?</p> <p class="MsoNormal"><o:p> </o:p></p> <p class="MsoNormal">Niinpä Peilikuva repi paketin varovasti auki ja vilkaisi Miilunpolttajan suuntaan. Tämä nukkui vielä. Hyvä, hän ajatteli. Sitten hän pani kätensä pakettiin ja tunnusteli sisältöä. Jotakin kovaa. Hän veti esineen varovasti ulos.</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-Mitä ihmettä, Peilikuva henkäisi ääneen nähdessään mitä piteli käsissään. Ei voinut olla totta, oliko Miilunpolttaja mennyt aivan sekaisin. Sitten hän virnuili pirullisesti. Tätä pakettia ei kyllä lähetettäisi takaisin, vaan se otettaisiin käyttöön. Juuri tätä minä tarvitsen… tai siis me tarvitsemme, Peilikuva vakuutteli itselleen. Hän repi sinetin auki ja tunsi hetken aikaa syyllisyyttä. Miilunpolttaja raivostuisi varmasti, mutta myöhemmin tämä kyllä kiittäisi häntä. Hän etsi tuotteen kyljestä napin ja painoi sitä. Vihreä valo alkoi vilkkua. Tästä tulisi kyllä kallis keikka.</p> <p class="MsoNormal">-No, elämä on, Peilikuva mutisi itsekseen ja luikki tyytyväisesti hymyillen takaisin peiliinsä.</p> <p class="MsoNormal"><o:p> </o:p></p> <p class="MsoNormal">Miilunpolttaja jatkoi uniaan autuaan tietämättömänä tapahtuneesta. Pöydällä oleva laite surisi ja naksui hiljaa. <i>Elämä, versio 3.740</i> alkoi hitaasti käynnistyä.</p> <p class="MsoNormal"><o:p> </o:p></p> <p class="MsoNormal">Mitäköhän tästä kaikesta seuraisi?</p><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-114600252633923840?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>Miilunpolttajanoreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-1145999545871528982006-04-25T23:48:00.000+03:002006-04-26T00:12:26.200+03:00On ollut niin paljon hetkiä. Enimmäkseen pieniä. Kriisejäkin. Niitä lähinnä siksi, että olen mestari kehittelemään sellaisia. Se kai ei enää hämmästytä ketään.<br /><br /><div style="text-align: center;">* * *<br /></div><br />Seisomme pimeyden keskellä. Minä haluan, hän ei. Halaamme ja hän lähtee.<br /><br /><div style="text-align: center;">* * *<br /></div><br />Kävelemme auringossa. Minä höpötän onnellisena ja helpottuneena: kaikki on selvää. Ennustan tulevaa ja mietin menneitä.<br /><br /><div style="text-align: center;">* * *<br /></div><br />Minä päästän hänet sisälle kotiini viimeisillä voimillani. Juttelemme loppuyönkin. Olemme kai kuoleman väsyneitä. Ehkä elokuussa nukun.<br /><br /><div style="text-align: center;">* * *<br /></div><br />Uskallan pitää häntä kädestä julkisella paikalla. Aina joskus.<br /><br /><div style="text-align: center;">* * *<br /></div><br />Kirjoitamme päättömiä tarinoita kahvilassa. Niissä ei ole minkäänlaista järkeä. Meillä on hauskaa, vaikkeivat muut sitä ymmärtäisikään. Toiset sanovat meidän olevan sekaisin. Minä tiedän, että hyvällä tavalla.<br /><br /><div style="text-align: center;">* * *<br /></div><br />Hän kertoo minulle tarinoita ja satuja tuntitolkulla. Yöllä, onnellisessa olotilassa. Minä laulan hänelle, vaikken muista sanoja.<br /><br /><div style="text-align: center;">* * *<br /></div><br />Ravintolassa hän ja ystäväni kiusaavat minua yhdessä. Välillä se ärsyttää minua, mutta tiedän kuitenkin olevani turvallisten ihmisten seurassa. Ja minusta on mukavaa, että he tulevat toimeen keskenään.<br /><br /><div style="text-align: center;">* * *<br /></div><br />Niin naiset kuin miehetkin soittelevat yöllä: "Missä sinä olet?" Emme ymmärrä.<br /><br /><div style="text-align: center;">* * *<br /></div><br />Olen tullut suihkusta ja meikannut. "Olet kaunis", hän sanoo. Hämmennyn, sillä olen tottunut hölmöihin vitseihin. "Ai, on taas aika olla ilkeä..." hän jatkaa, kun huomaa hämmennykseni: "Meikillä saa ihmeitä aikaan!" Kiitän.<br /><br /><div style="text-align: center;">* * *<br /></div><br />Murehdin, kuten tavallista. Minä en ole salaperäinen nainen. Minä en piilottele Nalle Puh -yöpaitaani tai tavallista elämääni tavallisena naisena. Olen kuullut, että naisen pitäisi olla miehelle aina täydellinen ja kaunis, ehkä hieman salaperäinen. Se en ole minä. "Voi sinun murheitasi!"<br /><br /><div style="text-align: center;">* * *<br /></div><br />Päätämme jälleen kirjoittaa tarinaa. Sovimme, että kumpikin kirjoittaa vuorollaan yhden lauseen. "Mistä haluaisit kirjoittaa?" hän kysyy. "Miten olisi vaikka se pelko, jota minä tunnen?" Hän aloittaa, minä jatkan: <span style="font-style: italic;">Julkisen yhdessä näyttäytymisen pelko. Syystä tai toisesta tyttöä pelotti pitää poikaa kädestä heidän kävellessään kaupungilla tai ollessaan seurassa. Ehkä poika on niin kamala, että tyttö häpeää häntä, hmm? Oikeasti tyttö ei halunnut pelätä ja salata, vaan tunnustaa kaikille kuuluvansa pojalle.</span> Hän lisää enää pisteen.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-114599954587152898?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>Elleasenoreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-1145436727431243812006-04-19T11:34:00.000+03:002006-04-19T11:52:07.930+03:00Katselin tuossa Hanin blogissa olevaa lainausta 00P:n tekstistä. Sen alla oli kuvaus 00P:sta ja tulin ajatelleeksi, että hyvänen aika, ollaanpas me jo vanhoja. Kaikki. Paitsi ehkä XY8. Hänellä on vielä elämä edessään... ;)<br /><br />Tästäkö se nyt alkaa, ikäkriisi? Elämässä pitäisi edetä ja jotain pitäisi saavuttaa, mutta kun ei tiedä, mitä se voisi olla. Ja missä se voisi piileskellä. Päivät lipuvat ohi niin, että teeskentelen tekeväni työtä. XY8 sanoi kerran, että ihminen saa ainoan merkityksensä työnsä kautta. Minä kieltäydyin uskomasta. Muullakin on väliä. Muullakin on tarkoitus. Silti tunnen syyllisyyttä, jos en tee työtä ja keskityn hömppään.<br /><br />Ikäkriisiä en ole koskaan ymmärtänyt. Kuitenkin minusta tuntuu, että sellainen tekee tuloaan. Nostan kilpeni sitä vastaan: Minä olen saavuttanut jo. Minä olen tehnyt jo. Nyt voin vain olla.<br /><br />Eilen uskalsin kertoa poika-miehelle, mitä ajattelen. Tai oikeammin en uskaltanut kertoa, mutta rohkaistuin lukemaan sen omasta päiväkirjastani ääneen. Hän kysyi, ahdistaako epätietoisuus minua. Eihän elämässä koskaan voi tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ei sen pitäisi ahdistaa. Pahoin pelkään, etten ole kyennyt pitäytymään sopimuksessamme. Ei se ole vain mukavaa hengailua ja lähekkäin olemista vailla suurempaa merkitystä.<br /><br />Merkitys on salakavalasti hiipinyt mukaan pienissä asioissa. Hän sanoi meidän viettäneen todellista laatuaikaa. Ellen vastustaisi laatuaikaa terminä, olisin erittäin otettu. Laatuaikahan on vain kiireisten vanhempien keksimä nimitys sille vähäiselle ja aktiviteettien kyllästämälle ajalle, jonka he viettävät lastensa kanssa koittaen korvata rahalla ajan vähyyden. Siitä tässä kuitenkaan ei ole kyse. Aikaa on ollut luvattoman paljon ja se on ollut kiireetöntä mitääntekemättömyyttä täynnä. Huoletonta tai huolellista.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-114543672743124381?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>Elleasenoreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-1145389625797427422006-04-18T22:35:00.000+03:002006-04-18T22:47:06.300+03:00Hirmuisen moni ihminen kieltäytyy näkemästä syitä seurausten takana. Se on aivan hölmöä, idioottia ja muutenkin typerää. Ääliömäistä jopa.<br /><br />Ihmiset hakevat jännitystä elämään. Ihmiset pettävät puolisoitaan ja syyttävät siitä pettämisen toista osapuolta. Eivät rassukat tajua, että omassakin suhteessa on varmaan joku vika, jos pettämiseen ylipäätään päätyy. Selvittäisivät asiansa ensin omassa suhteessaan ja syyttelisivät vasta sitten toisia.<br /><br />Totesimme tänään, että meistä ei ole tekosyyksi pitkän parisuhteen päättymiselle. Ei kertakaikkiaan ole.<br /><br />Avaa silmät. Kuuntele, kun sanon. Mulla on valtaa, mä koulutan muita. No ei ole, mutta sanonpahan vaan.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-114538962579742742?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>Elleasenoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-1145318463422497442006-04-18T02:53:00.000+03:002006-04-18T03:01:03.883+03:00Mitä ajattelet silloin?<br /><br />Kadutko?<br /><br />Iloitsetko?<br /><br />Haaveiletko?<br /><br />Vai oletko lakannut ajattelemasta?<br /><br />Mitä minä ajattelen silloin?<br /><br />Kadunko?<br /><br />Iloitsenko?<br /><br />Haaveilenko?<br /><br />Vai olenko minäkin lakannut ajattelemasta?<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-114531846342249744?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>00Phttp://www.blogger.com/profile/10933412414069963039noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-1145262658207897162006-04-17T11:23:00.000+03:002006-04-17T11:30:58.490+03:00<p class="MsoNormal">Hän istui penkillä ja katseli maisemaa. Keväinen aurinko oli jo sulattanut jäät joesta, ja linnut kiertelivät veden yläpuolella etsien ruokaa. Hän kaiveli tikulla sulaveden pehmentämää ruohikkoa, joka oli yhä ruskeaa, mutta joka varmasti heräisi pian eloon. Tuuli puhalteli hänen niskaansa ja näykki hänen korvaansa. Sitten se yritti ottaa hänen lakkiaan. -Noh, noh, rauhoituhan nyt vähän, Miilunpolttaja torui tuulta lempeästi. Mikäköhän siihenkin oli iskenyt? Olisikohan auringon lämpö saanut senkin tunteet heräämään, hän mietti.</p> <p class="MsoNormal"><o:p> </o:p></p> <p class="MsoNormal">Joku istui hänen viereensä penkille. -Sopiiko, että poltan? Miilunpolttaja katsoi tulijaa. </p> <p class="MsoNormal">-Totta kai. Vaikka en kyllä ymmärräkään, miksi sinun pitää aina kysyä samaa asiaa. Kun olen kerran sanonut, että se sopii mainiosti, niin se sopii.</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-Pitäähän sitä nyt kysyä, ihan kohteliaisuussyistäkin, tulija sanoi.</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-Niin, mutta enhän minä edes haista sinun tupakkaasi, Miilunpolttaja huomautti.</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-Se onkin perin juurin harmillista. Tupakkani nimittäin tuoksuu…</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-…omenankukille ja neliapiloille. Tiedetään.</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-Olen tainnut kertoa sen vähän liian monta kertaa, tulija hymähti huvittuneena.</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-Joo, olet tainnut, Miilunpolttaja vastasi.</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span><span style=""> </span><span style=""> </span>-No, mitäpä kuuluu, ei ollakaan juteltu pitkään aikaan. Sinä kun tunnut viettävän nykyään niin paljon aikaa sen Peilikuvasi kanssa. Oliko äänessä hivenen syyttävä sävy, Miilunpolttaja mietti. </p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-Niin no, se kun on aina siinä läsnä…</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-Olenhan minäkin, tulija huomautti.</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-Joo, mutta se puhuu kaiken aikaa. Sinä et. Sinä olet itse asiassa suurimman osan ajasta hiljaa.</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-Jos ei ole mitään sanottavaa, niin ei kai sitä silloin puhua kannata.</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-No ei tietenkään. Se sinussa onkin niin kivaa, että voi viettää paljon aikaa ilman, että tarvitsee miettiä koko ajan, mitä sanoa seuraavaksi. Ei millään pahalla, mutta Peilikuva vaatii välillä vähän turhan paljon huomiota.</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-Sinun parastasihan se vain ajattelee. Sitä paitsi ihan hyviä neuvojahan se on viime aikoina antanut. Miilunpolttaja huokaisi, niinhän se oli. Peilikuva tuntui olevan useammin oikeassa kuin hän itse. Sitten hänen mieleensä juolahti ajatus. -Mikset sinä anna koskaan neuvoja, hän kysyi.</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-Minä, hänen keskustelukumppaninsa naurahti, -enhän minä tiedä ihmiselämästä mitään. Eihän minulla ole oikein edes pysyvää muotoa.</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-Huono selitys, Miilunpolttaja tuhahti. Sitten he olivat hiljaa. He tuijottivat joelle. Miilunpolttaja tökki kepille maata, toinen poltti tupakkiaan.</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-Etkä sinä oikeasti mitään neuvoja kaipaa.</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-Ai kuinka, Miilunpolttaja havahtui ajatuksistaan.</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-Ihan hyvinhän sinulla menee, toinen sanoi ja katsoi häntä lämpimästi. Miilunpolttaja tunsi katseen lämmön, vaikkei silmiä nähnytkään.</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-Niin, niinhän mulla menee, hän sanoi ja hymyili. -Mä olen oikeastaan aika onnellinen just nyt, vaikkei ole mitään erityistä syytä. Elämä on kaikkea muuta kuin hallinnassa ja töitä riittäisi joka sormelle ja varpaallekin.</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-Tiedän. Mutta jos sen keskellä osaa olla onnellinen, niin sitten osaa olla sitä missä vain.</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-Totta, Miilunpolttaja vastasi.</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>Jälleen hetken hiljaisuus.</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-Taidanpa polttaa vielä yhden luumu-kastanja -tupakan. Oletko varma, että sinä et halua?</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-Olen. Sinähän muistat, että minä en polta.</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-Ja hyvä niin. Vaikka luumu-kastanja…</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-Joo, niissä ei ole nikotiinia. Tiedetään, Miilunpolttaja sanoi hymyillen.</p> <p class="MsoNormal"><o:p> </o:p></p> <p class="MsoNormal"><o:p> </o:p></p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-Kuule, pitäisiköhän sitä lähteä taas käymään metsässä ja tuntureilla, kun päästään siihen sinun… toiseen kotiisi.</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-Mennään vaan. Olenkin jo kaivannut sitä. Häntä nauratti. Turhan tahdikas kysymys, mutta mitäpä sitten. Peilikuvalla ei tahdikkuutta ollut nimeksikään.</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span><span style=""> </span>-Tekisi mieli tanssia taas nuotion loisteessa, sitä olen kaivannut, toinen sanoi haaveilevasti.</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-Ymmärrän hyvin, täällä niitä ei ole oikein ollut. Ja olen minäkin nuotioita kaivannut, vaikka en niiden ympärillä tanssikaan. Savun tuoksua.</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-Kokeilisit joskus. Liekeissä on oma makunsa.</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-Joo, mutta en minä niitä taida maistaa. Olen ihminen.</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-Hah, ei se ole mikään este. Säädät vain mielesi oikealle aaltopituudelle. Kuvittele olevasi hetken aikaa minunkaltaiseni ja oletkin. Mieli on ihmeellinen.</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-Joo, pitänee kokeilla.</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>Sitten he olivat taas hiljaa. Toinen poltti tupakan loppuun eikä sanonut mitään. Aurinko alkoi lipua taivaanrannan taa ja maailma sai tutun punervan ilta-asunsa. Miilunpolttajasta tuntui hyvältä, että oli joku joka ymmärsi olla hiljaa juuri sellaisena hetkenä. Löytyisiköhän jostain sellainen <i>ihminen</i>, joka kykenisi samaan? Hän oli juuri aikeissa kysyä tätä ystävältään, mutta tämä oli jo kadonnut. Tosin kadonnut oli hivenen väärä sana, sillä hänen ystävänsä oli vain ottanut tutun vartiopaikkansa hänen vierellään. Miilunpolttaja venytteli jäseniään, nousi lähteäkseen ja mietti samalla, kuinka moni ihminen oikeastaan jutteli omalle varjolleen. Vaikka tekiväthän ihmiset kummallisempiakin asioita. Ruotsalaisethan söivät mädätettyä kalaa. Mokomat hullut.</p><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-114526265820789716?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>Miilunpolttajanoreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-1145191975238688492006-04-16T15:37:00.000+03:002006-04-16T15:55:13.030+03:00Minä ja hän, tiedättehän. Olemme tapailleet. Olemme säätäneet. Olemme hioneet ja vääntäneet. Ja mitä on tuloksena? Sopimus. Sopimus vailla järkeä ja vailla päämäärää. Sopimus, joka tuottaa jonkinlaista tyydytystä kai kummallekin. Kuinka kauan - korkeintaan kaksi kuukautta.<br /><br />Mitä sellainen sopimus sitten voisi sisältää... Se sisältää inhimillisyyttä, läheisyyttä ja lämpöä. Se sisältää ystävyyttä ja rehellisyyttä. Toisen ihmisen arvostusta. Kaiken punoo yhteen väliaikaisuus. Herää kysymys siitä, arvostaako kumpikaan itseään. Minä epäilen, että arvostaa. Minä mietin ihan liikaa. En osaa heittäytyä elämään ilman monimutkaisia sopimuksia.<br /><br />Eräänä päivänä hän sanoi minulle käyttäytyvänsä kunniallisesti. Mietin, mitä ihmettä se voisi tarkoittaa. Se tarkoitti juuri sitä, miltä kuulostaakin. Outoa. Eräänä toisena päivänä kävimme kävelyllä. Minun oli vaikeaa olla hänen kanssaan julkisella paikalla, tunnistettavissa ja omana itsenäni. Minäkö miehen kanssa. Läheisissä tunnelmissa. Ei. Irrottauduin. Mikähän sairaus minua riivaa... Kävelimme vastaan erästä tunnettua salaparia, jonka kumpikin meistä tuntee jollakin tasolla.<br /><br />Kolmantena päivänä kutsuin hänet pelaamaan ystävieni kanssa. Juuri ennen heidän tapaamistaan kerroin hänelle, etteivät ystävät tiedä hänestä mitään. "Eivätkö he tiedä, että olen poika?" hän kysyi. "Tietävät, vaikka sanoinkin, että sinun pitää meikata ennen kuin tulet. Mutta muuta he eivät tiedä." Koko vierailun ajan pysyin hänestä hieman etäämmällä. Saatoin eteiseen ja varmistin, ettei kukaan näe, ennen kuin annoin suukon hyvästiksi. Mikähän sairaus minua riivaa!?<br /><br />Sitten vielä selittelen tekemisiäni. "Ei se johdu siitä, että häpeäisin sinua. En vain osaa." Miten niin en osaa? Olenhan ennenkin osannut.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-114519197523868849?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>Elleasenoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-1144868313272282022006-04-12T21:57:00.000+03:002006-04-12T21:58:36.893+03:00Hii, XY8 palasi maisemiin ja tapahtui ihme: hän sanoi, että voisi myös kirjoittaa blogiin. Täydellistä! ...ja eikun odottelemaan!<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-114486831327228202?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>Elleasenoreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-1144708526906996952006-04-11T01:33:00.000+03:002006-04-11T01:35:27.700+03:00Minä pelkään. "Mä lupaan kertoa sulle kaikesta." Enempää en pyydä, enhän? Sen on riitettävä, aina. Onhan? Se on normaalia, eikö niin?<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-114470852690699695?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>Elleasenoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-1144613879044955392006-04-09T22:45:00.000+03:002006-04-09T23:30:18.730+03:00"Kirjoita nyt sinne, että mä saan lukea sun ajatuksia!" sanottiin. Käskystä. Vaikka hieman ihmettelenkin, mistä kirjoittaisin.<br /><br />No, ehkä kirjoitan keväästä ja hormoneista. Juoksuajasta ja suurista tunteista. Tai täydellisestä tunteettomuudesta. On turha väittää, etteikö juoksuaika saattaisi iskeä miehiinkin. Kävin tänään keskustelun, jonka toinen osapuoli pelkäsi kaiken loppuvan kevään myötä, siis sen myötä kun hormonitoiminta tasoittuu. Mies.<br /><br />Törmäsimme Miilunpolttajan kanssa erääseen tekstiin tutkiessamme pääsiäisen eri puolia, kuten sanan 'easter' etymologiaa. <a href="http://www.nic.funet.fi/%7Emagi/metsola/arkisto/juhlat/ostara/">Tekstissä</a> puhuttiin juuri samaisesta juoksuajasta:<span style="font-style: italic;"><br /><br /></span><span style="font-style: italic; color: rgb(204, 51, 204);font-size:85%;" ><span style="font-family:arial;">Nykykielessä Eostre-nimen kaltaisia sanoja on mm. estrus, joka tarkoittaa sitä naaraiden hedelmällisyyskierron aikaa, jolloin ne hedelmöittyvät helpoiten ja siksi mieluiten ottavat uroksen vastaan. Kevät onkin suurella osalla luonnon eliömuotoja sopivin ajanhetki pariutumiselle, erityisesti täällä pohjoisessa. Eläimet - ja ihmisetkin - tuntevat tuolloin ''keväthuumaa'' ja pyrkivät noudattamaan sukupuolisia vaistojaan. Latinan oestrus viittaa myös tilapäiseen hulluuteen, vihaan tai muuhun tunnepitoiseen pakkomielteiseen käytökseen, sekä henkilöön, joka moista käyttäytymistä aiheuttaa.</span></span><blockquote><span style="font-style: italic;font-family:georgia;font-size:85%;color:black;" ><span style="font-family:arial;"><blockquote></blockquote></span><blockquote></blockquote></span></blockquote><span style="font-style: italic;font-family:georgia;font-size:85%;color:black;" ></span>Niin, siis juoksuaika. Miten sitä pohjolan nainen voisi luonnon kutsua vastustaa. Mitä nyt tietysti moraalinsa ja periaatteidensa mukaisesti elämällä.<br /><br />Kuvailen siis lisää juoksuajan oireita yksittäisellä naissukupuolen edustajalla, jonka tunteet syystä tai toisesta ovat minulle läheisiä. Ensinnäkin mainittakoon, että eräskin ystävä väittää tälle naisyksilölle tulevan juoksuajan jopa kerran kuukaudessa. Olen jopa melkein valmis myöntämään asian. Myönnän myös usein keväisin yllättävän "nyt äkkiä tänne jotain sutinaa" -fiiliksen ja muistelen lämmöllä erinäisten kämppisten kanssa käymiäni keskusteluita aiheen tiimoilta. Kiistän kuitenkin miesten hyväksikäytön.<br /><br />Entä sitten tämänkeväiseksi juoksuajakseni leimautunut hän? Eilenhän kävi niin, että sovimme olevamme normaaleja ystäviä ja kaikki tuntui hyvältä ja oikealta. Sitten hän soitti ja kysyi, haluaisinko kenties nähdä hänen nukkuvan vieressäni seuraavana yönä. Seurauksena oli pienoinen paniikki ja outo ahdistushetki: <span style="font-style: italic;">Eikös me juuri sovittu että...? ...eikö sinusta tunnu, ettei se ole viisasta? ...mitä ihmettä sä oikein haluat?</span> Hän kuulemma halusi kuulla mielipiteeni asiasta. Minä tietysti myönnyin tietäen, mihin nokkani jälleen pistän.<br /><br />Mikäpä siinä, kaikki oli mukavaa ja kaikki tuntui varsin luonnolliselta. Mietin, olenko ihastunut vai en. Tiedän, että pidän hänestä, mutta että ihastunut... Mitä se on? Illuusio. Hän on minulle ystävä, jonka lähellä on hyvä olla. Ja kaikkihan tietävät, että jos joskus on alkanut nukkua jonkun vieressä, on loppuelämänsä liemessä --> yksin nukkuminen on auttamattoman ikävää.<br /><br />Keskustelimme asiasta ja sanoin hänelle, ettei minusta kuitenkaan tunnu ihan normaaleilta ystäviltä. Ei tuntunut hänestäkään. Mutta kuitenkin kaikki on vain leikittelyä. Kumpikaan ei halua loukata toista. Päätimme jälleen käyttäytyä normaalien, siveellisten ystävien tapaan. Minä tietenkin vesistelin sitä hiukkasen, koska läheisyydestä on vaikea luopua. Lyhyenkin ajan jälkeen. Hän tietenkin tunsi kyyneleistäni armotonta syyllisyyttä. Kävimme kävelyllä ja jutustelimme elämästä yleensä. Erosimme hymyissä suin.<br /><br />Kotiin päästyäni kuitenkin ajattelin, että minulla ei olisi mitään määräaikaista molemminpuolista hyväksikäyttöä vastaan. Heimoni tapaan ennustin tulevaisuutta. Saapa nähdä.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-114461387904495539?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>Elleasenoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-1144598288410596752006-04-09T18:49:00.000+03:002006-04-09T18:58:09.193+03:00<o:p></o:p>Miilunpolttaja kävi Elleasen ja 00P:n kanssa Iloisessa perhetapahtumassa™. Kaikki heistä olivat kutsuttuja vieraita, eivät asianomaisia. Kukaan heistä ei tuntenut juhlaväestä juuri ketään, mutta se ei haitannut ilonpitoa. Kaikilla oli hauskaa, ja Miilunpolttajasta oli mukava nähdä 00P:tä pitkästä aikaa. Hän uskoi, että tunne oli molemminpuolinen. <p class="MsoNormal"><o:p> </o:p></p> <p class="MsoNormal">Miilunpolttaja näki juhlissa tytön, jota oli pyytänyt ulos kolme vuotta aikaisemmin, ja johon hän oli ollut ihastunut jo lukiossa. Tyttö oli aikoinaan antanut rukkaset, ei mitenkään pahasti, vaan hyvin ystävälliseen sävyyn. Mitä muutakaan sitä olisi voinut tehdä, kun saa kauniin (tämä oli Miilunpolttajan henkilökohtainen mielipide), käsinkirjoitetun runon, jossa on kutsu kahville? Ei kai sitä voi ilkeästi sanoa, jos on sydän vähänkään paikallaan? Ilkeästi käyttäytyviä ihmisiä ei sitä paitsi edes sopinut pyytää ulos.</p> <p class="MsoNormal"><o:p> </o:p></p> <p class="MsoNormal">Hän ja tyttö olivat olleet yhteyksissä sähköpostitse muutamaan otteeseen rukkastapauksen jälkeenkin. Sävy oli ollut välitön. Siitä huolimatta, sankarimme mielipahaksi, tyttö vältteli häntä juhlissa. Miten naurettavaa, Miilunpolttaja ajatteli. Kuvitteleeko hän, että minä aion yrittää iskeä hänet, sankarimme tuumi, ja vielä täällä, Iloisessa perhetapahtumassa™? Kolmessa vuodessa tapahtuu paljon asioita, eikä Miilunpolttaja jaksanut jäädä roikkumaan vanhoihin unelmiin. Unelmia voi luoda uusia, se on ihmismielen ihanuus, sankarimme ajatteli. Mutta tytön käytös kummastutti häntä. Mikä siinä oli, että kun on kerran pyytänyt jotakuta ulos, tämän käytös muuttuu lopullisesti? Ihan kuin sitä pitäisi muka koko ajan varoa, että jos joku on ollut kerran sinusta kiinnostunut, niin hän on aina kuolaamassa perääsi. Eihän se nyt niin ole. Kyllähän järki-ihminen ymmärtää, mitä ”ei” tarkoittaa, Miilunpolttaja mietti.</p> <p class="MsoNormal"><o:p> </o:p></p> <p class="MsoNormal">Juhlien jälkeen Ellease mainitsi tytöstä. Juhlien emäntä oli kertonut Elleaselle, että Miilunpolttaja oli joskus pyytänyt tyttöä ulos. Mitä sitä kieltämään, tottahan se oli. ”En pyytäisi enää”, vastasi Miilunpolttaja, ja hän tiesi, ettei valehdellut. ”Ihmiset muuttuvat”, Ellease sanoi. ”Onneksi”, Miilunpolttaja vastasi.</p> <p class="MsoNormal"><o:p> </o:p></p> <p class="MsoNormal">Tarinamme ei lopu tähän. Pari päivää myöhemmin Miilunpolttaja selasi vanhaa vihkoaan, joka oli omistettu erinäisille huomioille. Pari vuotta aikaisemmin hän oli vielä ajatellut tuota tyttöä, vähän liikaakin, sen vihko ainakin osoitti. Nyt hän oli jo leikannut tunteet irti. Se tuntui hyvältä.</p> <p class="MsoNormal"><o:p> </o:p></p> <p class="MsoNormal">Miilunpolttaja pysähtyi hetkeksi aikaa ja nautti omien ylös kirjoitettujen ajatustensa äänestä, kunnes silmiin sattui merkillisiä kommentteja, jotka olivat poikkeuksellisen ilkeitä vannoutuneen optimistimme kirjoittamiksi. Ne olivat vuoden 2004 lopusta, jolloin Miilunpolttajalla oli ollut todella raskas syksy ja hänen motivaationsa oli ollut lähes nollassa. Useat merkinnät koostuivat siitä, kuinka hän sätti itseään ja saamattomuuttaan. Eräs kommentti kuului seuraavasti:</p> <p class="MsoNormal"><o:p> </o:p></p> <p class="MsoNormal">”- - Ymmärsin, että olen pienten valheiden mies. En kestä pieniä virheitäni ja siksi kerron valkoisia valheita tai sitten en vain kestä muiden syytöksiä. Säälittävää. ”</p> <p class="MsoNormal"><o:p> </o:p></p> <p class="MsoNormal">Olinko se tosiaan minä, joka tuon kirjoitti, hän mietti. Oli siinä kyllä totuuden siemen, hän myönsi lopulta itselleen ja toesi: - Olen minä tainnut olla aika maissa silloin. Sitten hänen silmänsä tarttuivat aivan sivun alalaidassa olevaan loppulauseeseen: ”Mutta itseinho ei sovi minulle. Olen mikä olen.”</p> <p class="MsoNormal"><o:p> </o:p></p> <p class="MsoNormal">Miilunpolttaja myhäili. Siellä se optimismin henki lymysi kaiken liejun allakin. Siitä ei varmaan ikinä pääsisi eroon. Samassa hänen mieleensä tupsahti nyrkiniskun lailla tapahtuma, jota hän oli vuosien varrella monesti muistellut. Tuosta hetkestä oli nyt jo lähes kaksikymmentä vuotta, mutta yhä hän muisti kirkkaasti ja selvästi. </p> <p class="MsoNormal"><o:p> </o:p></p> <p class="MsoNormal">Oli ollut hänen viimeinen päivänsä esikoulussa, ja hän oli viimeinen, jota koulusta tultiin hakemaan. Ennen kuin pikku-Miilu pääsi poistumaan tuosta mukavasta paikasta lopullisesti, hänen opettajansa – joka oli jostain syystä aina pitänyt hänestä hirveästi – otti hänet kyynelsilmin lämpimään syleilyyn, antoi suukon molemmille poskille ja sanoi: ”Älä ikinä muutu.”</p> <p class="MsoNormal"><o:p> </o:p></p> <p class="MsoNormal">Tuolloin tapaus oli tuntunut pienestä pojasta hieman kiusalliselta, mutta jälkikäteen siitä oli tullut yksi Miilunpolttajan rakkaimmista muistoista. Hän uskoi, että oli yhä tuo sama hämmentynyt, utelias ja valoisa poika, joka oli seisonut esikoulun pihalla. Ihmiset muuttuvat varmasti, aivan kuten Ellease oli sanonut, mutta vain reunoilta. Syvä ydin pysyy aina samana.</p> <p class="MsoNormal"><o:p> </o:p></p> <p class="MsoNormal">Onneksi.</p><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-114459828841059675?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>Miilunpolttajanoreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-1144547628466321272006-04-09T04:45:00.000+03:002006-04-09T04:53:49.026+03:00Ystäväni, jolla on kämppiksenä kaksi nuorta (n. 25v.) sinkku neitoa, on kertonut kevään tulleen. Sen kuulemma huomaa siitä, että kämppiksillä alkaa olla juoksuaika. Muoruavat kuulemma päivät pitkät olohuonetta Cosmopolitan kädessä ympäri ja suunnittelevat saalistusmatkoja. Kiihtyvällä tahdilla matkojen tuloksena tuodaan saalis, mies, tilapäistä tarvetta tyydyttämään - ja tarpeen tyydyttymisen jälkeen lasketaan mies, vikoineen, taas matkoihinsa.<br /><br />On siis kevät. Mouruankohan minäkin? Ehkä. Toivottavasti en. Ajatukset lentävät vanhoissa tytöissä. Uusiin en ole mouruamistani kohdistanut. Onkohan se huolestuttavaa? Minä - tyhmä minä - taidan olla esimerkiksi edelleen ihan lääpälläni Elleaseen. Siitä kai ainakin sopii huolestua. Eikö?<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-114454762846632127?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>00Phttp://www.blogger.com/profile/10933412414069963039noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-1144523014174904282006-04-08T22:03:00.000+03:002006-04-08T22:05:22.376+03:00Tänä tylsyyden huipentuman armoitettuna lauantai-iltana päätin tutkia, millaisilla hakusanoilla tänne Ajatuksenlentoihin on päädytty. Ajattelin julkaista listan karun kertoman. <p class="MsoNormal"><span style="font-style: italic;">xy8, ajatuksenlentoja:</span> Hyvänen aika, joku todella tietää, mitä etsii!!!<br /></p> <p style="font-style: italic;" class="MsoNormal">tekstiviestien merkit<br /></p> <p class="MsoNormal"><span style="font-style: italic;">vaatteet päällä altaaseen:</span> Oi niitä aikoja, sanonpahan vaan! Olihan se silloin nuorena rankkaakin, pelkkää pientä ihmissuhdepiiriä pyörimässä. No ei se paljoa ole muuttunut nytkään, olen vain ollut paikalla harvemmin.<br /></p> <p class="MsoNormal"><span style="font-style: italic;">siittiöni + munasolun:</span> Aika seksikeskeinen on tämä hakusanaluettelo, se myönnettäköön. Havaitsemme myös, että vakavista asioista on kyse. Toivon tosiaan, että joku on saanut apua esimerkiksi siitä kertomuksesta, jossa 00P:n siittiö hedelmöitti munasolun.<br /></p> <p class="MsoNormal"><span style="font-style: italic;">äidin yksinäisyys: </span>Hirvittävän vakava asia. On niin vaikeaa, jos ei ole edes ketään, jolle sanoa, että on yksinäinen.<br /></p> <p style="font-style: italic;" class="MsoNormal">esfj tyyppi</p> <p class="MsoNormal"><span style="font-style: italic;">abortti:</span> Tämä sana esiintyy monen monta kertaa.<br /></p> <p style="font-style: italic;" class="MsoNormal">raskauden alku</p> <p style="font-style: italic;" class="MsoNormal">agnostikko eli</p> <p class="MsoNormal"><span style="font-style: italic;">isoäidin ruutuja:</span> Ai mitähäh!?<br /></p> <p class="MsoNormal"><span style="font-style: italic;">avioero:</span> No johonkin minäkin olen syyllinen. Kaikkihan viittaavat 00P:n tai Miilunpolttajan teksteihin!<br /></p> <p class="MsoNormal"><span style="font-style: italic;">kaipaan, seksiä:</span> Niin minäkin toisinaan.<br /></p> <p class="MsoNormal"><span style="font-style: italic;">päättynyt suhde:</span> Rakkaus on kuin lankakerä, se alkaa ja se loppuu!<br /></p> <p class="MsoNormal"><span style="font-style: italic;">miten poistan blogin:</span> Riippuu siitä, missä blogiasi pidät.<br /></p> <p class="MsoNormal"><span style="font-style: italic;">rakastua netissä:</span> En usko moisen olevan mahdollista... Yrittänyt olen ;)<br /></p> <p class="MsoNormal"><span style="font-style: italic;">kirje kirjailijalle:</span> Haluaisin tietää, kenelle on yritetty kirjoittaa. Amerikkalaisen kirjailijan lisäksi.<br /></p> <p class="MsoNormal"><span style="font-style: italic;">yksinäisyys:</span> On ihmisen lajiominaisuus, se taustalla vaaniva pirulainen. Yksinäisyys on pohjaton. Yksinäisyys valtaa alaa sielustasi. Älä anna yksinäisyyden ylittää itseäsi!<br /></p> <p class="MsoNormal"><span style="font-style: italic;">armeija: </span>Miestenjuttuja! Minusta on hauskaa jutella armeijasta ja kuunnella erilaisia tarinoita, niin uskomattomalta kuin se saattaakin tuntua.<br /></p> <p class="MsoNormal"><span style="font-style: italic;">siviilipalvelus blogi:</span> Ai meillä vai? 00P voisi jakaa vähän propagandaa.<br /></p> <p class="MsoNormal"><span style="font-style: italic;">tytöt haluaa:</span> :D Hillitöntä! Mitähän ne mahtoivat haluta... Mitä hakija halusi tyttöjen haluavan. Vanhan kansanviisauden mukaan tytöt tahtoo pitää hauskaa.</p><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-114452301417490428?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>Elleasenoreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-1144514107040909132006-04-08T18:54:00.000+03:002006-04-08T19:35:11.820+03:00...on moraalinen krapula, kuulemma. Sellaisesta kärsin tänään, vaikkakin aika turhaan. Outoa ja omituista on ollut muutaman päivän tämä elo. On taas tullut oltua niissä lyhyissä draaman kaarissa, joista Miilunpolttaja kertoi.<br /><br />Tuntuu kauhean vaikealta kirjoittaa tapahtumista... Ei sillä, että niissä olisi mitään pahaa tai muutakaan, mutta jotenkin se on vain liian vaikeaa.<br /><br />Päätin, että häneen pitää olla sekaantumatta, koska hänellä on liian monta rautaa tulessa. Sitten kävikin toisin huolimatta raudan määrästä. Siitä seurasi omituisia tilanteita työympäristössä, jossa kumpikin meistä vaeltelee. Siitä seurasi myös hillitön määrä hysteriaa ja väsymystä. Pitkästä työpäivästä seurasi rentoutumisilta-ajatus, josta seurasi liian monen viinipullon ostaminen ja tuhoaminen. Siitä seurasi humalatila, jota seurasi syvä uni. Humalatilassa olin ehkä vähän ärsyttävä, mutta hän ymmärsi.<br /><br />Aamulla heräsin liian aikaisin ja liian virkeänä. Koska olen kykenemätön fyysiseen krapulaan, suoritin rangaistukseni moraalisella tavalla. Pohdiskelin hölmöyttäni: Hankkiudun ehdoin tahdoin tilanteisiin, joissa minun on helppo hakata päätäni seinään. Se on pelottavaa. Erään keskustelun perusteella se voisi olla myös seurausta liiasta ajattelusta: Jos yleensä ajattelee ja toimii järkevästi, on joskus heitettävä kaikki ajatukset nurkkaan ja tehtävä jotain aivan hölmöä.<br /><br />Purin ahdistustani ystävilleni, jotka olivat kilttejä. Hänen kanssaan keskustelin myös. Selvisi siinä asia jos toinenkin. Tai oikeastaan asiat ovat olleet selviä koko ajan, ne vain asettuivat oikeille paikoilleen ja oikeisiin mittasuhteisiin päässäni. Saattaa olla, että poissaolollaan loistava XY8 on syyllinen omituisuuteeni - hän ei ole täällä pitämässä järjestystä päässäni.<br /><br />Mitä tästä jäi käteen? Vanhojen ystävien hyvyyden tajuaminen. Uusi ystävä. Pientä piristystä. Suurta hupia. Julmahuvia. Yksi hassu lauantai. Vähän seikkailua ja jännitystä. Muistoja.<br /><br />Miilunpolttaja on oikeassa nopeutuneesta ajasta. Ihmisten toiminnassa on lopunajan tuntua.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-114451410704090913?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>Elleasenoreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-1144511658051687272006-04-08T18:52:00.000+03:002006-04-08T18:54:47.276+03:00<p class="MsoNormal">Minä elän paikassa, jossa aika on nopeutunut, Miilunpolttaja tuumi. Hän mietti omaa elämäänsä ja ympärillään olevien ihmisten elämiä. Niistä ei tapahtumia puuttunut. Draaman kaaret olivat lyhyempiä kuin ne, joihin hän oli kotona tottunut. Tunteiden huiput olivat terävämpiä ja voimakkaampia, mutta vastapainoksi vajoamat olivat syvempiä. Kaikki tapahtui kaksin- tai kolminkertaisella nopeudella. Se oli näännyttävän nautinnollista.</p> <p class="MsoNormal"><o:p> </o:p></p> <p class="MsoNormal">Missä minä oikein olen, Miilunpolttaja mietti. Hän vilkaisi kahvilan ikkunasta heijastuvaa peilikuvaansa. Se ei näyttänyt samalta kuin hänen lähtiessään kotoa. Se oli muuttunut. Siinä oli jotain… jotain… pysyvämpää? Se oli syvemmän ja aidomman tuntuinen. Mutta miten se oli mahdollista? Oliko tämä sitä henkistä kasvua, josta elokuvissa ja kirjoissa aina puhuttiin?</p> <p class="MsoNormal"><o:p> </o:p></p> <p class="MsoNormal">Elokuvat olivatkin hyvä vertaus. Tai oikeammin saippuaooppera. Miilunpolttaja tunsi elävänsä keskellä saippuaoopperaa, joka velloi niin hänen ympärillään kuin hänen päänsä sisälläkin. Hänestä tuntui, että hän oli nukahtanut, jäänyt unen vangiksi ja irtautunut todellisuudesta. Ehkä hänen ystävänsä ravistelivat häntä hereille kotona. Ehkä perheenjäsenet puristivat hänen velttoa kättään sairaalan teho-osastolla. Ehkä.</p> <p class="MsoNormal"><o:p> </o:p></p> <p class="MsoNormal">Mikä olisi poispääsy tästä unesta, hän mietti. Ja haluanko minä sitä, hän lisäsi vielä itsekseen. Hän tiesi, että uni päättyisi joskus ja että muutaman kuukauden kuluttua hän heräisi kotoaan. Hän astuisi takaisin siihen maailmaan, josta oli tullutkin. Hän tapaisi jälleen vanhat ystävänsä ja kaverinsa, hautautuisi arjen pehmeään syleilyyn ja nauttisi sen tuomista rutiineista. Hän tiesi, että nauttisi siitä kaikesta. Oli kuitenkin yksi ongelma. Hänellä oli <i>koti</i> myös tässä unessa, jossa nyt eli. Miten hän voisi luopua siitä? </p> <p class="MsoNormal"><o:p> </o:p></p> <p class="MsoNormal">Miten minä sovitan nuo kaksi kotia yhteen, Miilunpolttaja ajatteli. Ja oliko se edes mahdollista? Ehkä hänen kohtalonaan oli tulla kodittomaksi kulkuriksi. Pelottiko ajatus? Pelotti.</p> <p class="MsoNormal"><o:p> </o:p></p> <p class="MsoNormal">Mutta vielä enemmän kuin pelotti, se kiehtoi.</p><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-114451165805168727?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>Miilunpolttajanoreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-1144184647689448992006-04-05T00:00:00.000+03:002006-04-05T00:04:08.310+03:00- Hei... Anteeks nyt kun sanon, mutta mun mielestä olis kauhean kiva tehdä sun kanssa jotain.<br />- Jaa, no, käviskö kahvi huomenna?<br />- Joo, käy!<br /><br /><div style="text-align: center;">* * *<br /></div><br />- Kiitos tosi paljon kahvista, oli oikein hauskaa!<br />- Joo, oli munkin mielestä kiva jutella.<br /><br /><div style="text-align: center;">* * *<br /></div><br />- Niin mitä sä ajattelit siitä kahvista?<br />- No mitäs, ihan kivaa oli.<br />- Niin no jos se ei ihan kamalaa ollut, niin voisi varmaan joskus uudemman kerrankin kokeilla...<br />- Ehkä.<br /><br /><div style="text-align: center;">* * *<br /></div><br />- Kuule, mun pitää kertoa sulle yks juttu... Että niin. No tätä on jotenkin kauhean vaikea sanoa. Niin että mä olen vähän katsellut, että olisi kiva...<br />- Kerro vaikka mun äidille.<br />- Ah, no okei... Nii että olen katsellut tuota teidän lasta.<br />- No se onkin niin kiva lapsi!<br /><br /><div style="text-align: center;">* * *<br /></div><br />- Mitä sä ajattelit siitä?<br />- Ai mistä?<br />- Siitä mitä sanoin.<br />- Niin. Mä pelkään.<br />- Mitä?<br />- Sitä, etten ole valmis.<br />- Valmis mihin?<br />- Ystävyyteen.<br />- Jaa, sulla on sitten kai tarpeeksi ystäviä.<br />- Ehkä.<br /><br /><div style="text-align: center;">* * *<br /></div><br />- Mä en oo koskaan seurustellut kenenkään kanssa muuta kuin vakavasti.<br />- Arvasin. Näytät niin kiltiltä.<br />- Heh, no sä et vaan tiedä musta tarpeeksi.<br />- Et ole kertonut.<br />- Ite et ole kysynyt!<br /><br /><div style="text-align: center;">* * *<br /></div><br />- Oli kai virhe sanoa, etten ole seurustellut kuin vakavasti.<br />- No en mä tiiä.<br />- Niin, kun en mä ajatellut tätä mitenkään oikeasti vakavasti.<br />- Ai?<br />- Siis lähinnä ajattelin, että olis kiva vähän sillee kevyesti, pehmeästi. Ettei kukaan ehdi satuttaa, kun vähän ajan päästä pitää kuitenkin mennä pois.<br />- Ahaa... Hyvä että kerroit.<br />- No mitä hyvää noin epäjärkevässä asiassa on!<br /><br /><div style="text-align: center;">* * *<br /></div><br />- Mun mielestä sun pitäis vaan olla hiljaa ja nukkua mun vieressä.<br />- Olis kai se ihan hauskaa, mut en mä taida tänään.<br />- No niinpä tietysti, olet tylsä.<br />- Niinpä olenkin.<br />- Pitäisköhän sun lähteä?<br />- Pitäis varmaan. Nähdään tässä taas joku päivä. Sopiihan?<br />- Ehkä.<br />- No mitä, aiotsä seistä siinä koko yön?<br />- Joo.<br />- Tuun sitten aamulla katsomaan, vieläkö olet paikallas.<br />- Jep, nähdään aamulla!<br /><br /><div style="text-align: center;">* * *<br /></div><br />- Hyvää iltaa!<br />- No mutta hyvää iltaa! Sua ei olekaan näkynyt! Asutko nykyään täällä?<br />- Joo, asun. Mitä sä täs seisot?<br />- Eiku sanoin tolle yhelle, että seison tässä koko yön, ni pakko oli seistä kunnes se häviää näkyvistä...<br />- Nyt mä en oikein ymmärrä...<br />- Se ei haittaa!<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-114418464768944899?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>Elleasenoreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-1143581844867271222006-03-29T00:31:00.000+03:002006-03-29T00:37:25.353+03:00Hmh. Tänään sanoin tyhmästi yhdelle naishenkilölle, jonka kanssa olen työskennellyt pari kuukautta... En mitenkään tiiviisti, mutta kuitenkin. Tulin maininneeksi jotakin miehistä ja kravatin solmimisesta. Hän katsoi minua hassusti. Kesti varmaan 20 minuuttia sen jälkeen, kun tajusin, että hänhän on lesbo. Miksen sitä aiemmin tajunnut.<br /><br />Muutenkin, miksi miehistä havaitsee homoseksuaalisuuden helpommin kuin naisista...? Ja mitä väliä niillä havainnoilla ylipäätään on?<br /><br />Ja hyvänen aika, juoda nyt töissä tequilaa ja jägermeisteria... Vaarallista työtä! Puhumattakaan työrupeaman päätteeksi pyytämästäni puhelinnumerosta. Että sitä ihminen voikin olla... Noh, ehkä se tästä.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-114358184486727122?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>Elleasenoreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-1143494784897581422006-03-28T00:08:00.000+03:002006-03-28T00:26:25.353+03:00Käväisin tuossa viikonloppuna vanhoilla kotiseuduilla. Täytyy sanoa, että kokemus oli varsin mukava. Eipä kuitenkaan ollut ensimmäinen kerta, kun isoisäni ryhtyi parittajaksi. Vielä siinä iässä, hyvänen aika sentään! Taitaa olla kevättä ilmassa...<br /><br />Isoisä<span style="font-style: italic;">: Jaa, Kanttori tuleekin meidän kyydissä.</span><br /> Ellease<span style="font-style: italic;">: </span><span style="font-style: italic;font-size:78%;" >*hämillään*</span><span style="font-style: italic;"> Ahaa... Mihinkäs Kanttori on matkalla? <span style="font-size:78%;">(pelkäsin, ettei vaan meille...)</span></span><br /> Isoisä<span style="font-style: italic;">: Kanttori istuu vaan siihen etupenkille Elleasen viereen!</span><br /> Ellease<span style="font-style: italic;">: Niin että missäs mä voin jättää Kanttorin pois?</span><br /> Kanttori<span style="font-style: italic;">: Koululla.</span><br /> Ellease<span style="font-style: italic;">: Whuuh...</span><br /> Isoisä<span style="font-style: italic;">: </span><span style="font-style: italic;font-size:78%;" >*innoissaan*</span><span style="font-style: italic;"> Niin, tämä se on meidän Kanttori... Ette olekaan vissiin...</span><br /> Ellease<span style="font-style: italic;">: </span><span style="font-style: italic;font-size:78%;" >*hädissään*</span><span style="font-style: italic;"> Juu, eikun kyllä ollaan! Mitenkäs Isoisän arpaonni?</span><br /> Isoisä<span style="font-style: italic;">: No mitään ei tullut, vaikka yritin.</span><br /> Kanttori<span style="font-style: italic;">: Minä sen sijaan voitin rairuohoa ja lannoitetta. Olisin tässä ihan voinut Elleaselle ne antaa...</span><br /> Ellease<span style="font-style: italic;">: </span><span style="font-style: italic;font-size:78%;" >*vaivautuuneena*</span><span style="font-style: italic;"> Ei hyvänen aika, mä olen ihan justiin lähdössä maasta...</span><br /> Isoisä<span style="font-style: italic;">: Niin, meidän Ellease se on siellä Vieraassa maassa.</span><br /> Kanttori<span style="font-style: italic;">: </span><span style="font-style: italic;font-size:78%;" >*hämmästyneenä*</span><span style="font-style: italic;"> Aijaa, mitenkäs siellä?</span><br /> Ellease<span style="font-style: italic;">: Niin sopiiko, että mä jätän sut tässä bussipysäkillä pois...?</span><br /> Kanttori<span style="font-style: italic;">: No toki, tästä oli suuri apu. Kiitos.</span><br /> Ellease<span style="font-style: italic;">: Joo, moi.</span><br /> Isoisä<span style="font-style: italic;">: Kanttori meni sinne harjoituksiin, hän kun esiintyy... </span><span style="font-style: italic;font-size:78%;" >*jatkuu ikuisesti*</span><br /><br /><br />Niin. Ehkä moisesta tekstikatkelmasta on vaikea aistia mitään paritusta, mutta Isoisän tunnen. Siellä se oli. Ihmeellistä silti. Sitähän Isoisä ei tiedä, että Kanttorilla ja minulla on historiamme. Minä varmasti loukkasin häntä. Ja kaikenmoinen tapaaminen on toisinaan kiusallista. Pienen paikkakunnan pieni salaisuus. Tai sitten ei.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-114349478489758142?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>Elleasenoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-1143022598763953622006-03-22T12:14:00.000+02:002006-03-22T12:18:25.910+02:00<p class="MsoNormal">Kertoipa kerran humanoidiäiti kaukana Sulatusuunin kääpiögalaksissa Omega Fornaciksen aurinkokunnassa tarinaa tytöistä ja pojista. Tarina oli vanha ja peräisin kaukaa avaruuksien takaa. Sen oli alkujaan kertonut eräs vahinkoabduktion kokenut maakalainen, joka ilmestyi heidän Omega Fornacista kiertävälle pikkuplaneetalleen aivan yhtäkkiä, kun paikallinen tietäjä sekoitti juomaansa kolme yksikköä garam masalaa gammasalaman sijaan.<o:p><br /></o:p></p> <p class="MsoNormal"><o:p></o:p>Maakalaisen kotona kansa jaettiin kahtia. Oli miehiä ja naisia, poikia ja tyttöjä. Pojat olivat keskenkasvuisia miehiä ja tytöt puolestaan keskenkasvuisia naisia. Maakalainen kertoi, että pojat olivat olemassa tyttöjä varten ja tytöt poikia varten – siltä se ainakin välillä oli tuntunut.<o:p><br /></o:p></p> <p class="MsoNormal"><o:p></o:p>Tyttöjen ja poikien välillä saattoi toisinaan tapahtua jotain kaunista, jota nimitettiin rakkaudeksi. Rakkautta pidettiin hyvänä asiana, vaikka se oli vain kemiallinen reaktio, joka sai yksilön pään sumenemaan. Rakkaus aiheutti kansalle suunnatonta tuskaa, mutta myös suunnatonta iloa ja mielihyvää. Rakkaus jatkoi elämää. Tuo kansa lisääntyi usein rakkauden seurauksena ja rakkautta pidettiin parhaana ympäristönä uuden sukupolven kasvattamiselle. Jokainen yksilö halusi rakastaa. Jos ei halunnut rakastaa, halusi lakata olemasta.<o:p><br /></o:p></p> <p class="MsoNormal"><o:p></o:p>Tuli kuitenkin aika, jolloin rakkauden sijaan alettiin arvostaa vain omaa mielihyvää. Toisesta yksilöstä ei välitetty. Kehitettiin rakkaudeksi naamioitu peli, jonka tavoitteena oli tyydyttää omat himot. Peliä pelasivat molemmat kansanosat, niin tytöt kuin pojatkin.<o:p></o:p></p> <p class="MsoNormal"><o:p></o:p>Peli muistutti tanssia, se oli taidokasta ja kaunista katsella. Peli alkoi usein kansan suosimasta rentoutumispaikasta. Rentoutumispaikoissa syntyi tosin rakkauksiakin, mutta toisinaan niissä paikoissa näki vain peliä. Aluksi pelissä teeskenneltiin rakkautta ja sokaistiin niin toinen yksilö niin, että hän lopulta halusi jakaa itsensä pelaajan kanssa. Maakalainen tiesi, että joillakin yksilöillä oli tuhansia pelejä takanaan, mutta ei yhtäkään rakkautta. Peli tuntui tappavan rakkauden.<o:p><br /></o:p></p> <p class="MsoNormal"><o:p></o:p>Myöhemmin, kun planeetalla ei enää edes uskottu rakkauteen, oli sitä turha teeskennelläkään. Niinpä peli kehittyi ja alettiin teeskennellä viattomuutta. ”Mutta enhän minä edes ole varustautunut jakamaan itseäni kenenkään kanssa, ei minulla ole välineitäkään”, sanottiin ja peli käynnistyi taas.<o:p><br /></o:p></p> <p class="MsoNormal"><o:p></o:p>Miten pelaavalle kansalle oli lopulta käynyt, sitä maakalainen ei ollut osannut abduktion vuoksi kertoa. Rakkauden kokeneena ja peliä pelanneena hän osasi kuitenkin sanoa sen verran, että mikään määrä peliä ei korvaa sitä rakkautta, jonka ilman peliä olisi voinut saavuttaa. Pelattuaan oli pitkään kyvytön rakkauteen.<o:p><br /></o:p></p> <p class="MsoNormal"><o:p></o:p>Niinpä niin lapsukaiset. Pelatessaan joskus häviää.</p><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-114302259876395362?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>Elleasenoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-1142461950226538592006-03-16T00:23:00.000+02:002006-03-16T03:06:10.646+02:00<p class="MsoNormal">Peilikuva luki Eino Leinoa, kun Miilunpolttaja tuli pelkät housut jalassaan kylpyhuoneeseen. Miilunpolttaja oli juuri tullut lenkiltä, neljänneltä sillä viikolla, tehnyt lihasharjoituksia ja tunsi olonsa mahtavaksi. –No näytähän minulle nyt, kuinka hyvännäköinen taas olen, hän vitsaili</p><p class="MsoNormal"><span style="font-size:0;"></span>Peilikuva ei innostunut: -Älä jaksa. Pitääkö sun joka päivä katsoa itseäsi pari minuuttia peilistä.</p><p class="MsoNormal"><span style="font-size:0;"></span>-Pitää, Miilunpolttaja ei nähnyt asiassa mitään ongelmaa.</p><p class="MsoNormal"><span style="font-size:0;"></span>-Oletko varma, ettet ole jonkinsortin narsisti, Peilikuva sanoi.</p><p class="MsoNormal"><span style="font-size:0;"></span>-No, tietenkin olen. Minä pidän itsestäni, mitä väärää siinä on?</p><p class="MsoNormal"><span style="font-size:0;"></span>-En minä sitä tarkoittanut.</p><p class="MsoNormal"><span style="font-size:0;"></span>-No, mitä sitten. Puhu suoraan, jos haluat tulla ymmärretyksi, Miilunpolttaja huiteli ilmaa nyrkeillään ja esitti nyrkkeilevänsä. Se sai aina olon tuntumaan hyvältä.</p><p class="MsoNormal"><span style="font-size:0;"></span>-Hyvä on. Montako kertaa päivässä katsot itseäsi peilistä?</p><p class="MsoNormal"><span style="font-size:0;"></span>-Pari kolme kai. Ihan normaalia.</p><p class="MsoNormal"><span style="font-size:0;"></span>-Kuinka usein ajattelet olevasi hyvännäköinen?</p><p class="MsoNormal"><span style="font-size:0;"></span>-No, varmaan sen saman pari kolme kertaa päivässä.</p><p class="MsoNormal"><span style="font-size:0;"></span>-Mitä luulet, onkohan ihan tervettä, että ajattelee olevansa hyvännäköinen <i>kolme </i>kertaa päivässä?</p><p class="MsoNormal"><span style="font-size:0;"></span>-Niin no, minkäs sitä ajatuksilleen voi, Miilunpolttaja sanoi ja lopetti hutkimisen.</p><p class="MsoNormal"><span style="font-size:0;"></span>-Niin, Peilikuva sanoi.</p><p class="MsoNormal"><?xml:namespace prefix = o /><o:p></o:p></p><p class="MsoNormal">Kumpikaan ei sanonut enää mitään. Miilunpolttaja meni suihkuun ja sieltä tultuaan haki itselleen yhden oluen. Mielestään hän oli ansainnut sen. Hän istahti sängyn päälle ja otti mukavan asennon. Keskustelu Peilikuvan kanssa pyöri hänen mielessään. Kolme kertaa päivässä. Voiko olla, että ajattelen ulkomuotoani niin usein? Mitä jos koko itsetuntoni rakentuukin sille, että kuvittelen olevani komea?</p><p class="MsoNormal"><span style="font-size:0;"></span>-Eikä rakennu, Peilikuva huusi kylpyhuoneesta. –Minä vain huomautin, että ajattelet itseäsi melkoisen usein.</p><p class="MsoNormal"><span style="font-size:0;"></span>Ärsyttävä otus. Pitäisi huolen omista ajatuksistaan, Miilunpolttaja mietti, eikä vastannut Peilikuvansa kommenttiin. Mutta jos minä keskityn <i>omaan</i> ulkonäkööni niin paljon, kuinka tärkeänä ominaisuutena pidän sitä muissa? Ajattelenko sitä tosiaan liikaa, hän pohti.</p><p class="MsoNormal"><span style="font-size:0;"></span>Hän mietti kavereitaan, tuttujaan ja ystäviään. Heitä oli kaikenmuotoisia, -näköisiä ja -kokoisia. Ei sillä tuntunut olevan merkitystä. Sisin ratkaisi. Miilunpolttaja oli tyytyväinen tähän lyhyen analyysinsa tuloksiin. Minä olen hyvä mies, hän ajatteli ja hörppäsi jälleen oluestaan. Peilikuva köhäisi.</p><p class="MsoNormal"><span style="font-size:0;"></span>-No, mitä sitä nyt siellä köhiset, Miilunpolttaja vastasi ärtyneesti, sillä hän tiesi, että Peilikuva aikoi taas väittää vastaan.</p><p class="MsoNormal">-Entäpä naiset, se kysyi. Miilunpolttaja käveli kylpyhuoneeseen ja matki Peilikuvansa liikkeitä astellessaan. Entäpä naiset, aina sillä oli jokin typerä kysymys.</p><p class="MsoNormal">-Niin, hän sanoi tullessaan ovensuuhun.</p><p class="MsoNormal">-Mikä on tärkeintä naisessa… Äläkä vastaa, että ”sisäinen kauneus”.</p><p class="MsoNormal">Miilunpolttaja mietti hetken. -No, avoimuus ja suvaitsevaisuus.</p><p class="MsoNormal">-Aha, Peilikuva sanoi.</p><p class="MsoNormal">-Mitä aha?</p><p class="MsoNormal">-Vastaapa rehellisesti seuraavaan kysymykseen.</p><p class="MsoNormal">-Noh?</p><p class="MsoNormal">-Lupaatko kanssa?</p><p class="MsoNormal">-Joojoo. Kysy nyt vaan. Ei tässä jaksa koko iltaa notkua.</p><p class="MsoNormal">-Voisitko sä kuvitella eläväsi naisen kanssa, joka olisi ruma.</p><p class="MsoNormal">-No, mut rumuushan on aina…</p><p class="MsoNormal">-…joojoo, suhteellista. Mutta jos nainen olisi <i>sun</i> <i>mielestä</i> ruma, niin voisitko elää sen kanssa, jos se olisi muuten ihana ja täydellinen ja kaikkea sellasta.</p><p class="MsoNormal">-No, en mä tiiä.</p><p class="MsoNormal">-Ei mitään ”em mä tiiä”. Anna tulla nyt, kyllä vai ei?</p><p class="MsoNormal">-No…, Miilunpolttaja mietti hetken ja nojaili seinään Sitten hän vastasi vaivautuneesti, -En.</p><p class="MsoNormal">-Noin, eikö ole mukava huomata oma raadollisuutensa ja pinnallisuutensa?<br /></p><p class="MsoNormal">-Joo, tosi kiva. Pilasit juuri iltani, hän ajatteli, mutta ei sanonut sitä ääneen.</p><p class="MsoNormal">-No, mut hei. Sä olit rehellinen, se on aina hienoa… Toisekseen, olinhan mä vähän epäreilu. Se, kuinka rumalta joku näyttää sun silmissä, johtuu tietysti myös aina luonteesta. Kasvothan heijastaa ajatuksia ja…</p><p class="MsoNormal">-Joo.., Miilunpolttaja sanoi mietteliäänä. – Mä meen nyt kattoon leffaa.</p><p class="MsoNormal">-Hei, ethän sä nyt vaan loukkaantunut.</p><p class="MsoNormal">-No, en, en.</p><p class="MsoNormal">-Ja hei, täähän nyt vaan oli tällanen leikkisä kyselytuo…</p><p class="MsoNormal"><o:p></o:p></p><p class="MsoNormal">Miilunpolttaja sulki oven. Peilikuva jäi miettimään, olisiko hänen vain pitänyt pitää turpansa kiinni alusta lähtien. Mutta kun se oikein kerjäsi sitä kaikella poseeraamisellaan ja sillä itsetyytyväisyyden määrällä, hän mietti. Pakko oli pudottaa poju vähän alemmas. Näyttää se karu totuus.<br /></p><p class="MsoNormal"><o:p></o:p></p><p class="MsoNormal">Peilikuva huokaisi ja vilkaisi Leinoa. Runous ei enää maistunut. Häntä harmitti, ei hän tahtonut loukata toista. Toisaalta, Miilunpolttaja oli optimisti. Kyllä se siitä toipuu, hän lopulta mietti, ties vaikka oppisikin jotain. Eihän sitä koskaan tiedä.</p><p class="MsoNormal"><o:p>Peilikuva hymyili. Kyllä se siitä.</o:p></p><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-114246195022653859?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>Miilunpolttajanoreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-1141985922033378782006-03-10T12:07:00.000+02:002006-03-10T12:19:16.640+02:00<p class="MsoNormal"><o:p></o:p>Eräänä iltana Miilunpolttaja istui kotonaan ja nautiskeli yhtä olutta, kun hänen mielensä yhtäkkiä harhautui kouluvuosiin. Hän muisteli ensi-ihastuksiaan, joille ei koskaan uskaltanut kertoa tunteistaan ja joiden kanssa puhuessa sydän kamppaili pääsystä vapauteen ja hakkasi rintakehää hullun lailla. Hän muisteli luokan koviksia, jotka olivat oikeasti ihan mukavia tyyppejä ja opettajia, joista osa ymmärsi murrosikäisiä mainiosti ja toiset taas eivät lainkaan. Yhtäkkiä hänen mieleensä palautui hyvä kaveri yläasteelta. Suoraviivainen ja yksinkertaisten asioiden mies: tämä ilmoitti jo 13-vuotiaana, että yläasteen jälkeen menee ammattikouluun ja ryhtyy sähkömieheksi niin kuin isoveljensäkin. Kyseinen poika ei ollut tyhmä, kuten monet hänestä kuvittelivat. On totta, että tällä oli huono kielipää ja vielä huonompi tilannetaju kuin Miilunpolttajalla itsellään (ja se oli jo jotain se), mutta tyhmä tämä ei ollut. Hänen kaverinsa eli vain vähän erilaisessa maailmassa, johon kuuluivat tietokoneet, sarjakuvat ja kolikkopelit.</p> <p class="MsoNormal"><o:p> </o:p></p> <p class="MsoNormal">Miilunpolttaja muisti kaverinsa välittömänä, mutkattomana ja hyväsydämisenä ihmisenä. Tämä kulki usein resuisissa vaatteissa, ei siksi, ettei tämän perheellä olisi ollut varaa parempiin, vaan koska tälle sellaisilla asioilla ei ollut niin väliä. Hän peseytyi aivan kuten muutkin, muttei käyttänyt deodorantteja, joten silloin tällöin hän haisi. Näistä syistä häntä myös aina välillä kiusattiin. Ei koskaan fyysisesti, mutta kielellisesti. Häntä haukuttiin, hänen pukeutumistaan ja hajuaan arvosteltiin ja valitettavan usein hänen älynlahjojaan pilkattiin.</p> <p class="MsoNormal"><o:p> </o:p></p> <p class="MsoNormal">Mutta kaikki nuo kommentit valuivat kuin vesi hanhenselkää pitkin. Poika ei välittänyt, hän oli lähes aina hyväntuulinen ja otti pahat sanat vastaan kuin ne olisivat vain pieni vastainen tuuli. Miilunpolttaja oli salaa ylpeä kaveristaan. Miten tämä oli kyennyt ottamaan asiat vastaan niin rauhallisesti, hän ei vieläkään oikein ymmärtänyt.</p> <p class="MsoNormal"><o:p> </o:p></p> <p class="MsoNormal">Miilunpolttaja ei ollut toki tuon pojan ainut kaveri. Ehkä juuri välittömyytensä takia tällä oli itse asiassa aika paljonkin kavereita, mutta usein kun nuorilla miehenaluilla ei ollut muuta tekemistä, niin naljailuksihan keskustelu meni. Ja kukapa olisi ollut helpompi saalis kuin tuo mutkaton, hölmö poika. Sitten naureskeltiin tälle oikein kaveripiirin voimin.</p> <p class="MsoNormal"><o:p> </o:p></p> <p class="MsoNormal">Miilunpolttaja huokaisi. Hän tunsi hienoista häpeää siitä, että oli itsekin ollut useita kertoja mukana ilkeilemässä kaverilleen. Totta kai leikkimielinen naljailu kuului nuorten elämään, hän oli itsekin saanut siitä osansa, mutta monesti leikin raja ylitettiin, joskus rajustikin. Jälkikäteen ajateltuna se tuntui pahalta. Onneksi kaverilla oli ollut hyvä itsetunto.</p> <p class="MsoNormal"><o:p> </o:p></p> <p class="MsoNormal">Mutta kun yläaste läheni loppuaan, niin Miilunpolttajankin päähän alkoi vähitellen karttua hitunen viisautta ja omia ajatuksia. Naljailun vastapainoksi hän alkoi puolustaa kaveriaan niin tämän läsnä ollessa kuin muutoinkin. Hän alkoi ymmärtää, että muiden puheet olivat usein epäoikeudenmukaisia ja jos hauskaa tahtoi pitää, niin usein löytyi parempi tapa kuin pilkata kaveriaan. Miilunpolttaja puristi huomaamattaan kätensä nyrkkiin, asia ärsytti häntä vielä nytkin.</p> <p class="MsoNormal"><o:p> </o:p></p> <p class="MsoNormal">Hän oli ylpeä itsestään, että oli monina hetkinä puolustanut kaveriaan, ei, väärin – <span style=""> </span><i>ystäväänsä</i>. Hän oli ylpeä siitä, että oli nähnyt tässä sellaisia asioita, mitä muut eivät olleet kyenneet huomaamaan. Hän oli varma, että tuo suoramietteinen ja monien mielestä yksinkertainen poika oli yksi hänen elämänsä tärkeimmistä ja parhaimmista tuttavuuksista. </p> <p class="MsoNormal"><o:p> </o:p></p> <p class="MsoNormal">Jos jotakuta ajattelee lämmöllä vielä vuosien jälkeenkin, henkilössä täytyy olla jotain erityistä, Miilunpolttaja tuumiskeli. Hänen ystävänsä oli yksi hyväsydämisimmistä ihmisistä, joihin hän oli koskaan törmännyt. Aina valmis auttamaan, aina myötätuntoinen ja kannustava. </p> <p class="MsoNormal">Heidän tiensä olivat eronneet pian yläasteen jälkeen jo pelkästään sen takia, että tämä lähti ammattikouluun ja hän lukioon. Siinä iässä koulu määrää usein kaveruuden ja ystävyyden rajat, Miilunpolttaja pohti. Koulu on koko maailma ja kun lähtee pois siitä maailmasta, ihmiset unohtuvat. Poissa silmistä, poissa mielestä. Niin se vain on. Mutta siitä huolimatta vaikka kyseessä oli vain kolme kouluvuotta teini-iässä, tuo tuttavuus oli ollut tärkeä ja sen vaikutus ulottuisi läpi Miilunpolttajan elämän.</p> <p class="MsoNormal"><o:p> </o:p></p> <p class="MsoNormal">Hän oli nähnyt kaveriaan pariin otteeseen lukion jälkeenkin. Tapaamiset olivat olleet lyhyitä, mutta lämminhenkisiä. Niissä ei ollut ollut sellaista vaivautuneisuutta, jota aika joskus ihmisten välille toi. Tuosta pojasta oli tullut mies, joka oli työskennellyt nyt jo lähes kymmenen vuotta sähkömiehenä. Sillä aikaa kun minä vain opiskelen saamatta mitään aikaan, Miilunpolttaja tuhahti. Hän oli varma, että jos hän jonain päivänä soittaisi nuoruuden ystävälleen, tämä vastaisi ilahtuen ja kun tämä kysyisi: ”Mitä sinulle kuuluu?” tämä todella tarkoittaisi sitä. Ehkä koulutovereita olikin ärsyttänyt se, että tuosta pojasta puuttui teennäisyys. Hän oli aito, hän ei käyttänyt naamiota niin kuin muut.</p> <p class="MsoNormal"><o:p> </o:p></p> <p class="MsoNormal">Miilunpolttaja hörppäsi taas oluestaan ja tuijotti ulos. Hänen kasvonsa heijastuivat ikkunasta, mutta kerrankin Peilikuva älysi olla hiljaa. Miilunpolttaja joi pitkän kulauksen. </p> <p class="MsoNormal"><o:p> </o:p></p> <p class="MsoNormal">”Toivon mukaan sinäkin ajattelet minusta yhtä lämpimästi”, hän sanoi itsekseen ja tyhjensi pullon.</p> <p class="MsoNormal"><o:p> </o:p></p> <p class="MsoNormal">Jotakin kimmelsi silmissä.</p><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-114198592203337878?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>Miilunpolttajanoreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-1141601167202472382006-03-06T01:11:00.000+02:002006-03-06T12:24:36.180+02:00<p class="MsoNormal">Miilunpolttaja istui kotonaan ja luki englannista suomeen käännettyä kirjaa. Kirjassa päähenkilö puhui jatkuvasti ystävistään, joita tuntui riittävän; Miilunpolttaja laski ainakin kymmenen erittäin hyvää ystävää. Tämä sai Miilunpolttajan mietteliääksi ja hieman harmistuneeksi. Kirjassa tunnuttiin puhuvan ystävyydestä kovin kevytmielisesti. Ihan kuin kaikki ympärillä pörräävät ihmiset olisivat ystäviäsi, jos he ovat joskus sanoneet sinulle kauniin sanan tai pari, Miilunpolttaja jupisi itsekseen. Asia ei jättänyt häntä rauhaan, joten hän päätti ruveta kirjoittamaan kirjettä kirjailijalle.</p> <p class="MsoNormal"><br /><o:p> </o:p></p><p class="MsoNormal"><i><br /></i></p><p class="MsoNormal"><i><br /></i></p><p class="MsoNormal"><i>Arvon amerikkalainen kirjailija,</i></p> <p class="MsoNormal"><br /><o:p> </o:p></p><p class="MsoNormal"><i><br /></i></p><p class="MsoNormal"><i>Miilunpolttaja tässä</i>. <i>Minun mielestäni annatte muuten mainiossa kirjassanne ystävyydestä valheellisen kuvan.</i> <i>Te sanotte, että päähenkilöllä on niitä pilvin pimein.</i> <i>Ettette vain toteuttaisi kirjassa omia fantasioitanne? Minun mielestäni minulla on paljon ystäviä, ja minulla on heitä kolme... tai ehkä neljä.</i> <i>Olen lukuun oikein tyytyväinen ja koen, että olen rikas mies. Ja minäkin saatan olla valehtelija, tiedättekö miksi? Siksi, että jo Antiikin Roomassa </i><span style="font-style: italic;">(tiedättehän, ne hassut italialaiset Caesar, Colosseum ja Romulus silloin joskus Jeesuksen aikoihin) </span><i>oli sanonta: ”Jos sinulla on yksi aito ystävä, olet onnekas; jos sinulla on kaksi, olet maailman onnellisin ihminen; jos sinulla on kolme, olet valehtelija tai et tiedä ympärilläsi olevista ihmisistä tarpeeksi.”<o:p><br /></o:p></i></p><br /><i>Niin, ymmärrän toki, että Teidän anglo-amerikkalaisessa kulttuurissanne ystävyys on toisenlaista, kaikki toisenlaista. Hyvänen aika, Tehän kirjoittaisitte anglo-amerikkalaisenkin isoilla kirjaimilla. Meillä Euroopan pohjoisosissa on sellainen mainio sana kuin kaveri, joka vastannee teidän hassua buddy-sanaanne</i>. <i>Minä kerron Teille nyt, mitä tuo ’kaveri’ pitää sisällään.</i> <i>Kaveri on kaikkea kaljaseurasta saman jalkapallojoukkueen jäseniin ja jatkuvasti rahaa vippaavista loisista mukaviin työ- ja opiskelutovereihin. Oikein hyvät kaverit ovat hyvin lähellä ystäviä.<o:p></o:p></i><p class="MsoNormal"><br /></p><p class="MsoNormal"><i>Uskokaa minua, olen miettinyt näitä asioita pienen ikäni. Olen tehnyt tätä erittelyä jo alle 10-vuotiaana. Minä tiedän, mistä puhun. Minun mielestäni on sellaisia ihmisiä, todella hyviä kavereita, jotka voisivat olla ystäviä, jos heidän kanssaan viettäisi enemmän aikaa. Minä tunnen paljon sellaisia ihmisiä ja olen kiitollinen heidän seurastaan, mutta on yksi syy, miksi he eivät tällä hetkellä voi olla ystäviäni.</i> <i>Kyse on yksinkertaisesti ajasta. Vaikka maailmassa on varmasti miljoonia ihmisiä, jotka sopisivat juuri minun ystävikseni, he eivät ole sitä, koska minulla ole heille aikaa (tai en ole tavannut heitä).</i> <i>Ainakaan vielä.</i><br /></p><p class="MsoNormal"><i><br />Katsokaas, Arvon Amerikkalainen Kirjailija (kirjoitin tittelinne Teidän tapaanne isolla, sillä kunnioitan Teitä suuresti) se että paljastaa itsensä jollekulle, vaatii aikaa. Eikä kyse ole vain siitä, että ihminen kertoo toiselle, että minä olen tällainen ihminen ja olen elämäni aikana kokenut sitä ja sitä ja toinen kertoo sitten samat asiat itsestään. Ei, ihmisen luonne, maailmankäsitys, elämä ja kaikki sellainen paljastuu ajan kanssa yhteisten kokemusten myötä. Se tulee esiin huomaamatta ja niin sen täytyy tapahtua, muutenhan ystävyys olisi kovin pakotettua. Ja pakotus on ristiriidassa ystävyys-käsitteen kanssa.<o:p></o:p></i></p> <p class="MsoNormal"><br /><i><o:p></o:p></i></p><p class="MsoNormal"><i>Näin minä olen vuosien varrella pienessä savuisessa mielessäni pähkäillyt. Olisi toisaalta mukava kuulla Teidänkin mielipiteenne ja... </i><span style="font-style: italic;"><br /></span></p><br /><p class="MsoNormal">-Hei, joku huudahti yhtäkkiä. Peilikuvahan se siellä taas meuhkasi. Miilunpolttaja meni kylpyhuoneeseen.</p><p class="MsoNormal">-No mitä nyt, hän kysyi hieman ärtyneesti.</p><p class="MsoNormal">-Sitä vain mietin, että luokitteletkohan sinä nyt ihmisiä turhan paljon?</p><p class="MsoNormal">-Ai miten niin?</p><p class="MsoNormal">-No, onko sillä nyt niin väliä, onko joku tarkalleen ottaen ystävä tai oikein hyvä kaveri. Tuollainen eronteko johtaa vain ihmisten stereotyyppiseen luokitteluun.</p><p class="MsoNormal">-Ja?</p><p class="MsoNormal">-Ei ihmiä saa kohdella niin. Se ei ole oikeudenmukaista. Ajattele mieluummin, että ympärilläsi paljon hyviä ja ihania ihmisiä, joista osan tunnet paremmin ja osan huonommin.</p><p class="MsoNormal">-Joojoo, Miilunpolttaja sanoi ja läimäytti oven kiinni perässään. Ärsyttävää, kun peilikuva oli aina oikeassa. Vielä minä sille näytän, hän puhisi. Hän jatkoi kirjoittamista:<br /></p><br /><i><br />Ja älkää nyt saako sitä virhekäsitystä, että ystävyys olisi haudanvakava asia. Eihän toki, ystävyys on hauska, hullu, mielipuolinen ja kaikin puolin moniulotteinen asia. Mutta muistakaa, että siinä on kyse vahvoista ja lujista siteistä. Ja sellaisia ei synny kovin usein tai helposti. Joskus mainio ystävyyssuhde jää syntymättä myös huonon tilanteen takia. Kyse on siis myös ajoituksesta.<o:p></o:p></i> <span style="font-style: italic;"><br /><br /><br /><i></i></span><i>Teidän,<span style="font-style: italic;"></span></i><br /><br /><br /><i><span style="font-style: italic;">Miilunpolttaja</span></i><br /><br /><br /><p class="MsoNormal"><o:p> </o:p></p>Kirjoitettuaan kirjeen Miilunpolttaja rypisti sen ja heitti roskakoriin. Ei rikkaalla ja kuuluisalla kirjailijalla kuitenkaan olisi aikaa sen lukemiseen. Ja toisaalta, tiedänkö minä ystävyydestä sittenkään sen enempää kuin hän, Miilunpolttaja mietti. Peilikuvanikin tuntuu tietävän enemmän.<br /><br /><p class="MsoNormal"><br /></p><p class="MsoNormal">Sitten hän yhtäkkiä ajatteli kaukana maailman toisella puolella matkaavaa ystäväänsä. Pelkkä tieto tämän olemassalosta lämmitti. No, se on sentään varma merkki tosiystävyydestä, hän ajatteli hyvillään ja syventyi jälleen amerikkalaisen kirjailijan romaaniin.<br /></p><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-114160116720247238?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>Miilunpolttajanoreply@blogger.com5tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-1141561745089036102006-03-05T13:34:00.000+02:002006-03-05T14:29:07.626+02:00Yritän kirjoittaa, yritän sanoa. Kirjoittaa siitä, että se tuntuu oudolta. Ethän odota minulta mitään? Varmasti? Aina kun kysyn, vastaat, että tapanasi on sanoa suoraan.<br /><br />Eilen kerroin Miilunpolttajalle puhuneeni monta yötä Hänen kanssaan. Se oli salaisuuteni. Ei ole enää. Hän on hassu, hauska, aito, fiksu, jopa huomioiva. Hän on kuitenkin vieras ja kaukana. Minä en aina tiedä, mitä hänestä ajatella. Eikä tietenkään pitäisikään tietää. Pitäisi odottaa ja elää tavallista elämää.<br /><br />Sinusta minä tiesin. Eilen sain osakseni paljon pahoja sanoja. Jos avasin suuni - pahoja sanoja. Jos vain olin hiljaa - pahoja sanoja. Ei kai se ollut mielikuvitukseni tuotetta? En usko ainakaan. Jo ennen sitä olit huolissasi voinnistani. Otit olkapäästä kiinni. Pelästyin, se on epätavallista. Pahojen sanojen välissä tökit, taputit, varmistelit. Olin kiitollinen, mutta ihmeissäni.<br /><br />Muiden jatkaessa matkaa toit minut kotiin. Huolestuneena. Ovella halasit ja puhuit kauniisti ystävyydestä. "Olen vapautunut", sanoit. Rakas ystävä!<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-114156174508903610?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>Elleasenoreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-1141219989940149952006-03-01T15:25:00.000+02:002006-03-01T15:36:58.656+02:00<p class="MsoNormal"><o:p></o:p>Vai oliko se sittenkin viulunpolttaja? Viulunsoittaja? Ja oliko se katto vai ullakko? No, olkoon, taisin erehtyä show’sta, syvimmät pahoitteluni. Mutta kun täällä kerta ollaan, niin lienee aiheellista jakaa jonkinlaisia ajatuksia kanssanne. En vaivaudu esittelemään itseäni sen tarkemmin, kun Ellease sen jo ytimekkäästi tekikin. Uskon, että tekstini on parempi käyntikortti kuin hölmöt ulkokultaiset selostukset. Menen siis suoraan asiaan ja tarjoilen teille höyryäviä ajatuksentynkiä suoraan kalloni sisältä. Tai vielä parempaa, kutsun teidät kiertoajelulle.<o:p></o:p></p><p class="MsoNormal"><o:p></o:p>Tulkaa, tulkaa. Korvakäytävä on paras paikka livahtaa sisään, nenä on turhan tukkoinen tähän aikaan vuodesta. No niin, hopi hopi. Siitä vaan seuratkaa käytävää, tänne näin. Siinä on vähän vaikkua, varokaapa askelianne.<span style=""> </span>Jaaha, siellä tärykalvot jo näkyvätkin. Pysähdytäänpä tänne, ottakaapa istumapaikka, vähän kahvia ja pullaa ja sitten voidaankin siirtyä tämänkertaisen esityksen pariin. Itse asiassa aikomukseni oli aloittaa kovalla tilityksellä, mutta sitten tajusin, että emmehän me oikeastaan vielä edes tunne toisiamme, joten säästän tilitykseni seuraavaan kertaan. Sen sijaan meillä on tarjolla videoleike Miilunpolttajan elämästä muutaman päivän takaa. Laitetaanpa video pyörimään ja katsotaan, mitä sieltä oikein löytyy.</p> <p class="MsoNormal"><br /></p><p class="MsoNormal"><br /><o:p></o:p></p>- - -<p class="MsoNormal"><br /></p><p class="MsoNormal"><br /><o:p></o:p></p><p class="MsoNormal"><o:p></o:p>Miilunpolttaja heräsi aamulla ahdistuneena. Hän nousi ylös ja meni vessaan.</p><p class="MsoNormal"><br /></p><p class="MsoNormal">-Pelottaako, kysyi peilikuva<br />-Joo, Miilunpolttaja vastasi.<br /><span style=""> </span>-Mikä niin?<br /><span style=""> </span>-En oikein tiedä.<br /><span style=""> </span>-Miten sitten voit pelätä, jos et tiedä?</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>Miilunpolttaja oli hetken hiljaa ja sanoi sitten: -Näin unta naisesta.</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>-No jopas, peilikuva ilkkui, -Heteromies näkee unta naisesta. Kyllä on maailmankirjat sekaisin. Sietääkin pelätä.<br /><span style=""> </span>-Äh, kuuntele loppuun. En ole nähnyt naisista unia varmaan puoleentoista vuoteen... Tai siis on unissani ollut naisia, mutta tämä oli ensimmäinen <i>romanttinen</i> uni naisesta pitkään aikaan.<br /><span style=""> </span>-Siinä oli siis seksiä?<br /><span style=""> </span>-No, ei ollut. Mä sanoin, että <i>romanttinen</i><br /><span style=""> </span>-Kyllä seksikin voi olla romanttista.<br /><span style=""> </span>-Okei, okei, niin voi. Mutta siinä nyt vain ei ollut seksiä.<br /><span style=""> </span>-Selvä. Mutta mikä se ongelma oli?<br /><span style=""> </span>-Tajusin unen myötä, etten oikeastaan enää pahemmin unelmoi naisista. Ennen tein sitä paljon enemmän.<br /><span style=""> </span>-No, mistä se sitten johtuu? Naisiako pelkäät?<br /><span style=""> </span>-En kai. Musta vain tuntuu, että unelmoin nykyään kaikesta muusta. Työstä, menestyksestä, kuntoilusta, vaeltamisesta tai vaikka siitä, että löydän elämälleni merkityksen. Naiset puuttuu.<br /><span style=""> </span>-Entä sitten? Ehkä elämässäsi ei vain nyt ole sijaa naisille.<br /><span style=""> </span>-Milloin siinä olisi ollut?</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>Peilikuva ei vastannut tähän mitään. Miilunpolttaja jatkoi: -Ehkä pelkään, että minusta on tulossa realisti.<br /><span style=""> </span>-Realisti?<br /><span style=""> </span>-En usko enää suuriin rakkaustarinoihin tai satujen prinsessoihin. Näen elämän vain sellaisena kuin se arkipäivänä näyttäytyy.<br /><span style=""> </span>-Ja höpöhöpö. Sinähän kuljet edelleen pää pilvissä tai pikemminkin niiden yläpuolella. Ainoa syy, miksi ehkä epäilet, onko sitä maata jalkojesi alla on se, että et vain näe maata alapuolella olevan pilviverhon takia. Ylioptimisti sinä olet yhä. Huomaat sen, kun taas pian putoat.<br /><span style=""> </span>-No sehän lohdutti.</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span>Keskustelussa seurasi pieni tauko, mutta sitten Miilunpolttaja sanoi: -Tiedätkö, musta tuntuu, että mä en oikeastaan kaipaa kenenkään läheisyyttä. Siis sillä lailla kun pitäisi, jotta suhteen rakentaminen olisi mahdollista.<br /><span style=""> </span>-No, kelpaako edes satunnaisseura?<br /><span style=""> </span>-Ehkä. Tosin eipä sitäkään jaksa kauheasti hakea, kun ei se fyysinenkään läheisyys tunnu just nyt kauhean tarpeelliselta.<br /><span style=""> </span>-Sitoutumiskammoa, ehdotti peilikuva<br /><span style=""> </span>-Ei, ei se sitä ole. Jotain muuta. Ei vain huvita.</p> <p class="MsoNormal"><span style=""> </span><span style=""> </span>Peilikuva näytti mietteliäältä. –Kuule, minä luulen, että tiedän mistä kiikastaa, se sanoi sitten ja jatkoi: - Sinä arvostat nykyistä itsenäisyyttäsi enemmän kuin naisen, siis kumppanin, läheisyyttä. Et halua vaihtaa niitä keskenään.<br /><span style=""> </span>-No, eikös se juuri ole sitoutumiskammoa, Miilunpolttaja kysyi hämillään.<br /><span style=""> </span>-Ei. Siinä on ero. Sitoutumiskammossa on kyse pelosta. Sinulla kyse on tietoisesta valinnasta.<br />-Minä en siis pelkää mitään, vaan olen vain tehnyt valinnan?<br />-Jep.<br /><span style=""></span> -Mutta eikös tuollainen valinta johda siihen, että minä tulen jäämään yksin?<br /><span style=""></span> -Pesehän nyt hampaasi äläkä mieti hölmöjä, peilikuva sanoi ja alkoi harjata omiaan. Miilunpolttaja seurasi perästä ja pian molemmat jo liikuttelivat harjojaan samaan tahtiin.</p> <p class="MsoNormal"><o:p> </o:p></p> <br /><p class="MsoNormal"><br /><o:p></o:p></p><p class="MsoNormal"><br /></p><p class="MsoNormal">- - -<br /></p> <p class="MsoNormal"><br /><o:p> </o:p></p><p class="MsoNormal"><br /></p><p class="MsoNormal">No niin, siinäpä oli veikeä pikku takautuma Miilunpolttajan elämästä. Jos tuntuu siltä, niin ottakaa toki vielä toinen kuppi sumppia (teetäkin on) ja vähän pikkuleipiä. Voidaan ehkä hieman keskustella aiheesta tai elämästä yleensäkin, jos siltä tuntuu. Jos teillä on kiire, niin voitte tietysti jo lähteäkin. Tämä on täysin vapaaehtoinen tilaisuus. Reitti on sama kuin takaisin tullessa. Kiitoksia, että kävitte ja muistakaa varoa vaikkua!</p> <p class="MsoNormal"><o:p> </o:p></p> <p class="MsoNormal"><o:p> </o:p></p><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-114121998994014995?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>Miilunpolttajanoreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-1140895935582303482006-02-25T21:29:00.000+02:002006-02-25T21:32:15.596+02:00Otin oikeuden omiin näppeihini ja pyysin Miilunpolttajaa astumaan remmiin. Hän vastasikin myöntävästi. Kohta nähdään, mitä kummia täällä alkaa tapahtua! Neuvottelut XY8:n kanssa ovat edelleen käynnissä.<br /><br />Minua jännittää!<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-114089593558230348?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>Elleasenoreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-1139789224494227412006-02-13T02:03:00.000+02:002006-02-13T02:07:04.503+02:00<span style="font-size:85%;"></span>apea keijukainen<br />hän varoen viheltää<br /><br />huomenna, huomenna<br />hän lupaa <br /><br />ei tänään<br />huomenna <br /><br />miksi aina huomenna? <br />miksei jo tänään? <br /><br />tänään <br />ei huomenna <br /><br />tänään, tänään <br />hän haluaa <br /><br />apea keijukainen <br />rohkeaksi haluaa<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-113978922449422741?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>00Phttp://www.blogger.com/profile/10933412414069963039noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-1139003300106260572006-02-03T23:31:00.000+02:002006-02-03T23:48:20.116+02:00Olen huomannut, että jotkut ihmiset ovat lisänneet tämän blogin omiin lukemistoihinsa. Vallan siistiä, kiitos teille!<br /><br />Tänään en ole tehnyt mitään järkevää, saatikka sitten ajatellut ollenkaan. Mitenhän tässä näin onkin käynyt...? Olen todennäköisesti ollut tarpeeksi pitkään erossa 00P:sta, XY8:sta ja V12:sta. Ei suurempaa ihastumista, ei dramatiikkaa. Elämä on yksinkertaista, mutta tyydyttävää. Lupasin sille tapailemalleni miehelle olla ruotimatta meidän välisiämme asioita 00P:n kanssa, etenkään blogissa. Lupaus juontaa juurensa 00P:n edelliseen kirjoitukseen, jossa hän pui minun ihastumisiani. Epäreilua oli se.<br /><br />Keväällä minulle on tiedossa rutkasti haasteita niin vierailla mailla kuin kotimaassakin. Kaikista haasteista olen edelleen valitettavan epätietoinen, mutta tämän viikonlopun ja viimeistään ensi viikon pitäisi tuoda valoa niihinkin asioihin.<br /><br />Lisäksi olen päättänyt vaihtaa elämäntapani terveellisemmiksi. Eipä sillä, eivät ne tähänkään asti yltiöepäterveellisiä ole olleet. Saapa nähdä, miten hommassa onnistun, ympäristö kun ei ole helpoimmasta päästä.<br /><br />Yhtä asiaa ajattelen. Lakkaamatta. Se on tanssiminen. Minä haluan tanssia.<br /><br />Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että ajattelen tulevia muutoksiakin. Lisäksi kaipaan uusia ja vanhoja ystäviä. Niitä, joita ei ole nähnyt puoleentoista kuukauteen sekä niitä, joita ei tule näkemään pitkään aikaan. On mielettömän hienoa huomata, että joidenkin ihmisten kanssa voi aina jatkaa siitä, mihin viimeksi on jäänyt, vaikka välillä olisi pitkäkin tauko.<br /><br />Niin, vielä rehellisemmäksi ryhtyäkseni. Monta kertaa olen ajatellut, että poistan koko hölmön blogin. Haluaisin kirjoittaa hyviä tekstejä hyvistä ajatuksista, mutta kaikki vain junnaa paikallaan. Pitäisi vapautua. Ei kiertää kehää. Ei toistella samoja asioita. Pitäisi ajatella elämän suuria kysymyksiä ja kirjoittaa niistä keskustelevaan sävyyn. Näinköhän XY8 olisi vielä kiinnostunut liittymään kööriin...? Uusi veri ei olisi pahitteeksi.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-113900330010626057?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>Elleasenoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-1138568230851608332006-01-29T21:46:00.000+02:002006-01-30T00:42:24.016+02:00En ole tosiaan kirjoitellut muutamaan toviin. Ellease epäili edellisessä merkinnässään sen johtuvan siitä, että en uskalla kirjoittaa. Ei se aivan sitäkään ole. Ehkä se johtuu ennemminkin siitä, että uusia asioita ei ole päässä oikein pyörinyt ja vanhat on tullut jo retosteltua auki. Mistä siis kirjoittaisin? Ehkä aloitan vanhan kertauksesta.<br /><br />Aloitan siitä, että minulla on ollut suunnattoman suuri ikävä Elleasen seuraa. Puolitoista viikkoa sitten katsoimme elokuvan ja hörpimme pikaiset kahvit. Sen jälkeen olemme käyneet muutamia verkkokeskusteluja, joiden aikana Ellease on tuntunut kauhean lyhytsanaiselta ja etäiseltä - vähän niinkuin jo kahvia viimeksi hörppiessämme. En oikein tiedä mistä se johtuu. Minusta? Hänestä? Vai onko kaikki kuitenkin vain pelkkää kuvitelmaa? Noh... Elleasen kanssa ollessa ja rupatellessa minulla on kuitenkin ollut aina niin mukavaa, turvaisaa ja seesteistä. Se on hassua, sillä monesti minusta tuntuu, että Ellease on usein kokenut seurani aivan päinvastaisena. Ehkä Ellease kaipaa etäisyyttä minusta. Ehkä hän haluaa siirtyä eteenpäin elämässään, jossa minä heilun menneen ja nykyisyyden rajamailla.<br /><br />Mene ja tiedä. Asiaa ei yhtään helpota se, että minä rontti menin syksyn aikana ihastumaan Elleaseen aivan valtaisasti - taisin jopa miltei rakastua. Ja minulle se todella vakava asia. Elleasesta en tiedä. Ainakin hänen ihastumisensa elävät aivan eri aikatasolla minun ihastumisten kanssa. Onhan hän viime kuukausien aikana ehtinyt ihastua XY8:aan ja siihen poikaan kenen luokse hän sanoi edellisessä merkinnässä menevänsä. Eikä ihastuksesta V12:a ole siitäkään minun mittapullani kulunut oikeastaan mitään hetkeä.<br /><br />Ihastuminen on selkeästi asia, johon minä ja Ellease suhtaudumme hyvin eri tavoin - ainakin käytännön elämässä. Minulle se on harvinainen ja hyvin vakava asia. Se johtunee kai siitä, että minä en ole vielä tippunut siitä kuvitelmastani, jossa uljas prinsessa karauttaa vaalealla hummallaan ja jossa tuon prinsessan kanssa lopulta ratsastetaan auringonlaskuun - yhteen ja ainoaan, lopulliseen, avioliittoon.<br /><br />Tämän vanhan kertauksen jälkeen lienee aika siirtyä uusiin uutisiin. Eilen illalla uusi kämppikseni Don, sellainen nuori äijämainen insinörtti, tuli viiden kaverinsa (pojan) ja tämän poikaköörin tyttöystävien (yksi kutakin poikaa kohden) kanssa tänne asuntoomme mitenkään sen enempää ilmoittelematta, että olisi etkot tiedossa. Pojat joivat kaljaa ja tytöt siideriä. Pojat äijäilivät ja tytöt meikkasivat. Minä katselin sivusta. Osallistuin suhteellisen passiivisesti niin poikien kuin tyttöjen keskusteluihin siinä missä liian kovalla soitetulta konejumputukselta kykenin. Oli merkillistä huomata, että tilassa oli kaksi erillistä todellisuutta. Oli poikien todellisuus. Oli tyttöjen todellisuus. Ja nämä todellisuudet kohtasivat lähinnä vain hellyydenosoitusten hetkinä. Pojilla oli selkeä käsitys poikien roolista. Tyttöjen käsitys tyttöjen roolista oli, jos mahdollista, vielä poikien itseymmärrystä vahvempi ja stereotyyppisempi. Poikien seura tuntui minusta lähinnä vastenmieliseltä. Tyttöjen seura tuntui vain oudolta.<br /><br />Minä en ole tottunut vahvoihin sukupuolirooleihin. Minusta on hyvin vähän, jos lainkaan, sellaisia asioita, jotka kuuluvat joko naisille tai miehille sen vuoksi, että nämä ovat naisia tai miehiä. En ole elämänvalintojani tehdessäni ajatellut, että teenpä tämän asian sen takia, koska miehen kuuluu se tehdä. Toki tiedän, että sellaisia punnintoja harrastetaan. Olen näet ollut monta kertaa helisemässä sen takia, että en ole ymmärtänyt todellisuuden sukupuolittain eriytynyttä luonnetta. Tai sitten toki sekin vaihtoehto, että olen elänyt todellisuudessa, jossa sukupuoliroolit ovat olleet vähintäänkin nurinkurin, jossa miehet ovat vastanneet naisille perinteisesti mielletyistä rooleista ja naiset miehille perinteisesti mielletyistä rooleista. Se on toki mahdollista, koska olen viimeiset kymmen vuotta käytännössä elänyt vahvojen ja itsetietoisten naisten ympäröimänä... ja sellaisten miesten, jotka eivät todellakaan vaihda hehkulamppujaan itse.<br /><br />Puhuimme Donin kanssa armeijasta, josta Don oli juuri päässyt. Hän tipautti leukani lattialle. Hän sanoi, että olisi muutoin mennyt sivariin, kun se on helpompaa, mutta ei voinut, koska se heikeintäisi työnsaantimahdollisuuksia. "Kuka nyt sellaisen tuotantotalousinsinöörin palkkaisi, joka ei ole käynyt armeijaa", hän oli järkeillyt. Minä vakaumuksellisena sivarina oli kuin puulla päähän lyöty. Minulle siviilipalvelus oli eettinen valinta. Minä en ollut edes pohtinut, että se voisi näyttää jonkun silmissä (kuten työnantajan) mitenkään erilaiselta kuin armeijan käyminen. Vaikka olinhan minä toki ulkoisia näkökohtiakin miettinyt heiluessani siviilipalveluksen ja totaalikieltäytymisen välimaastossa.<br /><br />Olen ollut viimeaikoina yksinäinen. Tämä yksinäisyys on ollut toisenlaista kuin se ajoittainen henkinen yksinäisyys, josta olen aina silloin tällöin kärsinyt. Tämä yksinäisyys on ollut aivan konkreettista. Tämä yksinäisyys on aivan konkreettisesti toisten ihmisten läsnäolon ja kommunikaation vajetta. Tämä yksinäisyys on sitä, että ei ole ketään joka ottaisi syliin, halaisi ja silittäisi päätä. Olen palannut arkeen. Syksyn minulle poikkeuksellinen sosiaalisuus on karissut. Istun yksikseen luentosaleissa. En tunne ketään. En uskalla tutustua kehenkään. Se on vain niin pelottavaa. Istun yksikseni kahviloissa. Niin olen aina tehnyt. Nyt vain erotuksena on se, että kahvilasta kotiin palattuani olen edelleen yksin. Istun ja ihmettelen. Teen ruokaa. Roikun netissä. Olen yksin, sillä kotonani ei ole ketään. Kämppikseni Don on täällä vain harvoin. Ja epäilen, että hänestä ei ole tämän yksinäisyyden helpottajaksi. Minä olen eronnut mies. Puolivallaton en ole, olen siis yksinäinen.<br /><br />Elleasekin katoaa kohta takaisin kaukaisille maille. Minun tulee varmaan vielä suunnattomampi ikävä häntä! Hänestä tuli syksyn aikana myös läheisin ystäväni - läheisempi ystävä kuin mitä kukaan on koskaan ollut (ellei Gogoa lasketa - ja minä en laske - hän kuuluu omaan kategoriaansa Nixuksen kanssa). Taidan olla hankala ihminen.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-113856823085160833?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>00Phttp://www.blogger.com/profile/10933412414069963039noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-1138542068428747752006-01-29T15:37:00.000+02:002006-01-29T15:42:32.906+02:00Hmm, pari kertaa ainakin on tämä blogi haamupäivittynyt - siis näyttää päivittyneeltä (sitä se talviaurinko teettää) sekä Bloggerin että Blogilistan mukaan. Todella outoa. Itse epäilen, että asialla on 00P, joka ei vain uskalla kirjoittaa blogiin sitä, mitä haluaisi. Kysäisin kyllä asiaa, mutta sain kieltävän vastauksen.<br /><br />Eikä se nyt ihme olekaan, jos 00P ei uskaltaisi kirjoittaa. Kiukkuunnunhan melkein kaikista kirjoituksista jostain syystä. Usein syy on se, että ne käsittelevät tekemisiäni. No, käsitteliväthän minunkin kirjoitukseni alkujaan hänen tekemisiään. Ja tämäkin tässä... Paraskin valittaja.<br /><br />Tänään menen erään tapailemani miehen luokse.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-113854206842874775?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>Elleasenoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-1137539162663560872006-01-18T00:42:00.000+02:002006-01-18T01:06:02.676+02:00Totesin taannoin, että siinä persoonallisuustyyppitestissä, joka väittää minun ja 00P:n olevan täydellinen pari, ei oteta huomioon hermojen menettämistä. Hermojen menettäminen taas on varsin kummallinen juttu. En ymmärrä, mistä se johtuu, mutta ärsyynnyn hirvittävän usein 00P:n tekemisistä. Ja suorasanaisena ihmisenä muistan myös ilmoittaa sen lähes joka kerta. Joskus tosin pienellä viiveellä, ettei hänenkin tarvitsisi menettää hermojaan.<br /><br />Tänään olen muistanut ilmoittaa sen monta kertaa. Olen kertonut siitäkin, että pelkkä hänen läsnäolonsa saattaa ärsyttää minut sekopäisyyden partaalle. No ei kai sentään... Vaikuttaa kuitenkin sen verran, etten soisi niin tapahtuvan.<br /><br />Mistäs sitten tänään ärsyynnyin? Lähinnä niistä asioista, joita hän kirjoittaa tänne. Asiat ovat sinänsä ihan ok - toki 00P:lla on oikeus tuntemuksiinsa ja niiden ilmaisemiseen. Täälläkin. Etenkin täällä, koska minä itse pyysin häntä tekemään niin. Ja sitten vielä kehtaan hermostua siitä. Ärsytän jo itseänikin. Sekään ei ole mitään uutta.<br /><br />Tuntui siltä, että 00P:n tekstit kuvaavat minut varsinaisena ilkiönä. Tyttönä, joka on aina humalassa eikä missään tapauksessa selviä kotiin yksin, koska on niiiiiiin humalassa. Tyttönä, joka on varsinainen <span style="font-style: italic;">teaser</span>; antaa ymmärtää, muttei ymmärrä antaa. Lisäksi pelästyin anonymiteettini pettävän - hah.<br /><br />Niinpä sitten kirkastan oman hölmöyteni kaiken kansan nähtäväksi: Hermostun syyttä suotta ja vielä kirjoitan asian julki. Pahoitan mieliä, omani mukaan lukien. Olen yksinkertaisesti emätyhmä.<br /><br />Tänäänkin on hyvä päivä.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-113753916266356087?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>Elleasenoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-1137458718438204622006-01-17T02:13:00.000+02:002006-01-17T02:48:27.546+02:00Siitä on noin viisi kuukautta, kun olen harrastanut viimeksi seksiä. Täsmällisemmin määriteltynä siitä on noin viisi kuukautta, kun olen viimeksi ollut yhdynnässä. Tämän viiden kuukauden aikana vietimme Elleasen kanssa muutaman yhteisen yön, joiden aikana housut pysyivät jalassa. Ellease halusi niin ja niin oli hyvä. Periaatteet ja niissä pysyminen - se on kunnioitettavaa. Noin viisi kuukautta "selibaattia" alkaa kuitenkin olla minun mittapuullani jo pitkä aika. Itseasiassa näin pitkää taukoa ei ollut koskaan aiemmin sen ensimmäisen kerran jälkeen.<br /><br />Minä en harrasta yhden yön suhteita. Jos jotain tapahtuu, kyse on jostakin vakavammasta. Kyse on silloin jostakin, jota ainakin minä olen kyennyt kuvittelemaan suhteellisen pysyväksi ja vakavaksi asiaksi ja olotilaksi. Ehkä olen naivi. Ehkä olen vanhanaikainen. Ehkä olen pullossa kasvanut. Uskon kuitenkin, että ees-taas säntäilystä seuraa vain särkyneitä sydämiä ja pahaa oloa. Minä en harrasta yhden yön suhteita. Minun ei tee mieli. Se ei silti tarkoita, ettenkö olisi puutteessa.<br /><br />Silti näiden viiden kuukauden aikana olen himoinnut seksuaalisesti vain kahta naista - Gogoa ja Elleasea. Ja samalla olen ollut täysin tietoinen, että kummankaan kanssa en tulisi seksiä harjoittamaan. Se on hassua. Se on suorastaan epärationaalista.<br /><br />Seksiä enemmän olen kaivannut läheisyyttä. Kun on tottunut nukkumaan toisen vieressä, on vaikea nukkua yksin. Kun on tottunut suutelemaan toista ja sanomaan hyvää yötä, on vaikea olla tekemättä niin. Kun on tottunut siihen, että yöllä taistellaan peiton omistajuudesta, tuntuu hassulta nukkua taistelutta. Kun on tottunut kietoutumaan toisen kainaloon, silittämään toisen hiuksia, tuntemaan toisen läsnäolon, on outoa, kun niin ei voikaan tehdä. Minä kaipaan läheisyyttä ihan valtavasti. Selibaatissa voi elää, yksin eläminen on paljon vaikeampaa.<br /><br />Kunpa joku tulisi ja ottaisi syliin. Kunpa joku silittäisi hiuksia. Tällä viikolla olen tuntenut olevani niin yksin - vailla läheisyyttä, vailla fyysistä kontaktia. Olen puutteessa- enkä tiedä mitä tehdä? Ehkä en tee mitään. Olen vain ja möllötän. Kunpa Godot jo tulisi. Ehkä hän tulee huomenna?<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-113745871843820462?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>00Phttp://www.blogger.com/profile/10933412414069963039noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-1136759136529970622006-01-09T00:03:00.000+02:002006-01-09T00:29:29.230+02:00Tänään oli kummallinen päivä. Kaipasin hirveästi Elleasen seuraa, vaikka olinkin lempipuuhani äärellä eli kahvilassa hyvän kirjan kanssa. Kerroin asiasta Elleaselle verkossa ja kävimme keskellä suurempaa keskustelua pienemmän keskustelun:<br /><br /><span style="font-style: italic;">- 8.1.2006 23:17:44 Ellease: Pelottavaa tuo seuran kaipailu ja ilmoittautumisen harkitseminen. Älä tee sitä.</span><br /><br /><span style="font-style: italic;">- 8.1.2006 23:18:10 00P: Pelottavaa.</span><br /><br /><span style="font-style: italic;">- 8.1.2006 23:18:34 00P: Valitettavasti myös totta.</span><br /><br /><span style="font-style: italic;">- 8.1.2006 23:19:21 00P: Mutta kai sitä sitten pitää yrittää olla tekemättä.</span><br /><br /><span style="font-style: italic;">- 8.1.2006 23:19:39 00P: Tai olla ainakin ääneen sanomatta, jos niin toivot.</span><br /><br /><span style="font-style: italic;">- 8.1.2006 23:20:00 Ellease: Enpä tiedä, toivonko...</span><br /><br /><span style="font-style: italic;">- 8.1.2006 23:20:14 Ellease: Tai siis ettei ole oikeutettua toivoa moisia toiselta.</span><br /><br /><span style="font-style: italic;">- 8.1.2006 23:20:55 00P: Noh... kyllä se minusta on oikeutettua! </span><br /><br /><span style="font-style: italic;">- 8.1.2006 23:21:08 Ellease: Jaa.</span><br /><br /><span style="font-style: italic;">- 8.1.2006 23:21:21 00P: Itseen liittyvät toiveet on yleensä aina oikeutettuja.</span><br /><br /><span style="font-style: italic;">- 8.1.2006 23:21:28 Ellease: Jaa.</span><br /><br /><span style="font-style: italic;">- 8.1.2006 23:22:25 00P: Mutta joo... toisaalta marraskuun lopulla nimenomaan toivoit, että kerron asiat heti enkä vasta kolmen viikon päästä tms.</span><br /><br /><span style="font-style: italic;">- 8.1.2006 23:22:52 Elleas: Joo, totta sekin.</span><br /><br /><span style="font-style: italic;">- 8.1.2006 23:24:39 00P: Mutta joo elämä on elämää... joskus monimutkaista ja hankalaa ... joskus ei.</span><br /><br /><span style="font-style: italic;">- 8.1.2006 23:25:17 Ellease: Niin, tiedetään.</span><br /><br /><span style="font-style: italic;">- 8.1.2006 23:25:31 Ellease: Sais olla silti yksinkertaista mutta tyydyttävääkin joskus.</span><br /><br />Miten sitä voi olla kaipaamatta seuraa, kun kaipaa? Voiko kaipauksensa kieltää? Onko sen kieltämisessä mitään mieltä? Kuinka voi olla harkitsematta ilmoittautumista "rakkauteen", kun se on ensimmäinen ajatus, joka putkahtaa mieleen lukiessa pilkesilmäkulmassa kirjoitettua ilmoittautumisten pyytelyä, vaikka jo toinen ajatus kertookin, että sellainen illmoittautuminen ei varmaankaan olisi järkevää! Eihän? Ehkä se on aika, joka auttaa. Tätä ihastumista on kuitenkin kestänyt vasta siinä neljä kuukautta.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-113675913652997062?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>00Phttp://www.blogger.com/profile/10933412414069963039noreply@blogger.com5tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-1136654854250541262006-01-07T19:05:00.000+02:002006-01-07T19:28:22.340+02:00<span style="font-style: italic;">Yhdeksän kuukautta sitten äkillisesti leskeksi jäänyt nainen miettii, mitä tehdä. Hän on väsynyt ja tyhjän päällä. Pienen kotipaikkakunnan ihmiset välttelevät häntä. Nähdessään hänet kaikki tutut, jopa pitkäaikaiset työkaverit, kääntyvät pois. On kai liian vaikeaa sanoa mitään, kun mies on kuollut. Kaikki olivat tunteneet heidät pariskuntana. Nainen kerää voimia ja päättää toimia. Hän soittaa vuosikymmenen takaisen työkaverin vanhemmille ja kysyy vanhan tutun numeroa. Nainen painelee numerot kännykkäänsä ja soittaa.</span><br /><span style="font-style: italic;">-Hei! Vuosien takaa! Hauska kuulla sinusta, kuuluu ääni puhelimesta. Kuulostaa aidosti ilahtuneelta.</span><br /><span style="font-style: italic;">-Hei... Ajattelin soittaa ja ottaa yhteyttä, aloittaa nainen vaivaantuneena.</span><br /><span style="font-style: italic;">-No, mitäs sinulle kuuluu?</span><br /><span style="font-style: italic;">-Ei oikein hyvää...</span><br /><span style="font-style: italic;">Nainen alkaa välittömästi itkeä. Hän kertoo onnettomasta tilanteestaan. Toki toinen on jo kuullut miehen kuolemasta, asuvathan hänen vanhempansa yhä pienessä kylässä. Nainen kertoo, kuinka häneen sattuu, kun ihmiset pakenevat häntä pelätessään, etteivät osaisi sanoa mitään. Ei heidän tarvitsisikaan sanoa mitään, olla vain.</span><br /><br /><br /><br />Mikä tekee toisen ihmisen surun kohtaamisesta niin vaikeaa? Miksi ihmiset kokevat aina tarvetta sanoa jotain? Eikö vierellä olemisen tärkeyttä ymmärretä?<br /><br />Suruja ja vastoinkäymisiä riittää jokaisen ihmisen elämään. Niissä auttavat toiset ihmiset. Läsnäolollaan. Itse olen opetellut kohtaamaan elämän silmästä silmään. Istumaan toisen vieressä ja pysymään siinä, vaikka se tuntuisikin pahalta. Monesti en osaa sanoa mitään viisasta, silittää vain tai halata. Olen oppinut myös sanomaan, mitä tarvitsen. Pyytämään olemaan lähellä. Kertomaan, että oleminen riittää.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-113665485425054126?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>Elleasenoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-1136589978595658282006-01-07T01:18:00.000+02:002006-01-07T01:54:56.596+02:00<p class="MsoNormal" style="text-align: justify;">Olen viettänyt viime päivät poikkeuksellisen tiiviisti Elleasen seurassa. Viimeksi kuluneista viidestä päivästä olemme olleet toistemme seurassa neljä. Sinä viidentenäkin, keskimmäisenä, keskustelimme verkon välityksellä. Se on aika paljon meille. </p> <p class="MsoNormal" style="text-align: justify;"><o:p><br /></o:p></p> <p class="MsoNormal" style="text-align: justify;">Muutin 2. tammikuuta ja Ellease oli ystävällisesti auttamassa minua muutossa. Hänestä oli suuri apu ja ilo. Hän opetti minulle muun muassa miten viikataan vaatekaappiin vaatepinoja niin, että pinot eivät kaadu. Minä yritin omaksua oppia. Illalla viimeistenkin astioiden löydettyä paikkansa kaappien syövereistä makailimme sängyn päällä ja juttelimme. Puhuimme iloisista ja vähemmän iloisista aiheista. Puhuimme elämästä sen koko kirjossa. Nukuimme vieretysten. Elleasen vieressä oli mukava ja turvaisa paikka olla ja nukkua. Harvoin on oloni ollut niin onnellinen ja raukea kuin sinä yönä.</p> <p class="MsoNormal" style="text-align: justify;"><o:p><br /></o:p></p> <p class="MsoNormal" style="text-align: justify;">Seuraavana päivänä 3. tammikuuta heräiltyämme joimme pikaisesti kahvia Elleasen ystävän kanssa ja shoppailimme. Ostin mopin, roskiksen, samettisen päiväpeiton ja lusikkalaatikon. Ellease osti kivat (tanssi)kengät ja valtavan kauniin hameen. Shoppailun jälkeen joimme lisää kahvia ja keskustelimme. Se oli hyvä keskustelu. Ei tosin niitä helpoimpia. Monet minulle läheiset aiheet ovat Elleaselle etäisiä ja päinvastoin. Toisaalta ehkä juuri sen takia minusta niin usein tuntuu siltä, että juuri Elleasen kanssa on niin mukavaa keskustella. Jatkoin yksinpuhelun tapaan erästä keskustelumme sivupolkua toisessa (omalla nimelläni pitämässäni) blogissani. Kahvittelumme jälkeen Ellease lähti tapaamaan V12:ta, jonka kanssa asumme nyt samassa kaupungissa saman bussireitin varrella. Saatoin Elleasen pysäkille. Hän kutsui minut isäpuolensa siskon 5. päivä pitämälle kreikkalaiselle illalliselle. Vastasin kutsuun myöntävästi. Halasimme. Elleasen bussi katosi mutkan taakse.</p> <p class="MsoNormal" style="text-align: justify;"><o:p><br /></o:p></p> <p class="MsoNormal" style="text-align: justify;">Matkasin 5. tammikuuta illalliselle. Ellease oli koiran kanssa vastassa pysäkillä. Vietimme koko illan yhdessä. Katselimme valokuvia, joimme kahvia, rupattelimme, söimme hyvää illallista, kuulimme päivityksen kyseisen pikkukaupungin (minulle täysin vieraiden) ihmisten elämästä. Ilta oli mukava, vaikka Elleasen tehdessä kreikkalaista salaattia minun olikin vaikea olla tekemättä mitään. En taida olla oikein hyvä sellaisessa. Yöllä nukkumaan käydessämme lamppujen jo sammuttua päädyimme rupattelemaan. En oikein osaa sanoa miten keskustelu kiertyi siihen, että Ellease torjui kärkkäästi erään minulle tärkeän keskustelunaiheen ”humpuukiksi”. Noh, minä keräilin sen torjunnan jälkeen itseäni tovin ja Ellease ahdistui kovin tuosta keräilystä. Hän ampaisi ylös sängystä. Minä hätkähdin sitä kahta kauheammin. Onneksi saimme kuitenkin käsiteltyä yöllä asian molempien sätkähtelyineen. Onnistuimme tällä kertaa lyömään hieman kipinää. Onneksi emme kuitenkaan edenneet kinastelun asteelle. </p> <p class="MsoNormal" style="text-align: justify;"><o:p><br /></o:p></p> <p class="MsoNormal" style="text-align: justify;">Seuraava päivä, 6. tammikuuta, sujui seesteisesti. Maleksimme ja ulkoilutimme koiraa. Minä katsoin Simpsoneita. Ellease teki taivaallisen hyviä lihapullia. Viiden aikaan iltapäivällä otin bussin kohti uutta kotiani. Ellease saattoi minut pysäkille. Halasimme. Näin loittonevan bussin ikkunasta Elleasen. Hän seisoi pysäkillä. </p> <p class="MsoNormal" style="text-align: justify;"><o:p><br /></o:p></p> <p class="MsoNormal" style="text-align: justify;">Minulla on ollut hyvä viikko. Pidin valtavasti Elleasen seurasta. Hänen kanssaan minun oli hyvä olla. Ellease on aivan loistava tyyppi. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Ei meidän ystävyytemme aina ole ruusuilla tanssimista, mutta ei sen pidä sellaista yksinomaan ollakaan, kunhan pohjavire on lämmin ja turvallinen. Ellease on varmasti haastavinta keskusteluseuraa, jota minulla on koskaan ollut. Silti (tai ehkä juuri sen vuoksi) olen niin tyytyväinen kaikista käymistämme keskusteluista. Ellease on antanut useita uudenlaisia näkökulmia, uudenlaisia lähestymistapoja, uusia aiheita. Ennen kaikkea Ellease on ollut. Hän ollut juuri sellainen kuin on. Ja minä niin pidän hänestä – juuri sellaisena kuin hän on. Parempaa ihmistä, naista, on vaikea löytää. Siksi kai minä häneen syksyllä niin ihastuin. </p> <p class="MsoNormal" style="text-align: justify;"><o:p><br /></o:p></p> <p class="MsoNormal" style="text-align: justify;">Ellease kirjoitti toisessa (omalla nimellään pitämässään) blogissaan uudenvuoden toivomusten joukossa, että ”ehkä rakkauskin olisi vaihteeksi kivaa”. Hän pyysi vapaaehtoisia ilmoittautumaan. Joinain hetkinä tuntuu, että pitäisi ilmoittautua. Joinain hetkinä tuntuu, että se ei olisi lainkaan järkevää. Minä taidan olla edelleen yhtä ihastunut Elleaseen kuin syksyllä – tai ehkä enemmän. Ehkä olen jopa rakastunut. Ellease taasen on ihastunut XY8:aan kuten edellisistä merkinnöistä käy hyvin ilmi. Elämä ei ole aina helppoa. Toisaalta asetelma on sama kuin marras-joulukuussa. Siihen ajankohtaan verrattuna meidän (XY8:n, Elleasen ja minun) elämä ja keskinäiset suhteet ovat tällä hetkellä aivan loistavalla tolalla.</p> <p class="MsoNormal" style="text-align: justify;"><o:p><br /></o:p></p> <p class="MsoNormal" style="text-align: justify;">Olen niin onnellinen. Hymyilen. Viisi päivää sisältäen yhden tauon tuntuu nyt juuri sopivalta annokselta Elleasen seuraa. Toinen mokoma samalla tai ainakin tiiviimmällä intensiteetillä voisi olla tällä hetkellä jo liikaa – kenen hyvänsä kanssa. Hyvä ystävyys on upea asia. Ellease – kiitos hienoista hetkistä, kiitos muuttoavusta, kiitos seurasta, kiitos kuluneista viidestä päivästä. <span style=""></span><span style="">Olet kerrassaan hyvä tyyppi. </span></p><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-113658997859565828?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>00Phttp://www.blogger.com/profile/10933412414069963039noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-1136153491487142222006-01-01T23:59:00.000+02:002006-01-02T00:11:31.500+02:00Vuoden vaihtuessa havaitsin, että ajattelen ihan liikaa XY8:a. Sehän ei käy päinsä, koska olen sopinut itseni kanssa, etten ole ihastunut häneen. Ai miksikö? No se vaan ei ole mahdollista. Tänään ahdistus kävi sietämättömäksi ja ennen nukkumaanmenoa soitin hänelle.<br /><br /><br /><div style="text-align: center;">* * *<br /></div> <span style="font-style: italic;">- Moi, mä olen tänään taas vähän hankala...</span><br /> <span style="font-style: italic;">- No, mikä hätänä?</span><br /> <span style="font-style: italic;">- Ei oikeastaan mikään. Ahdistaa.</span><br /> <span style="font-style: italic;">- Anna tulla nyt vaan.</span><br /> <span style="font-style: italic;">- No, ku, yksi päivä ei enää oikein riitä.</span><br /> <span style="font-style: italic;">- No sehän on v*ttumainen homma.<br />- Ja sitte mä vihaan itseäni, kun mietin vaan sitä. Mä en halua niin.<br />- Älä vihaa.<br /> </span><span style="font-style: italic;">- Nii-i. Mut kyl mä luulen et se tästä menee... Nyt kun voin taas avautua.</span><br /> <span style="font-style: italic;">- Joo, ajattelet vaan jotain tärkeämpää.</span><br /> <span style="font-style: italic;">- ...</span><br /> <span style="font-style: italic;">- Ootsä vielä siellä?</span><br /> <span style="font-style: italic;">- Joo, eiku mä vaan mietin et mulla ei varmaan ole mitään tärkeämpää.</span><br /> <span style="font-style: italic;">- Tottakai on. Ajattele vaikka maailmanloppua ja ilmaston muutoksia ja sellaisia.</span><br /> <span style="font-style: italic;">- Niin. Niin kai. Ehkä päivän häirintäannos oli tässä.</span><br /> <span style="font-style: italic;">- Joo, vois olla. Katotaan tässä leffaa.</span><br /> <span style="font-style: italic;">- Hyvää yötä sitten.</span><br /> <span style="font-style: italic;">- Moi.</span><br /> <div style="text-align: center;">* * *<br /><br /><br /></div> No niin. Sen jälkeen tuli tietenkin ahdistus siitä, että miksi en vain voinut olla hiljaa. Miksi vielä pitää piinata toista ihmistä moisilla "tunnustuksilla". Yritin mennä nukkumaan, mutta piti alkaa kirjoittaa. XY8:n kommentointi oli kyllä sen verran etäistä, että rauhoitti kummasti.<br /><br />Ahdistuskin hellitti.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-113615349148714222?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>Elleasenoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-1135945393438089182005-12-30T14:19:00.000+02:002005-12-30T14:26:10.390+02:00<p class="MsoNormal">Olen jälleen ollut tiukassa paikassa – tällä kertaa isäni luona. Se vaan on niin vaikeaa.<br /><o:p></o:p><br />Muistan jo alle kouluikäisenä kurkistelleeni verhon raosta, kun naapuri toi humalaista isää kotiin hänen sammuttuaan hankeen. Minä siis tiesin. Sitä seurasi äidin paha olo, itku ja hampaiden kiristys. Niin ollen minua ei yllättänyt se kerta, kun minua kiellettiin lähtemästä viikonloppuna mihinkään. Tiesin eroilmoituksen olevan edessä. Tiedostani huolimatta itkin pahaa oloani ilmoituksen kuultuani. Ja tietoni takia tiesin senkin, että niin on parempi. Eivät he olisi jaksaneet yhdessä, enkä varmaan minäkään olisi jaksanut sitä.</p> <p class="MsoNormal"><o:p></o:p>Minulla on muutaman vuoden nuorempi pikkusisko, joka ei tiennyt mitään. Hän suojeli lapsesta asti äitiä kaikilla mahdollisilla tavoilla – ei edes jättänyt tätä koskaan yksin. Sisareni syytti itseään vanhempien erosta ja vihasi kaikkia mahdollisia tulevia nais- ja miesystäviä. Vielä aikuisenakin hän on kärsinyt lapsuudenaikaisten tapahtumien takia masennuksesta. Perusturvallisuuden puuttuminen aiheuttaa syvät haavat.</p> <p class="MsoNormal"><o:p></o:p>Noiden aikojen jälkeen on toki kulunut paljon aikaa. Sekä äitini että isäni ovat avioituneet uudelleen. Toinenkin sisareni on jo iso tyttö. Toisinaan mietin, mitä hänestä oikeasti isona tulee. Toivon ja rukoilen, ettei katkeraa. Ja toivon ja rukoilen, että hänestä tulee tasapainoinen ihminen. Enempää en voi tehdä.</p> <p class="MsoNormal"><o:p></o:p>Vuosi toisensa jälkeen täällä on riidelty. Minun ja vanhemman pikkusiskoni on vaikea kestää sitä. Kumpikin meistä kavahtaa jokaista ilkeää sanaa ja jokaista katkeraa murahdusta. Kumpikaan meistä ei ole koskaan ollut hyvä riitelemään. Kummankin on vaikea tulla tänne. Kumpikin rakastaa isää ja siskoa niin paljon, että tulee kerta toisensa jälkeen, vaikka on monta päivää ennen vierailua ja sen jälkeen ihan hajalla.</p> <p class="MsoNormal"><o:p></o:p>Isäni on alkoholisti. Kerran ja aina, tiedättehän. Samoin on hänen vaimonsa. Vaimo kokee, että minä ja sisareni tulemme hänen ja isämme väliin. Kumpikin meistä on vuorotellen epäsuosiossa. Siihen liittyy paljon kipeitä asioita. Yleensä toisena päivänä tänne saapumiseni jälkeen itken katkerasti. Niin myös tällä kertaa, sitä vain ei kenenkään tarvitse tietää. Paitsi niiden ystäväparkojen, jotka vastaanottavat ahdistuneet viestini ja yölliset puheluni. Kiitos rakkaat.</p> <p class="MsoNormal"><o:p></o:p>Tällä vierailulla isäni otti yhden liikaa ja tilitti minulle suhdetta vaimoonsa. Lähtöhaluaan ja sen mahdottomuutta – pikkusiskoa ei voi jättää, hän tarvitsee turvallisen aikuisen, jota isäni kaikesta huolimatta on. Isä kertoi elämänsä kipeistä asioista. Se on melko harvinaista ja pyysin häntä jatkamaan, vaikken olisikaan halunnut kuulla enempää. Kehotin isää kertomaan, ennen kuin lakkaa jaksamasta. Vaikka tuskin hän lakkaa. Keskustelun lopussa isä kysyi, onko minulla miestä. Mitä sellaisella tekisin? En tiedä, vastasi isä. Kerroin olevani niin hankala, ettei mistään tule mitään ja lupasin ilmoittaa, jos jotain joskus tapahtuu.</p> <p class="MsoNormal"><o:p></o:p>Pikkuisen isoäidin (so. isäni vaimon äidin) kanssa on tullut muutamaan otteeseen keskusteltua siitä, pitäisikö soittaa lastensuojeluun. Hän olisi halunnut, muttei voinut. Sanoi minulle, että soita. En minäkään kyennyt. Jopa isä kehotti tekemään niin. Vaan mitäpä siitä olisi seurannut? Ehkä yhteydenotto viranomaisilta ja suuri kotisota. Viikonlopun aikana pohdin taas hetkisen samaa.</p> <p class="MsoNormal"><o:p></o:p>Tapasin myös koko joukon sukulaisia. Leikin tulevaisuuden toivojen kanssa. Ja surin vanhimpien kohtaloa. Isoisoäitini odottaa kuolemaa. Äidin isä ja isän äiti ovat höpertyneet ja puolisot yrittävät pitää heistä huolta säilyttäen oman mielenterveytensä ja elämänilonsa. Toivon heidän onnistuvan. Kummisetäni syöpä on melkein nujerrettu. Kaikkialla odotetaan.</p> <p class="MsoNormal"><o:p></o:p>Elämä on niin kummallista.</p> <p class="MsoNormal"><o:p></o:p>Olen pyöritellyt päässäni myös aborttia. 00P kertoi omasta kokemuksestaan vasta hetkeä ennen kuin kirjoitti siitä tänne. Keskustelimme syksyllä abortista ja sen oikeutuksesta. 00P kysyi minulta ja XY8:lta, mitä mieltä olemme asiasta. Minä annoin sen kummemmin ajattelematta melko jyrkän kantani: raiskaus-, sairaus- ja alaikäistapauksissa aikaisessa vaiheessa mahdollista, muttei välttämättä hyväksi. XY8 sanoi olevansa samoilla linjoilla. 00P ei kertonut. Ei sanonut mitään.</p> <p class="MsoNormal"><o:p></o:p>Minulla ei ole henkilökohtaista kokemusta abortista. Nuorena tyttönä neitsyyteni menetettyäni jouduin turvautumaan jälkiehkäisyyn – tottahan kondomi oli puhjennut. Sekin oli järkyttävää. Ja kyllä, minä tiedän, ettei raskaus ollut edes alkanut.</p> <p class="MsoNormal"><o:p></o:p>Eräs nuoruudenystäväni on käynyt läpi kolme tai neljä aborttia. Hän ei koskaan puhunut asiasta sen enempää, vaikutti vain helpottuneelta kerta toisensa jälkeen. Nykyisin hän on kolmivuotiaan tytön äiti. Ihmettelen, miten se on mahdollista. Kenellä on oikeus olla äiti? Vastuuttomalla, alkoholistilla, sairaalla, narkomaanilla, kaikilla?</p> <p class="MsoNormal"><o:p></o:p>Vapaaehtoistyössä tapasin ihmisen, joka rakastui kerran päivässä. Eräällä sairaalajaksolla hänet steriloitiin. Hän ei ymmärtänyt toimenpidettä eikä sen seurauksia. Hän ei tiennyt, miksi se tehtiin. Hän ei tiennyt, kuka asiasta oli päättänyt. Ilmeisesti häneltä puuttuu oikeus.</p> <p class="MsoNormal"><o:p></o:p>En tiennyt, mitä sanoa tai ajatella. En tiedä vieläkään.</p><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-113594539343808918?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>Elleasenoreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-1135730254454425042005-12-27T23:58:00.000+02:002005-12-28T02:37:34.526+02:00Olen ollut hyvä sulkemaan asioita sisälleni. Sijoittelin vuosia asioita mieleni hyllyille odottamaan jatkokäsittelyä. Tänä syksynä uudessa ympäristössä, vieraiden ihmisten keskellä, yllättävän turvallisuuden tunteen vallassa, väsyneenä ja nuutuneena annoin itsenikin hämmästykseksi hyllyn sitten kaatua. Silloin nuo käsittelemättömät asiat lennähtivät esille. Ajattelin itsekseni. Ajattelin ääneen. Kaadoin huolia Elleasen niskaan. Jne.<br /><br />Eräänä viikonloppuna matkasin sitten pois kaukaisilta mailta selvittämään päätäni. Se matka oli pitkälti Elleasen ystävällisten neuvojen seurausta. Elleasekaan ei tosin varmaankaan arvannut, että matkan aikana minunlaiseni lahnaaja ottaisi härkää sarvista. Matkan aikana päätin näet tarttua asioihin. Käsittelemättömästä asiasta voi ottaa niskalenkin alkamalla käsittelemään sitä. Tapasin Nixuksen, jota en ollut tavannut vuosiin. Halasimme halauksen, joka olisi pitänyt halata jo vuosia sitten. Tunnustin itselleni, että XY8:aan silloin liittyvät tuntemukset olivat mustasukkaisuuden ja kateuden tuotosta. Kävin tapaamassa perhettäni, josta olin ollut huolissani - kykenemättä puhumaan huolestani perheelleni. Ja päätin käydä seurakunnan kanssa uskoa, kirkkoa ja ihmisyyttä koskevan keskustelun, jota käymättä olin kirkosta päässyt aikanaan eroamaan. Kävin näet aikoinaan kirkkoherranvirastossa kertoilemassa, että olen ajatellut eroa kirkosta. Sain käteeni lomakkeen, jolla ero sitten hoitui. Siitä uhmakkaasta erosta jäi käteen tunne, että olin mennyt hakemaan keskustelua ja jäänyt ilman sitä. En tosin ollut kuitenkaan osannut kaiketi pyytää tuota hengellistä keskustelua riittävän ponnekkaasti, kun jotenkin luulin sen kuuluvan automaattisesti prosessiin. Ja minua tuntevat kyllä tietävät kuinka vaikeaa ponnekkaan pyynnön esittäminen minulle voi olla!<br /><br />Otin siis vajaa kuukausi sitten yhteyttä seurakuntaan, josta erosin. He vastasivat ilmoittamalla, että toki voin tulla juttelemaan, jos asia on jäänyt kalvamaan mieltäni. He antoivat yhteystietoja ja sanoivat palvelevansa asiassa mieluusti arkipäivänä virka-aikaan. Kehottivat varaamaan ajan. Varasin sellaisen ensimmäiseksi joulunjälkeiseksi arkipäiväksi eli täksi päiväksi. Kävin hyvän ja pitkän keskustelun kirkonmiehen kanssa. Aloitimme uskonnonvapauden ja uskonnollisuuden käsitteistä. Se oli turvallinen aloitus, sillä olinhan minä aikoinaan saanut työni puitteissa osallistua nykyisen uskonnonvapauslainsäädännön valmisteluun. Siitä siirryimme henkilökohtaisemmille vesille. Kertoilin kotikasvatuksestani kirkkoon kuulumattoman isän ja kuuluvan äidin lapsena. Olen kuvaillut tavallisesti kotikasvatustani lähinnä ateistiseksi, mutta uskontoihin suvaitsevasti suhtautuvaksi. Kirkonmies piti sitä tosin keskivertosuomalaisen kotikasvatusta kristillisempänä, vaikka huomauttikin (aika osuvasti), että uskon tunnustamista meillä on selvästikin vältelty, mutta niin kuulemma vältellään valtaosassa maamme maallistuneita kristillisiä koteja.<br /><br />Sitten pohdin rippikoulua, jonka kävin halusta tutustua kristillisyyteen. Protu olisi ollut minulle luonnollisempi vaihtoehto. Rippikoulun jälkeen jäin kirkon jäseneksi. Olin päättänyt uskoa. Moiselleni epäilyksen kautta ajattelijalle uskominen kävi vain vaikeaksi ja kirkko instituutiona alkoi näyttäytyä yhä enemmän maallistuneiden sosiaalisten performatiivien näyttämönä. Siinä tilanteessa otin asiasta pesäeron. Erosin kirkosta. Ateistiksi en ryhtynyt. Ateismi olisi ollut itselleni älyllisesti epärehellistä, olinhan jo varhaisteininä kokeillut Kohtaloakin! Pähkäilin olevani agnostikko. Ja minun mielestäni agnostisismi on käsitys, jonka mukaan ei tiedetä onko jumalia ja jos on niin ei tiedetä millaisia on. Syksyllä eräänä yönä keskusteltuani ensin päivällä bussissa Elleasen kanssa ja sitten piinattuani messengerin kautta erästä toista kaveria päädyin täsmentävään määrittelyyn: lienen teistinen agnostikko eli uskon jumalan olemassaoloon, mutta samalla myös uskon, ettei jumalan luonteesta saa varmuutta. Se tuntui älyllisesti riittävän rehelliseltä. Sen määritelmän omaksuneena olin tullut kirkonmiehen pakeille.<br /><br />Puhuin kirkonmiehen kanssa voileipäpöytäkristillisyyden käsitteestä. Luin siitä yhdestä arkkipiispa Vikströmin puheesta niihin aikoihin, kun rustasin pyydettyä lausuntoa uskonnonvapauskomitealle. Kuuluin silloin niiden onnekkaiden joukkoon, jotka saivat monia hyviä puheita oikein printattuna. Pidän hyvin valmisteluista puheista etenkin paperilta luettavassa muodossa. Lukeminen sopii laiselleni ajatteluajan tarvitsijalle. Siitä sitten eksyimme kirkonmiehen kanssa Markku Envallin tuotantoon. Kirkonmies oli lukenut Samurai Nukkuu -kokoelman, mikä ei ole mikään ihme Finlandia-voittajan ollessa kyseessä. Hän oli myös lukenut kirjailijan esseitä. Puhuimme Neulansilmästä-esseestä, joka pohtii Jeesusta. Puhuimme Tunne ja järki-esseestä, joka pohtii muun muassa kristillisen kirkon analysoinnin tabuutta. Huomasin, että olen vuosien varrella lukenut aikalailla pohdintoja kristillisyydestä - siis sellaisia pohdintoja, joita saa kirjakaupasta hengellinen kirjallisuus tms. hyllyjen ulkopuolelta. Oli hienoa löytää keskusteluseuraa, joka sai kiinni niistä kohdista, joiden kautta aihetta halusin lähestyä. Tunsin saavani kiinnekohtia ja olevani tyytyväinen keskusteluumme. Sitten kirkonmies aivan yht'äkkiä kysyi: "Entä sinä - uskotko sinä?". Olin sitä ennen udellut kirkonmieheltä hänen henkilökohtaisesta uskostaan ja sen epäilystä. Yllätyksekseni huomasin vastaavani kirkonmiehelle: "Uskon". Siinä sitä sitten olikin sulateltavaa! Täytyy rehellisesti myöntää, että loput keskustelustamme kirkonmiehen kanssa meni hieman ohi.<br /><br />Matkalla pois kirkonmiehen luota mietin vastaustani. Pohdin sitä, että olinko jotenkin vain tullut johdatelluksi vastaukseen. Pohdin sitä, että olinko syystä tai toisesta esimerkiksi vastannut vain jotakin sellaista, jota olin arvellut kirkonmiehen haluavan kuulla. Pohdin olinko ihan oikeasti ja vakavasti täysissä sielun ja ruumiin voimissa vastannut kirkonmiehelle. Ja mitä enemmän pohdin, sitä epätodennäköisemmäksi alkoi käydä ajatus siitä, ettäkö en olisi ollut tosissani. Kyllä minä uskon. Yhtä paljon kuin uskoin esimerkiksi 16-vuotiaana, erotessani kirkosta ja eilen. En vain kokenut tarvetta kiistää tuota uskoa, lisätä siihen reunahuomautusta todistamattomasta teoriasta. On siis käännettävä uusi lehti ja kirjoitettava "Corrigendum: credo". Epäuskon häivähdys kuulunee uskomiseen. Se osoittanee, ettemme ole Jumalia ja ettei meidän sellaiseksi pidä itseämme ylentää. Kuusi vuotta sitten joimme silloisen kämppikseni kanssa mehua (hän tarjosi sitä kaikille oven takana kolkuttejoille) erään herätysliikkeen poikien kanssa. He julistivat, että usko ja epäusko eivät mahdu samaan sydämeen. Nyt rohkenen olla heidän kanssaan eri mieltä! Tai sitten tarkoitamme epäuskolla eri asioita.<br /><br />Myöhään illalla ajattelin, että jos sitä kykenee sanomaan kirkonmiehelle uskovansa, niin kyllä kai sen voi myöntää jäsenyydenkin muodossa. Täytin väestörekisterikeskuksen verkkosivuilta löytyvän lomakkeen "ilmoitus uskonnolliseen yhdyskuntaan liittymisestä" ja laitoin postiin. Nyt tuntuu siltä, että on otettu jälleen askel eteenpäin. Samalla tuntuu siltä, että oikeastaan mikään ei ole muuttunut. Toisaalta en minä ole mitään elämänmuutosta, ihmetekoja tai jotain kummallisia todisteluja hakenut. Uskominen on kai minulle ennen kaikkea puhtaalla järjellä tavoittamattomissa olevan hyväksymistä ja inhimillisyyden tunnustamista. Moni uskonnollisuuttaan pohtiva kristityksi kasvatettu ateisti ystäväni pyörii kristinuskoa koskevissa pohdinnoissaan Jeesuksen ja esimerkiksi hänen taivaaseen astumisen kaltaisissa kysymyksissä. Minun uskonnolliset pohdintani eivät ole kietoutuneet niihin. Ne, eivät ole olleet minulle opin vaikeita paloja. Minä olen pyörinyt paljon yksinkertaisemman kysymyksen ympärillä: onko lähinnä maallistuneita performatiivisia sosiaalisia riittejä toisintava kirkko osoitus Jumalan olemassaolemattomuudesta? Nyt uskon, että näin asia ei ole. Se on osoitus ihmisten inhimillisyydestä.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-113573025445442504?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>00Phttp://www.blogger.com/profile/10933412414069963039noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-1135560329530969522005-12-26T02:18:00.000+02:002005-12-26T03:25:30.640+02:00Päässäni on pyörinyt viime viikkoina aborttiin liittyviä kysymyksiä. Kirjoittelin esseen Yhdysvaltain korkeimman oikeuden klassisesta aborttitapauksesta Roe vs. Wade. Sen lisäksi keskustelin tänään verkossa Elleasen kanssa abortista. Hän oli saanut joululahjaksi romaanin, jossa aihetta oli pyöritelty.<br /><br />Minulla voisi olla neljän ja puolen vuoden ikäinen lapsi, mutta ei ole. Olen sinut sen asian kanssa, että lasta ei ole. Niin on kaiketi hyvä. Siitä huolimatta en myöskään voi olla tiedostamatta sitä, että lapsi olisi voinut syntyä. Tieto siitä, että on saattanut naisen raskaaksi, on jotakin sellaista, joka totisesti vaikuttaa miehen elämään. Mies ei synnytä, mies siittää. Kun unohdamme raskauden henkisen puolen (joka on totesesti ainakin minulle tärkeä), niin fyysisenä suorituksena miehen kohdalla raskaus päättyy munasolun hedelmöittymiseen. Naisen kohdalla se on vasta oikeastaan fyysisen raskauden alku.<br /><br />Reilut viisi vuotta sitten olimme Nixuksen kanssa nuoria ja pari. Nixus oli ollut henkisesti epästabiilissa kunnossa ja laiminlyönyt e-pillerit. Munasolu hedelmöittyi. Uusi elämä sai alkunsa. Ja paniikki! Ja itku! Ja hätä! Ja ilo! Ja riemu! Maailmankirjat olivat jo valmiiksi sekaisin. Uusi elämä päättyi ennen kuin se oli ehtinyt alkaakaan. Syntymätön jäi syntymättömäksi. Meidän lapsemme elämä jäi esiasteelle. Omassa lapsessa on aina jotain erityistä, vaikka lapsi olisikin jäänyt vasta syntymättömän asteelle. Lapsi oli kuitenkin ylittänyt tietoisuuteni kynnyksen. Tiesin, että siittiöni oli käynnistänyt rakkaimpani munasolussa prosessin, jonka lopputuloksena on oikea lapsi. Tuosta lopputuloksesta me luovuimme. Se on niitä päätöksiä, jotka eivät jätä tilaa päätöksen jälkeisille puheenvuoroille. Se on päätöksiä, joiden kanssa on elettävä. Ja minä olen elänyt sen kanssa mielestäni hyvin.<br /><br />Jälkensä se on kuitenkin jättänyt. Minulle suotiin maistiainen kaikkein suurimmasta ihmeestä - uudesta elämästä. Sen jälkeen olen kunnioittanut elämää uudella tavalla. Se teki minusta myös varovaisemman. Tiedän omakohtaisesti, miltä raskaus (miehen näkökulmasta) tuntuu.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-113556032953096952?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>00Phttp://www.blogger.com/profile/10933412414069963039noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-1135550281187342382005-12-25T23:10:00.000+02:002005-12-26T00:38:01.233+02:00Tänään on joulu. Tämä joulu on tuntunut erilaiselta ja haluaisin kovasti tietää, mistä moinen johtuu. Perheeni on ympäriinsä, enkä ehtinyt kovinkaan paljon virittäytyä joulun tunnelmaan. Voihan se olla sekin. Tai sitten se johtuu siitä, että olen yksin. Vaan enkös ole ollut ennenkin. Mitenkäs se viime jouluna menikään? Tuntuiko musta kenties ihan samalta? Luulen, että tuntui. Nyt on vaan muutama muu ajatus siihen päälle.<br /><br />Yksinäisyys, käsitellään nyt vaikka sitä ensin. Syksyn aikana on tullut keskusteltua yksinäisyydestä kerta jos toinenkin. XY8 totesi, että ihminen on aina pohjimmiltaan yksin. Niinhän se menee... Sen tajuaminen ja toisaalta tajuamisesta syntyneen tunteen lieveneminen kuuluvat aikuistumiseen, olettaisin. Se lieveneminenhän tapahtuu, kun huomaa, että maailma on täynnä ystäviä ja sukulaisia, jotka kuitenkin välittävät. Mä olen vaan niin hirvittävän kärsimätön, ääk.<br /><br />Olin muistaakseni aika nuori, kun totesin, että olen maailmassa melkolailla yksin. Jossain vaiheessa tajusin senkin, että elämäni on ollut välillä vähän turvatonta. Muttei siinä pidä rypeä, mähän päätin sen joskus... Tai olen päättänyt montakin kertaa. Joistain asioista eroon pääseminen vaan kestää aikansa. Ex-miehen kanssa en ollut yksin. Se oli outoa aikaa. Tuossa päivänä ennen joulua sovin kyseisen ihmisen kanssa, että mennään juomaan kahvia. Se vasta outoa on - ei olla tavattu yli kahteen vuoteen ollenkaan. Ei edes vahingossa. Oudon lisäksi mahdollinen tapaaminen on varsin mukavaa!<br /><br />Aamulla joulukirkossa tapahtui kummia. Yksinäinen mies sai sairaskohtauksen. Kirkkokansa istui ja katsoi. Mitä sille voi tehdä, kun muutama osaava ihminen on jo apuna. Mietiskelin hetkisen kuoleman mahdollisuutta. Mikäs olisikaan mukavampi paikka kuolla, kuin joulukirkko. No, oma sänky ehkä.<br /><br />Päivän aikana luin lahjaksi saamani kirjan. Siinä oli avioero, kummitteleva abortti, keskenmenoja, pakomatka, seksuaalisia kokeiluja, ystävyys, perhe ja onnellinen loppu. Ja tapahtumat sijoittuivat yhden kuukauden ajalle (joskin osa oli muistoja). Melkoista meininkiä. Se vain sai miettimään omaa menneisyyttä ja koettuja asioita. Ihmettelin, miksei minun onnellinen loppuni tule jo...<br /><br />Minulla oli aiheesta paljonkin sanottavaa ja muka-isojakin ajatuksia. Jutustelin kuitenkin 00P:n kanssa elämästä ja totesin, että ongelmia ei ole. Vain pelkkää kuvitelmaa.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-113555028118734238?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>Elleasenoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-1135383730835089532005-12-24T01:35:00.000+02:002005-12-24T02:22:43.833+02:00Jouluaaton aatto oli hyvä päivä - sukulaisia, perhettä ja kinkkua sopivassa suhteessa. Ilta vierähti Elleasen kanssa verkon välityksellä virtuaalikeskustellessa. Sain ajatuksen rekisteröityä <a href="http://persoonablogi.blogoslavia.com/">BlogiPersoonaBlogiin</a> ja houkuttelin Elleasen myös rekisteröitymään.<br /><br />Testit ovat aina testejä ja niihin tulee suhtautua leikkimielisellä varauksellisuudella. Tällä kertaa ne osoittivat sen, minkä tiesimme jo aiemmin: olemme aivan erilaisia lukuunottamatta yhtä asiaa eli ajattelemista. Ensimmäinen testi antoi minulle persoonallisuustyypiksi <a href="http://persoonablogi.blogoslavia.com/intp">INTP</a> ja Elleaselle <a href="http://persoonablogi.blogoslavia.com/estj">ESTJ</a>. Toinen antoi minulle tulokseksi <a href="http://persoonablogi.blogoslavia.com/infp">INFP</a> ja Elleaselle <a href="http://persoonablogi.blogoslavia.com/esfj">ESFJ</a>.<br /><br />Hieman syvällisempi <a href="http://www.personalitypage.com/relationships.html">sukellus</a> testituloksista kirjoitettuun toi vastaan jotakin, jota emme tienneet. Tai jota on ainakin vaikea uskoa todeksi. INFP ja ESFJ olisivat täydellinen pari aivan kuten INTP ja ESTJ. Täh! Olisimme siis Elleasen kanssa täydellinen pari. Jos näin on asian laita niin mitä siihen voi enää muuta sanoa kuin Elleasen sanoin: "Siinä ei oteta hermojen menetystä huomioon".<br /><br />Millainen täydellinen pari oikeastaan on? Ehkä se on sellainen, jossa suhteen osapuolissa on tasapainoisessa suhteessa samanlaisuutta ja erilaisuutta. Ehkä se on sellainen, jossa on riittävät ainekset "meidän" muodostumiselle, mutta samalla molemmilla on myös oma itsenäinen toisesta erottuva "minänsä".<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-113538373083508953?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>00Phttp://www.blogger.com/profile/10933412414069963039noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-1135274600744438382005-12-22T19:42:00.000+02:002005-12-22T20:03:20.753+02:00Eilen matkustin kotiin. Siihen meni koko päivä. Päivä oli perin stressaava jännittävä - edellisestä illasta puhumattakaan. Minua kosittiinkin, ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Se oli hassua ja hauskaa. Kuten 00P jo ystävällisesti ilmoittikin, olin humalassa ja minut tiputettiin uima-altaaseen. Selvisin siitä kunnialla, en vilustunut.<br /><br />Aamulla herätessäni oli tyhjä olo: 00P on mennyt. Poistunut, kokonaan hävinnyt. Minusta tuntui, että aamulla olisi pitänyt heittää uudet hyvästit. Koko päivä oli yhtä mössöä, kaikki tuntui epätodelliselta. Varmaan se oli sitä väsymystä. Soitin aamulla kaikille ystävilleni, että muistaisivat tulla paikalle hakemaan todistuksiaan. Suurin osa tulikin. Tapasin aamusella XY8:n, joka kyseli minulta, miksi olen niin stressaantunut. Enkä edes ollut. Vielä. Ehkä hän itse oli yhä niin humalassa...<br /><br />Matkasin ystävieni kanssa. Siitä tuli stressiä. Särkeviä hartioita. Olin saanut hartiani täyteen mustelmia edellisen illan juhlissa. Sen kai siitä saa, jos ei osaa uida uima-altaassa kunnolla, vaan pitää tehdä kaikkia temppuja.<br /><br />Pohdiskelin yksinäisen loppumatkan aikana asioita. Ihmettelin tekemisiäni. Stressasin sitä, miksi mitäkin teen. Miksi ja miksi. Mitä väliä sellaisilla asioilla on. Pyh. Alkoholi on pahasta.<br /><br />Kaipasin mielettömästi keskustelua. Kaipasin 00P:a ja XY8:a. Ihmettelin, miten selviän seuraavasta kuukaudesta ilman niin läheiseksi käyneitä ihmisiä. Ilman... Ääh, eilen oli se yksi päivä viidestä, jolloin pidin liikaa XY8:sta. Hän ei ehkä tiennyt sitä.<br /><br />Loppuaikoina kaukaisessa paikassa kaipasin unta ja hetken yksinäisyyttä. Nyt olen sen saanut ja kaipaan ystäviäni. Miksiköhän kaipaus tulee aina niin pian...<br /><br />Iloinen asia on kuitenkin se, että voi viettää aikaa perheen ja vanhojen ystävien kanssa. Jälkimmäisten kanssa tosin vasta joulun jälkeen. Soitin eilen V12:lle kahden kuukauden ja kahden viikon jälkeen. Hän kuulosti iloisesti yllättyneeltä. Kertoi lukeneensa täältä kauniita asioita itsestään. Oli hirmuisen kivaa jutella sen pojan kanssa pitkästä aikaa vähän pidempään ja normaalimmin. Osaakin sitten olla hyvä tyyppi!<br /><br />Kerroin äidilleni uusista ystävistäni ja heidän seikkailuistaan. Näytin valokuvia. Ja kaipasin.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-113527460074443838?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>Elleasenoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-1135178468484403902005-12-21T16:33:00.000+02:002005-12-21T17:24:03.046+02:00Kotimaa kun taakse jäi, mietin hiljaa mielessäin... voi kun on haikeaa; voi kun on vapauttavaa; lähdinköhän taas pakoon; teinkö hyvän uuden avauksen; kohta on joulu ja näen taas vanhempani; ei kai Ellease vilustunut yöllä; näen taas Gogon; miksi nukuinkaan vain puolitoista tuntia.<br /><br />Eilen illalla laitoin Elleasen kanssa pisteen keskustelulle, jota olen kehää hitaasti mietiskellen ja kaarrellen käynyt. Ellease oli luullut aiempia puolipisteitäni ihan oikeiksi pisteiksi. Se selvisi minulle eilen. Aihe on selvästi ollut meille molemmille vaikea. Eikä asiaa ole mitenkään helpottanut se, että asian käsittelytapamme ja käsittelynopeutemme ovat olleet aivan erityyppiset.<br /><br />Yöllä oli tosiaan saunailta. Siitä ei tullut minkäänlaista ihmissuhdedraamaa. Tai ainakaan minä en sellaista havainnut. Viihdyin ihmisten seurassa ja sain olla myös riittävästi yksin. Sain puhua ja olla vaiti. Sain olla seurassa ja tuijotella ikkunasta kaukaisuuteen. Kerrassaan hyvä ilta, vaikkakin sen lopuksi eräs ystävämme tuuppaisi Elleasen vaatteet päällä uima-altaaseen. Se oli minusta lähtökohtaisesti ilkeästi (vaikkakin pohjimmiltaan varmaan myös humalaisen leikkisästi) tehty ja etenkin tälläisellä pakkasilmalla kovin ajattelematonta. Saatoin humalaisen Elleasen märissä vaatteissa kotiin. Halusin huolehtia, että hän saa varmasti lämmintä ja kuivaa päälle. Tarjouduin jopa keittämään lämmittävää teetä. Halasimme pitkään hyvästeiksi ja suutelimme kevyesti. Suudelma tuntui hyvältä. Se oli ensimmäinen kerta, kun suudelma ei johtanut sen pidämmälle. Se vain tuntui hyvältä! Sitäkin voi pitää eräänlaisena pisteenä edellisessä puolipisteiden ketjussa. Se on hyvä! Me olemme selvästi pääsemässä eteenpäin.<br /><br />Kohta menen illallistamaan Gogon ja muutaman ystäväni kanssa. Uskon, että illasta tulee oikein loistava, vaikka olenkin nukkunut viime yönä vain vajaat kaksi tuntia ja matkustanut koko päivän. Ellease on viime aikoina veikkaillut, että minun ja Gogon välit voivat alkaa tiivistyä. Voi olla. Toivon vain, että emme ala leikkimään mitään on-off -suhdetta. Leikin sitä Gogoa edeltäneen pitkän suhteeni lopussa ja se jos jokin oli repivää. Illalisen lisäksi olen joulunpyhinä menossa saaristoon viettämään uutta vuotta Gogon kanssa - tai oikeammin yhteisen ystäväpiirimme kanssa. Uskon, että siitäkin tulee miellyttävää. Välissä on joulu. Toivon, että siitäkin tulee lystiä. Näen vanhempani, joita olen viimeaikoina nähnyt kovin harvoin. Aina välillä olen jopa tuntenut huonoa omaatuntoa siitä, että olen laiminlyönyt yhteydenpitoa heihin. Uskon, että viitisen päivää vanhempien luona on ihan toimiva aika. Sen jälkeen pitää päästä tuulettumaan - ehkä ystävien huomaan.<br /><br />Nyt syömään! Alkaa olla jo nälkä!<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-113517846848440390?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>00Phttp://www.blogger.com/profile/10933412414069963039noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-1135100109865780362005-12-20T19:19:00.000+02:002005-12-20T19:38:22.240+02:00Odotan innolla tätä iltaa, väsymyksen loppumista ja rauhoittumisen ajan alkua. Olin juuri lukaissut 00P:n kirjoituksen, kun mies jo paukkasikin paikalle. En ollut ehtinyt sulatella asiaa vielä yhtään ja niinpä sitten kysäisin, että mitenkäs, olit jutellut neiti X:lle, että oltiin saatu taas tappelu pystyyn. Mielestäni kun mitään aihetta sellaiselle ei ollut, ja neiti X puolestaan tokaisi minulle tänään päivällä, että olitte kuulemma jälleen ottaneet matsia.<br /><br />Niin, pääsimme jälleen keskusteluun menneestä syksystä ja siitä kaikesta, mitä välillämme on tapahtunut. Kiintymyksestä, läheisyydestä, liiasta läheisyydestä, erkanemisesta, hylkäämisestä ja muusta tunteiden sekamelskasta, jota syksy on tuonut muassaan. 00P kysyi minulta (luulisin, että ensimmäistä kertaa), miltä minusta koko homma on tuntunut. Niinpä kuvailin tunteitani pitkänä luettelona: <span style="font-style: italic;">outo hippi; oho - onhan se muutakin; mukava tyyppi; luulen että meille tulee jotain; ai, näinkös tässä kävikin; hengataan enemmän yhdessä; kivaa läheisyyttä; näinkös tässä taas kävikin; ahdistus; onpa vaikeaa; hermostus; ahdistus; hermostus; onpas vaikeaa; valoa tunnelin päässä; ei, olin sittenkin väärässä; ahdistus; hermostus; onpas vaikeaa; no vihdoin on asiat selvillä; eipäs olekaan; hermostus; vaikeaa; no nyt on selvillä...</span><br /><br />Kuten ehkä huomaatte, puolet ajasta olen kiertänyt onpasvaikeaakehää. Mistä kaikki johtuu, en tiedä. Olisi kuulemma helpottanut kummasti, jos olisin toisen "näinköstässäkävikin" jälkeen sanonut, ettei niin tule enää tapahtumaan. Hmh. Ja nyt sen sitten sanoo, tuo ystäväni 00P. Kaiken ahdistuksen jälkeen. Minä onneton kun luulin sanoneeni sen jo monta kertaa.<br /><br />Niin, kävimme sitten tänä oikeasti viimeisenä iltana jälleen samat keskustelut. Alkaen siitä yhdestä marraskuisesta viikonlopusta, jonka jälkeen 00P on kokenut minun vältelleen itseään. Se kehä kierrettiin tänäänkin ainakin kolme kertaa. Viikonlopusta tähän päivään. Ja alusta. Ja alusta.<br /><br />Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. 00P lupasi, että asia on nyt selvitetty, eikä siihen enää tarvitse palata. Ei ainakaan tähän sävyyn. Mahtavaa!<br /><br />Tuleva välimatka tekee hyvää. Siitä olimme sentään samaa mieltä. Tulemme varmasti kokemaan monia hauskoja hetkiä yhdessä - kunhan ensin on vähän taukoa.<br /><br />Huomasin muuten 00P:n liikutuksen kyyneleet eilen, mutten tehnyt elettäkään. Miksikö? En taaskaan tiedä. Vaikka olenkin tunneherkkä ihminen, en liikutu niin kovin helposti. Siihen on vaikea sanoa mitään. Eikä aina jaksa ajella tunteiden vuoristorataa. <span style="font-style: italic;">Hyvät ystävät teeskentelevät, että kaikki on ok</span>,<span style="font-style: italic;"> </span>opetti eilinen saippuasarja. Filosofista, mutta niin epätotta. Tunnustin tänään ilkeyteni 00P:lle, eikä hän pitänyt sitä ilkeytenä. Varsin kilttiä.<br /><br />Eihän kerrota 00P:lle, mutta siihen korttiin ja lahjaan liittyy monta monituista jujua. Miettiköön sitä... Se on liikuttava ihan vahingossa.<br /><br />Aika poistua suurien tunteiden näyttämöltä viettämään iltaa ystävien ja kylän miesten kanssa.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-113510010986578036?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>Elleasenoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-1135079568690233312005-12-20T13:30:00.000+02:002005-12-20T13:53:28.143+02:00Tänään on viimeinen päivä, jolloin asumme Elleasen kanssa naapureina. Eilisilta oli viimeinen ilta, jona saatoin sulkea asuntoni oven ja siirtyä vaivattomasti naapuriin Elleasen luokse asuntoon, jossa olen viettänyt suhteellisen lyhyen tuttavuutemme aikana taatusti enemmän aikaa kuin kotonani.<br /><br />Ellease tuli eilen kotiin siihen aikaan, kun hän maanantaisin yleensä tulee yhteisellä ystävällämme viettämänsä saippuaoopperaillan jälkeen. Kello oli pitkälti yli kymmenen. Päivällä olin nähnyt hänet vain ohimennen kahvilla XY8:n kanssa talomme alakerrassa sijaitsevassa kahvilassa. Elleasen tultua kotiin menin hänen luokseen. Vein hänelle joululahjan ja sain häneltä vastavuoroisesti samanmoisen. Luin lahjan päällä olevan kortin ja liikutuin kyyneliin. Kortissa kerrottiin ystävyksistä, joiden polut erkanevat.<br /><br />Istuskelin Elleasen sängyllä. Hän teki pöytänsä äärellä nettitestejä. Emme oikeastaan keskustelleet, mutta en ollut keskustelua hänen tyköänsä mennyt hakemaankaan. Hain olemista. Hain läsnäoloa. Hain hänen seuraansa. Kaikkea sitä myös sain.<br /><br />Lopulta koitti se hetki, jolloin Ellease ilmoitti, että teemme enää vain yhden nettitestin, sillä hän haluaa käydä nukkumaan. Tuli minun vuoroni raksia näytöllä olevia ruutuja. Samalla ikkunan edessä alkoivat paukkua ilotulitteet. Hieman varttuneemmilla teineillä oli omanlaistaan juhlimista käynnissä. Ellease painosti kärttyisesti rastimaan. Päässäni kaikuivat vain raketit. En saanut rastittua mitään. Keskittymiskykyni oli kohmeinen. Se, että en ollut nukkunut edellisenä yönä kunnolla 74H:lta tulleen ahdistuneen tekstiviestin jälkeen, ja jo valmiiksi korkea perusnuutumus ajoivat aivojen moniajokapasiteetin nollatasolle. Ellease tokaisi, että olisi paras tosiaan rastia tai sitten mennä ja päästää hänet nukkumaan. Minä otin siitä kärttämisestä sitten hieman nokkiini. Sanoin, että menen. Kinasteluun päättyi sekin viimeinen ilta. Miksemme me enää osaa olla! Joskus osasimme sen taidon!<br /><br />Tänään on enää jäljellä lähteminen. Illalla on noin viidentoista hengen saunailta, johon minä, Ellease ja XY8 osallistumme. Ellease epäili sunnuntaina, että illasta tulee yhtä ihmissuhdedraamaa. Toivon, että niin ei käy. On minun ja Elleasen viimeinen päivä naapureina.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-113507956869023331?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>00Phttp://www.blogger.com/profile/10933412414069963039noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-1134915249991466902005-12-18T15:43:00.000+02:002005-12-18T16:14:10.000+02:00Tervehdys kanssaeläjät. Arvoisa Anonymous ehti jo otaksua, että minä 00P laittaisin Elleasen kanssa välit poikki. Pieleen meni se veikkaus. Välien poikkilaittamisen sijaan alan itsekin julkaista aatoksiani jaloja tässä blogissa yhdessä ystäväni Elleasen kanssa. Hän pyysi. Ja luonnollisestihan minä suostuin.<br /><br />Olemme ottaneet Elleasen kanssa yhteen tässä viime aikoina. Osittain se johtuu sattuman hassuista oikuista, joista tämän blogin löytyminen oli yksi oiva esimerkki. Osittain se johtuu siitä, että olemme molemmat hieman hankalia ihmisiä, joista väsymys on viime viikkoina ottanut useasti ylivallan. XY8 sai näissä yhteenotoissa hänkin muutaman kerran nenilleen allekirjoittaneen painiessa alhaisten aatostensa (mustasukkaisuuden, kateuden ja sen sellaisen) kanssa väsytystaistelua. Nyt se onneksi ohi! Istuttiin eilen ja otettiin yhdessä. Se olkoon alku. Tulevaisuus on avoin.<br /><br />Niin ja siinä ottamisen yhteydessä tuli vielä otettua yhteen - Elleasen kanssa... kuinkas muutenkaan! Aamulla sitten molemmat pyytelemään anteeksi. Ihmiset kommentoivat vanhaksi pariksi. Noh sitähän me kohta olemmekin. Suuntaan pois kaukaisilta mailta. Loittonen epäsuhteestamme, joka lähiympäristön vertailukohtien valossa ei täytä suhteen kriteerejä lainkaan, mutta on taatusti onnellisempaa ja kestävämpää lajia kuin lähiympäristön "suhteet". Samalla etäisyys Gogoon lyhenee. Tällä hetkellä erokivuista on päästy yli, mutta ystävyyssuhde hakee vielä muotoaan. Kapealla sängyllä yhteisen peiton alla ei niinä harvoina suhteen jälkeisinä yhteisinä öinämme ole oikein tiennyt, kuinka lähellä toista on turvallista olla. Läheisyysvaje on kai yksi niistä asioista, jotka minua ja Elleasea yhdistävät. Meillä kun on kokemusta pitkistä parisuhteista, joissa ehtii kehittyä sellainen omanlaisensa yhteenhitsautuminen.<br /><br />Uusi uljas maailma, täältä tullaan! Loittonen Elleasesta. Liidän Gogon yli. Laskeudun suurten järvien alueelle ympäristöön, joka on minulle yhtä aikaa tuttu ja tuntematon. M313, vanha ystäväni, on siellä, ellei päädy lähiviikkojen aikana Euroopan ytimeen valkokaulusbroilereiden luvattuun kaupunkiin lobbariksi lobbarin paikalle. Jos näin käy, täytynee uutta uljasta maailmaa kartoittaa yksin. Mieluummin tekisin sen kaksin.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-113491524999146690?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>00Phttp://www.blogger.com/profile/10933412414069963039noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-1134905335313659672005-12-18T13:13:00.000+02:002005-12-18T13:28:55.320+02:00Koska ajatukset ovat viime aikoina kiertäneet kehää ja jumittaneet, ajattelin, että olisi hyvä saada vähän uusia näkökulmia. Niinpä pyysin 00P:a jakamaan omia ajatuksiaan tähän blogiin. 00P vastasi kosintaani myöntävästi, joten tässä sitä nyt ollaan.<br /><br />Kysyin myös XY8:n kirjoitushaluja. Hänkin vastasi myöntävästi, mutta saammepa nähdä, koska ihan todelliselle kirjoitusasteelle päästään. Ehkä ensi vuonna.<br /><br />Muuten päivät ovat kuluneet väsymyksen sumussa. Ajatus ei ole tahtonut toimia, en ole ollenkaan jaksanut keskittyä ymmärtämiseen. Nukkuminen olisi viisasta. Pisteenä i:n päälle se kerran kuussa tapahtuva naisellinen sekoaminen: sattuu vietävästi, eikä ymmärrä omia ajatuskulkujaan sekä suuttuu kaikille ja kaikesta. Nämä asiat ja pari olutta ajoivat minut eilen mitä kilahtaneimpaan tilaan. Lukittauduin kämppääni ja kielsin lähestymisen. Raivosta kihisten ja itkien juttelin ensin 00P:n kanssa ja sitten onnettomasti itkeskellen XY8:n kanssa. Lopulta hymyilin vähän ja nukahdin.<br /><br />Ystäväni ovat urheita.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-113490533531365967?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>Elleasenoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-1134486209107283282005-12-13T16:40:00.000+02:002005-12-13T17:06:06.813+02:00Huh, onpa ollut rankkaa aikaa Elleasella, vaan niin on ollut muillakin.<br /><br />Nimittäin. Pian edellisen merkintäni jälkeen 00P oli löytänyt blogini. Se kun oli mainittu eräässä toisia blogeja mainostavassa tai arvioivassa blogissa... Havaitsin myöhemmin, että se oli mainittu useammassakin paikassa. No, oli miten oli, 00P:llä ei kestänyt kauaakaan keksiä, kenestä on kyse.<br /><br />Niinpä tämä sitten soitti minulle ja kysyi, etten sattuisi pitämään blogia nimimerkillä Ellease. Kieltäminen oli mahdotonta, merkit ovat liian selkeät. Ihmiset tunnistavat oman elämänsä helposti ja nimimerkkini löytyy eräästä työpöydälläni lojuvasta teoksesta. Vastasin siis, että kyllä, minä se olen.<br /><br />Viestimme tyhmästi tekstiviestien avulla asiasta samalla kun istuskelin kahvilla muutaman muun ihmisen kanssa. 00P sanoi, että taitaa olla aika nostaa pari kissaa pöydälle. Myönnyin siihen, mutta selitin, että se olisi hyvä tehdä vasta seuraavalla viikolla, sillä minun pitää nyt keskittyä.<br /><br />Myöhemmin seisoin kadulla toisen kahvi-ihmisen kanssa ja 00P kulki ohi. Hän näytti kovin vihaiselta ja minä tietysti oletin sen johtuvan jostakin blogin sisällössä esiintyneestä. Oikeasti hän olikin ollut vihainen siitä, että uskoi minun valehdelleen siitä, että minun pitää keskittyä. Minulle puolestaan oli päivän selvää, että se suurempi opiskelutyö vaatii keskittymiseni maanantaihin asti. Onhan väistämätöntä, että kun aletaan selvittää kahta elämää, se vaatii tunnin/päivän/yön jos toisenkin.<br /><br />Väärinkäsitys tuli selvitettyä, kun viikonlopun aikana olimme pakotetut istuskelemaan keskenämme tuntitolkulla. Se oli jopa mukavaa. Totesimme 00P:n kanssa, että on ehkä viisainta, ettemme kommunikoi kuin kasvokkain, sillä kaikki muu näyttää aiheuttavan käsittämättömiä ongelmia.<br /><br />Eräällä ystävistäni on parhaillaan ongelmia elämänhallinnan kanssa. Lupasin auttaa häntä, mutta en tiedä, miten se on mahdollista. Toivon osaavani tehdä oikeat asiat.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-113448620910728328?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>Elleasenoreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-1134044042223675472005-12-08T13:58:00.000+02:002005-12-08T14:15:56.596+02:00XY8 on sanonut mulle monta kertaa, että mä ja 00P keskustellaan paljon, muttei koskaan sanota mitään. Mä väitin hänelle, että se ei ole totta, vaan että meidän keskustelut on ihan rehellisiä. Mulle selvisi tuossa eräänä päivänä, että XY8 on ollut oikeassa kaiken aikaa. Lähetin hänelle tekstiviestin, jossa kysyin, onko se ehkä joku äiti vai miksi sen pitää aina olla oikeassa.<br /><br />Äidin oikeassa oleminen on muuten yksi vaikeimmista asioista maailmassa. Mulla kesti varmaan 18 vuotta ennen kuin saatoin hiljaa mielessäni myöntää, että voi olla, että äitikin on joskus oikeassa. Sen jälkeen meni vielä pari vuotta ennen kuin pystyin sanomaan sen ääneen. Huh.<br /><br />No niin, mitä siis selvisi. Selvisi se, että 00P ei kertakaikkiaan uskalla kertoa mulle, miltä siitä milloinkin tuntuu, paitsi joskus kolmen viikon päästä. No senhän mä jo tiesinkin. Mutta sitten hän vielä sanoi, että pelkäävänsä mua, kuten kaikkia muitakin ihmisiä. No, sen sanomisen jälkeen oli syytäkin pelätä.<br /><br />Näynpä tuossa tilittäneen V12:sta. Hassua. 00P kaiketi olettaa minun rakastavan sitä miestä, mutta niin ei ole. Viimeaikaisissa pohdinnoissa ja keskusteluissa ehdin tulla siihen tulokseen, että V12:n ja itseni välinen tilanne ei enää harmita eikä satuta mua. Se jos mikä on siistiä! Jutustelin V12:n kanssa eilen ja sain tietää hänen tavanneen jonkun tytön. Parasta asiassa on se, että olin vilpittömästi iloinen. Se kultainen mies todella ansaitsisi olla onnellinen ja jakaa elämänsä jonkun mukavan tytön kanssa.<br /><br />Siinä lyhyessä ajassa, joka kuluu blogimerkintöjen välillä, ehtii virrata paljon elämää... Sitä tapaa ihmisiä ja ajattelee asioita. Löytää ja kadottaa. Mietin, onko tässä mitään järkeä. Harva näistä ajatuksista on kuitenkaan niin salainen, etteikö sitä jollekin voisi sanoa.<br /><br />Ai niin, XY8 kysyi multa yhtenä päivänä, olenko ihastunut häneen. Vastasin olevani, mitäs sitä kieltämään. Sanoin myös, ettei siitä kannata olla huolissaan - se menee ohi. Se on vain ihmisen perusläheisyydenkaipuuta. Se ihastuminen on muutenkin outo juttu. Se pätee ehkä yhtenä päivänä viidestä. Sangen omituinen tilanne. Ehkä pelkkää kuvitelmaa, ehkä vain sitä, että kyseessä on niin loistava tyyppi.<br /><br />Ohhoh, olin unohtaa otsikon lupaileman vapauden. Päätin elää elämääni vapaana menneisyydestä ja murheista. Kertakaikkisen fiksu päätös, vaikka itse sanonkin. Se vaatii ehkä hieman työtä, tuoreita mielipiteitä, joihin vastata sekä tilaa hengittää ja olla.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-113404404222367547?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>Elleasenoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-1133691950454302522005-12-04T12:03:00.000+02:002005-12-04T12:25:51.003+02:00Välttelen tässä oikeiden asioiden tekemistä. Pitäisi kirjoittaa yksi suurempi työ opiskelua varten, mutta sen sijaan on paljon kivempaa antaa ajatusten kulkea pientä kehää. Murh.<br /><br />Viime päivinä mulla on ollut ikävä V12:a. En ole nähnyt häntä moneen kuukauteen tai edes jutellut hänen kanssaan. Vaan minkäs sille teet. Ennen oli toisin. Ennen kuin tulin tänne, tapasimme (etenkin lopun aikoina) usein ja puhuimme puhelimessa vähintään päivittäin. Toisaalta se on hyvä ja jopa yksi niistä syistä, joiden takia tänne lähdin. Hmm. Silti se on vaikeaa.<br /><br />Palataanpa taaksepäin. Oli aika, jolloin olin naimisissa. Erosin. Jäi tyhjyys ja yksinäisyys. Selvisin. Sain lisää haavoja. Uskalsin päästää yhden ihmisen lähelleni. Se oli V12. Tapasimme erään suomalaisen juhlan aikoihin. Kaikkihan tietävät, että silloin nautitaan alkoholia. No, niin olimme tehneet mekin. Kuka vähemmän, kuka enemmän. Mutkan kautta olimme tunteneet toisemme noin vuoden, tavaten aina sillointällöin. Sillä kertaa kuitenkin tutustuimme paremmin. Jostain syystä jaoimme pelkomme ja koko elämämme sillä samalla istumalla. Keskustelimme koko yön. Keskustelun tulos oli: <span style="font-style: italic;">Emme koskaan voi olla yhdessä, elämämme ovat erilaiset. </span><br /><br />No eihän se siinä vaiheessa mitään tarkoittanut. Tapailimme lisää, pidimme toisistamme enemmän. Ja usein päädyimme keskustelussamme siihen tulokseen, ettemme voi olla yhdessä. Joka kerta se sattui ja joka kerta oli vaikeaakin vaikeampi ymmärtää, miksi niin käy. Kesä tuli, kesä meni. Pidimme hieman välimatkaa. Kesän lopulla kuitenkin vietimme paljon aikaa yhdessä. Kaikki oli tavallista ja onnellista. Sillointällöin päädyimme edelleen siihen tulokseen, ettemme voi olla yhdessä. Sattui ja oli vaikea ymmärtää.<br /><br />Puhuimme lähdöstäni ja mahdollisesta paluustani. On hyvä, että lähden. On parempi niin. Ehkä se ajan myötä helpottaa. Itse asiassa luulen, että se on varsin totta. Vaan silti on aikoja, jolloin haluaisin viettää aikaa juuri V12:n kanssa tehden ei-mitään ja eläen tavallista elämää. Ja silti samalla tiedän, ettei se ole mahdollista.<br /><br />00P oli ahdistumisen päivänään - sinä, jona hän lähetti kahvilasta viestin tulemattomuudestamme - humalapäissään päätynyt siihen tulokseen, että taitaa olla rakastunut minuun. No mikäpä siinä, siinä ei sinänsä ole mitään uutta. Vaan tiedossa on sekin, ettei meille(kään) tule koskaan kehittymään parisuhdetta. Hän oli avautunut kämppikselleni 74H:lle asioista. 74H oli viisaana tyttönä sanonut, ettei minuun kannata sekaantua, siinä rikkoo vain itsensä. Perusteita olivat monenlaiset asiat: Ellease on sitoutumiskyvytön/-kammoinen, katso vaikka hänen ja V12:n juttua. Ellease on katsellut XY8:a.<br /><br />Voi olla, että olen sitoutumiskyvytön. Se johtuu siitä, että aion sitoutua tässä elämässä enää kerran. Sanottakoon vielä, että sitoutumishaluni on jo suuri. Pitäisi vain olla oikea ihminen. Kyllä mä pidän ihmisistä, välitän heistä ja jopa rakastan heitä. Mutta että kestävä parisuhde? Ei, elämät ovat liian erilaisia. Minä tarvitsen jonkun, joka uskoo.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-113369195045430252?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>Elleasenoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-1133560992025214552005-12-02T23:34:00.000+02:002005-12-03T00:03:12.040+02:00Ystäväni sanoi äsken, että näytän kovin väsyneeltä nykyään. Katsoi kesäistä valokuvaa minusta ja oli vakaasti sitä mieltä, ettei tunnistaisi minua sen perusteella. Emme siis tunteneet toisiamme vielä silloin, mutta nyt meistä on suhteellisen lyhyessä (muutaman kuukauden) ajassa tullut hyvätkin ystävät. Vai mitä se on?<br /><br />Mä olen niin kauhean väsynyt välillä. Ihan fyysisestikin, se johtuu puhtaasti siitä, etten ole nukkunut. On outoa olla nukkumatta, mä olen koko ikäni mennyt nukkumaan yhdeltätoista viimeistään. Paitsi kesäisin - kesät voi valvoa mukavien ja rakkaiden ihmisten kanssa, vaikka aamuisin pitäisikin vääntäytyä töihin.<br /><br />Tänä syksynä kaikki on ollut erilaista. Olen lähtenyt pakoon, vaikken oikein tiedä mitä. Ehkä aikuisuutta, sitä lopullista vastuun ottamista. Ehkä menneisyyttä, ehkä nykyisyyttä. Ehkä jopa tulevaisuutta. Mistä sitä tietää...? Toisaalta olen kaivannut pakoa. Koko elämäni mä olen muutaman vuoden välein vaihtanut paikkaa ja ihmisiä. En tiedä miksi. On aina tuntunut siltä, että on aika lähteä. Nyt ei välttämättä tuntunut, mutta läksin silti. Seikkailua.<br /><br />Uusiin ihmisiin tutustuminen ja uusi ympäristö ovat vieneet voimia. Paljon. Kuitenkin on muitakin syitä voimien menettämiseen.<br /><br />Ensimmäisenä lienee se, etteivät voimani ole koskaan täysin palautuneetkaan. No, siitähän selviää ajan kanssa, eikä siitä pidä sen enempää murehtia. Toinen syy on se, että yritän kantaa muidenkin murheita aina välillä. Älyttömän hölmöä. Kuka sellaista haluaisi tehdä!? Okei, ystävät varmaan yrittävät tai ainakin jollain tavalla auttavat toisiaan murheiden keskellä. Minä vain olen sen verran hölmö, että annan sysätä kaikki murheet itselleni - otan ne vastaan iloiten, vaikka voimat olisivat jo vähissä.<br /><br />Eilen oli hirveä päivä.<br /><br />Ystävä, jonka jo mainitsin, oli erittäin huonossa kunnossa. Masentunut kuin mikä. Ymmärrän sen, tiedän, että ikävät asiat sattuvat usein päällekkäin tai peräkkäin ja tiedän, miltä tuntuu kun voimat loppuvat ja elämä pelottaa. Tämä ystävä, olkoon hänen nimensä tästä lähin 00P, on syksyn mittaan kertonut minulle huoliaan kymmenen vuoden ajalta. Eilen sain tietää viimeisimmät ja suurimmat huolet ja pelon aiheet. Lisäksi 00P oli erittäin vihainen minulle ja yhdelle toiselle ystävälleni, jota tästedes kutsuttakoon XY8:ksi. Minä ja XY8 kun olimme edellisenä iltana jättäneet menemättä kahvilaan, johon olimme sanoneet ehkä menevämme. 00P puolestaan on hieman huono ilmaisemaan tunteitaan ja tarpeitaan suoraan, joten hänen äärimmäinen avunhuutonsa oli tekstiviestimuodossa seuraavanlainen: <span style="font-style: italic;">Ette sitten taida tulla.</span> No ei, ei tultu. Olemme pahoillamme. Oli paljon tehtävää.<br /><br />No, sitä tuskaa ja vihaa oli vaikeaa kestää. Vein 00P:n kotiin ja menin XY8:n luokse. Hän sanoi ovea avatessaan, että sinähän olet ihan hajalla. Niin olen, vastasin. Sitä on siirretty huolia vai? On. Minuun sattuu.<br /><br />On niin käsittämättömän hienoa, että on olemassa ystävä, joka ymmärtää, mistä on kyse, vaikkei sitä sen enempää selittäisikään. Ihminen, joka ymmärtää elämää ja näkee asioita samalla tavalla kuin minä. Joka välittää toisista ihmisistä - minustakin.<br /><br />Ikävää on vain se, etteivät ihmiset usko meidän olevan vain ystäviä. Mitäs se nyt kenellekään kuuluu. Lisäksi 00P on ihastunut minuun ja siksi niin hän oli niin vihastunut kahvilaan tulemattomuudestammekin. Eipä voi hänelle mainita XY8:n nimeäkään (saatikka tämän sanomisia) ilman, että hän hieman hermostuu. Viimein hän keksi itsekin, mistä se johtuu - syynähän taitaa olla mustasukkaisuus. Yllättävää. Wau. Olen iloinen, etten kertonut syytä hänelle, ennen kuin hän itse ehti pohtia asiaa.<br /><br />Niin kovin toivon, että kaikki järjestyy parhain päin. Ja uskonkin siihen. Mutta koska?<br /><br />Kunpa osaisin ajatella jotain järkevää tästäkin asiasta. Kunpa. Ehkä huomenna, unen jälkeen.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-113356099202521455?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>Elleasenoreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-19417654.post-1133273944856617972005-11-29T16:04:00.000+02:002005-11-29T16:19:04.863+02:00Joskus elämä tuntuu mutkikkaalta. Nykyisin useammin kuin ennen. Sitä vyyhteä on kiva selvitellä jonkun kanssa - edes itsensä. Useimmiten selvittelen pääni puhumalla jonkun kanssa tai ehkä kirjoittamalla jollekin. Siis ihan sen ihmisen kanssa, jota asia koskee tai jonka oletan ymmärtävän kyseisen jutun. Toisinaan taas jokin ajatus on jo itselle niin pelottava, ettei sitä voi jakaa. Paitsi anonyymisti...?<br /><br />Tämä olkoon siis salaisten ajatusten aika ja paikka.<br /><br />Valitettavasti en ole tänään ajatellut mitään...<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/19417654-113327394485661797?l=ajatuksenlentoja.blogspot.com' alt='' /></div>Elleasenoreply@blogger.com15