Miilunpolttaja oli viime viikolla katsomassa Kite Runner –elokuvaa (suom. Leijapoika) paremman puoliskonsa kanssa. Hyvä elokuvahan se on, ei siinä mitään, mutta arvatkaa hävettikö, kun Miilunpolttaja oli jatkuvasti tippa linssissä. Se oli ihan naurettavaa. Kymmenen minuuttia alusta, niin jo herahti ensimmäisen kerran. Toisen kerran puolen tunnin kohdalla. Sitten mentiin kuivin silmin, kunnes viimeisen kymmenen minuutin kohdalla hanat aukesivat taas. Voi että kun hävetti. Onneksi teatterin pimennossa kukaan ei nähnyt mitään. Siis ei tunteitaan esittelevä mies nykyaikana mikään tuore ilmiö ole, mutta jotain rajaa sentään. Tyttökin selvisi paikan päältä kuivin silmin.
Vaan ehkäpä kyse oli hetkellisestä emotionaalisesta tasapainohäiriöstä. Nähkääs, päivää aikaisemmin Miilunpolttajalla oli sellainen hetki – tai niin hän ainakin väitti – jolloin kaikki sattuu. Hän keskusteli hyvän ystävänsä kanssa, joka ei muuta tehnyt kuin sanalla sanoen vi… jaa, niin Miilunpolttaja ei tykkää siitä sanasta. Sanokaamme siis, että kun hän soitti ystävälleen kyselläkseen kuulumisia, niin tämä ei muuta tehnyt kuin ilkeillyt koko puhelun ajan. Ilmeisesti ystävällä oli huono päivä. Miilunpolttaja ei viitsinyt sanoa asiasta mitään, vaikka minä kyllä ehdotin, että olisi haistattanut kaverille pitkän pas**n. Joo, kyllähän minäkin siitä kaverista pidän, mutta joskus ihmisiä on vähän ravisteltava, että ne tajuavat missä mennään ja missä on kaapin paikka.
Ja sitten kun oli jo mieli pahoitettuna niin seurasi vielä riitainen puhelu lähisukulaisen kanssa. Kun puhelu oli ohi, niin arvatkaa vaan, oliko taas melkein silmäkulma märkänä. Ihan oikeasti. Kyllä minäkin olen välillä herkkä kaveri, mutten sentään paru jokaikisestä asiasta.
Mutta ei se mitään vakavaa ollut. Annoin parin päivän aikana herra Herkälle muutaman iskun avokämmenellä, niin johan se häiriötila meni taas ohi. Miilunpolttajan ongelma on se, että sen nahka ei ole tarpeeksi parkkiintunut ottamaan iskuja vastaan. Onneksi minä, armoitettu Peilikuva, seison alati herkkähipiäisen taiteilijasielumme rinnalla.
Oliko tarinalla jokin opetus? Herra M:hän rakastaa opetuksia. Jos miettii hetken, niin kyllä sellainen on. Joskus asiat tosiaan sattuvat kovempaa ja joskus tunteet ovat herkemmin pinnassa. Minun neuvoni on: vollota päivä, vollota pari – tai korkeintaan viikko. Sen jälkeen jos ei kyyneltulva lakkaa, niin anna jonkun huitaista kasvoihisi litsari tai useampi, niin johan tunteet painuvat takaisin pinnan alle. Ylitunteellisuus on epätervettä.
Haastakaa väitteeni, mutta eivät tosiasiat siitä mihinkään muutu.
Oikein mukavaa kesän odottelua,
