"Tärkeää on vain se..."

-Mitä sinä oikein kirjoitat tällä kertaa? Peilikuva kysyi Miilunpolttajalta, joka ahersi keskittyneesti kannettavansa ääressä. Miilunpolttaja naputteli hetken vastaamatta, kunnes käänsi ruudun niin, että Peilikuva sen näki. Ruudulla luki:

"Olin ehkä seitsemäntoistavuotias, kun aloin ensi kertaa miettiä, mitä puhuisin isäni hautajaisissa. Se tuntuu teistä ehkä oudolta, ehkä epämiellyttävältäkin, mutta isäni kirjavan ja rajun elämäntyylin huomioon ottaen se tuntui täysin luonnollista. Vuosien varrella kirjoitin puhetta pääni sisällä uusiksi useaan otteeseen, mietin sen sisältöä aika ajoin, kunnes unohdin sen taas joksikin aikaa ja palasin siihen tarpeen mukaan. Ja nyt, lähes kaksikymmentä vuotta myöhemmin on viimein on tullut aika kirjoittaa se paperille."

Peilikuva katsoi Miilunpolttajaa hölmistyneenä ja sanoi sitten: 

-Mutta eihän sinun isäsi ole kuollut...

Miilunpolttaja tuijotti takaisin sanomatta mitään. Pitkän ajan kuluttua hän lopulta sanoi: 

-Mutta mikään ei enää muutu. Ei ole enää mitään lisättävää.

-Niin, ehkei. Mutta silti... Hän elää yhä.

-Toistan mitä sanoin, mikään ei enää muutu. Vaikka hän eläisi vielä puoli vuotta tai vuoden. Uutta lukua ei enää tule. Tai ei mitään sellaista mitä olisi enää syytä muistella.

-Niin... Peilikuva sanoi vaivautuneesti, eikä keksinyt oikein muuta sanottavaa. 

-Mutta entä, hän aloitti ja yritti sitten uudelleen: -Miten sinä aiot jatkaa tuota puhetta?

     Miilunpolttaja kuvasi puheen sisällön. Sekä puhujan että kuulijan silmät kostuivat.

-Et sinä voi lukea tuota hautajaisissa. Se on liian... rehellinen, Peilikuva sanoi ääni poikkeuksellisen paksuna. 

-Mutta välittyykö siitä molemminpuolinen rakkaus? Miilunpolttaja kysyi.

     Peilikuva nyökkäsi.

-Sittenhän millään muulla ei ole väliä. Peilikuva ei sanonut mitään, vaan tuijotti ulos mökin ikkunasta. Jossain elokuisen järven pimeydessä kuikka päästi tutun huutonsa.

-Mutta et sinä pysty lukemaan sitä ääneen. Tiedät sen itsekin, Peilikuva sanoi lopulta.

-Tiedän, Miilunpolttaja sanoi ja kohautti olkapäitään välinpitämättömästi. 

-Niin, Peilikuva sanoi ja täyttääkseen hiljaisuuden lisäsi vielä: -Ja ainahan sen voi jakaa osanottajille paperilla. Äänetön puhe äänettömälle miehelle.

-Ehkä niin, Miilunpolttaja sanoi. -Eikä senkään ole väliä. Tärkeää on vain se, että se on nyt kirjoitettu. 

Siihen Peilikuva ei sanonut enää mitään, nyökkäsi vain. Hän asteli kuistille ja antoi hämärän kietoutua ympärilleen.