Miilunpolttaja istui tietokoneen edessä ja tuijotti ruutua. Ruudulla hänen edessään oli lista irrallisia ajatuksia, jotka oli eroteltu toisistaan ranskalaisin viivoin. Miilunpolttaja siemaisi teetään ja nojautui taaksepäin. Samalla hetkellä ovi kävi ja Peilikuva kolisteli virnistellen sisään.
- Jaaha. Mitäs meidän pikku filosofimme on taas ajatellut? Peilikuva kysyi naureskellen.
- Niitä iänikuisia kysymyksiä, Miilunpolttaja vastasi vaivautumatta katsomaan taakseen.
- No, katsotaanpa, Peilikuva sanoi ja kurkisti Miilunpolttajan olan yli. Silmiin osui pari raapustusta.
-Ihminen tekee aina kaikkensa, ettei hänen tarvitsisi muuttaa maailmankuvaansa.
-Jos aika on todella vain ulottuvuus, eikö se tarkoita, että me olemme ikuisesti olemassa? Olemme kuin soittorasia, jonka voi vetää aina uudelleen ja uudelleen alkamaan alusta.
-Miksi niin monet ihmiset vain valuvat elämänsä läpi?
- Täällähän on oikein ajateltu! Peilikuva huudahti. -Taitaa olla kolmenkympin kriisi vielä menossa, vaikka ollaan kohta jo puolessavälissä neljääkymppiä.
- Eikä ole. Sen kävin silloin, kun hiukset alkoivat vetäytyä parikymppisenä. Tämä on jotain muuta.
- Eikös tuollaiset olevaisuuden kysymykset kuulu teini-ikään? Funtsitaan kerran läpi rippileirillä tai kännissä onko jumalaa vai ei ja mikä pitää maailman kasassa? Tai miksi on niin paljon pahaa ja niin edelleen? Tai mitä jos olen itse kaiken luoja ja muut ihmiset ovat vain minun luomuksiani? Ei niihin käytetä enää energiaa keski-iässä.
- Keski-iässä! Miilunpolttaja ärähti. -Ei tässä vielä keski-ikäisiä olla.
- Näkökulmakysymys. Yli kolmekymppiä lasissa. Keskiajalla olisit jo lähes vainaa
- Joojoo. Lopeta nyt se kolmestakympistä jauhaminen. On se kumma kun siitä tehdään niin iso numero nykymaailmassa.
Toverit olivat hetken hiljaa. Lopulta Peilikuva sanoi. -No, ratkaistaanpa nyt sitten nämä sinun ongelmasi nopeasti. Peilikuva silmäili kuvaruudun tekstiä uudestaan. Ensimmäinen lause ei ole oikeastaan kysymys, vaan mukasyvällinen mietelmä. Toinen taas on kysymys, josta voit väitellä kvanttifyysikkojen ja astronomien kanssa. Kolmas taas... Mitä sen on väliä, jos joku valuu elämänsä läpi. Mitä pahaa siinä on?
- Se, Miilunpolttaja aloitti, mutta ei sitten keksinytkään jatkoa. -Se on vaan niin tyhmää.
- Tyhmää, ehkä, mutta miksi se häiritsee SINUA? Peilikuva painosti.
- Koska... ihmiset, jotka valuvat, eivät välitä siitä, mitä maailmassa tapahtuu. He elävät itsekkäästi itseään varten. Tai ehkä eivät edes itseään varten. Kunhan hengittävät ja syövät.
- Hohhoijaa. Selvä. Ja suuri havaintosi perustuu varmasti johonkin tieteelliseen tutkimukseen. Kenties peräti kuuluisan Mutu-yliopiston keittiöpsykologian laitoksen johtamaan.
- Irvaile vain, mutta totta se on. Valuvia ihmisiä on joka puolella. Heillä on tuhkanharmaa mieli ja tuhkanharmaita ajatuksia, tylsiä kuin ovennuppi.
- Maailmassa täytyy olla tilaa myös tylsyydelle. Peilikuva väitti vastaan. - Miten muuten juhla eroaisi arjesta tai hauska koomikko taviksesta?
- Äh. En minä tuota tarkoittanut, Miilunpolttaja sanoi, pyörähti ympäri ja nousi seisomaan.
- Vaan? Peilikuva sanoi ja venytti sanaa tarkoituksellisen ärsyttävästi.
Miilunpolttaja hieroi otsaansa ja mietti, miten pukisi ajatuksen sanoiksi.
- Eikö vain ole kauheaa tuhlausta kulkea elämän läpi... sen kummemmin miettimättä mitään? Käydä töissä, tuijottaa iltaisin Game of Thronesin ties kuinkamonennetta tuotantokautta, vetää perjantaina kännit tai käydä saunassa ja keskustella ystävien kanssa uusimman Voice of Finlandin kilpailijoista... ja olla vaan ajattelematta mitään sen kummempaa? Ja toistaa tämä kiertokulku vuodesta toiseen pienen muutoksin.
Peilikuva ymmärsi hyvin, mitä toinen yritti sanoa, mutta päätti silti leikkiä tyhmää: - Ja mitäköhän sitten pitäisi ajatella, herra filosofi? Aurinkokunnan syntyä? Elämän tarkoitusta? Ihmiskunnan tulevaisuutta?
- No... vaikka niin.
- Mutta samalla tavalla niissäkin keskusteluissa voi jäädä jumiin, filosofi rakas. Kuinka monta kertaa viikossa elämän tarkoitusta voi pohtia ennen kuin ajatukset alkavat kiertää samaa kehää, hmm?
- Niin no.
- Entä miten hitossa kuvittelet "tavallisten" ihmisten keskustelevasi jostain, mitä ne ovat... säieteorioista järkevästi, kun kvanttifyysikot eivät itsekään aina tajua puheitaan?
Miilunpolttaja huokaisi. - Niin. Ehkä siinä ei ole järkeä, hän lopulta myönsi ja oli hetken hiljaa.
- Paitsi...
- Paitsi..., odotti Peilikuva.
- Tärkeintä on se, että on utelias maailman suhteen. Nuuskii eri nurkkia. Kiinnostuu asioista. Ei ole pakko upota talousteorian saloihin reisiään myöten, mutta voisi edes kastaa sormensa. Ja sitten siirtyä sujuvasti sukankudontaan ja pohtia geenimanipuloinnin merkitystä. Ja siirtyä siitä snookerin MM-kilpailujen kautta vapaapainiin ja vapaapainista variksenpelättimien rakentamiseen ja...
- ...ja onnimannista matikka ja matikasta maitopyörä. Joo, joo, tuli selväksi. Haluat siis sanoa jotain niinkin syvällistä, kuin että ihmisten pitäisi kiinnostua kaikesta.
- No, jos ei nyt kaikesta, niin ainakin monista eri asioista. Se toisi arkeen ja ajatteluun vaihtelua. Estäisi ihmistä luutumasta, auttaisi ymmärtämään maailmaa ja muita ihmisiä. Kehittymään ihmisenä.
- Kuulehan, naiivi keskustelukumppanini, tiedätkö mistä minä aloin juuri kiinnostua?
- No? Varmaan viskistä. Ja mahdollisimman kalliista. Siinä ei ole mitään uutta.
- Höh, Peilikuva sanoi ja yritti näyttää loukkaantuneelta. - En suinkaan, vaikka en toki vähättele mahtavien mallasjuomien houkutuksia. Ajattelinpa kokeilla erästä karibialaista kookosrommia pakastekylmänä ja nauttia päälle hieman ananasmehua. Aikamoinen aluevaltaus uteliaisuuden takamaille, vai mitä? Tuskin voit väittää vastaan?
Miilunpolttaja hymyili. - Ei, enpä voi kai väittää vastaan. Kai sekin valumista jollain lailla estää. Mutta tässä jäi nyt ratkaisematta se, onko valuminen lopulta väärin. Täällä kun kuitenkin eletään ehkä vain ker... Jostain kuului kolahdus, kun pakastimen ovi avattiin. Jaaha, Miilunpolttaja, mietti. Riitti se kiinnostus nyt sentään näin pitkään. Sitten kuului lorinaa, kun jotain kaadettiin laseihin.
Olikohan loriseminen jotenkin parempaa kuin valuminen, Miilunpolttaja mietti puolihuolimattomasti ja asteli keittiöön.
- Jaaha. Mitäs meidän pikku filosofimme on taas ajatellut? Peilikuva kysyi naureskellen.
- Niitä iänikuisia kysymyksiä, Miilunpolttaja vastasi vaivautumatta katsomaan taakseen.
- No, katsotaanpa, Peilikuva sanoi ja kurkisti Miilunpolttajan olan yli. Silmiin osui pari raapustusta.
-Ihminen tekee aina kaikkensa, ettei hänen tarvitsisi muuttaa maailmankuvaansa.
-Jos aika on todella vain ulottuvuus, eikö se tarkoita, että me olemme ikuisesti olemassa? Olemme kuin soittorasia, jonka voi vetää aina uudelleen ja uudelleen alkamaan alusta.
-Miksi niin monet ihmiset vain valuvat elämänsä läpi?
- Täällähän on oikein ajateltu! Peilikuva huudahti. -Taitaa olla kolmenkympin kriisi vielä menossa, vaikka ollaan kohta jo puolessavälissä neljääkymppiä.
- Eikä ole. Sen kävin silloin, kun hiukset alkoivat vetäytyä parikymppisenä. Tämä on jotain muuta.
- Eikös tuollaiset olevaisuuden kysymykset kuulu teini-ikään? Funtsitaan kerran läpi rippileirillä tai kännissä onko jumalaa vai ei ja mikä pitää maailman kasassa? Tai miksi on niin paljon pahaa ja niin edelleen? Tai mitä jos olen itse kaiken luoja ja muut ihmiset ovat vain minun luomuksiani? Ei niihin käytetä enää energiaa keski-iässä.
- Keski-iässä! Miilunpolttaja ärähti. -Ei tässä vielä keski-ikäisiä olla.
- Näkökulmakysymys. Yli kolmekymppiä lasissa. Keskiajalla olisit jo lähes vainaa
- Joojoo. Lopeta nyt se kolmestakympistä jauhaminen. On se kumma kun siitä tehdään niin iso numero nykymaailmassa.
Toverit olivat hetken hiljaa. Lopulta Peilikuva sanoi. -No, ratkaistaanpa nyt sitten nämä sinun ongelmasi nopeasti. Peilikuva silmäili kuvaruudun tekstiä uudestaan. Ensimmäinen lause ei ole oikeastaan kysymys, vaan mukasyvällinen mietelmä. Toinen taas on kysymys, josta voit väitellä kvanttifyysikkojen ja astronomien kanssa. Kolmas taas... Mitä sen on väliä, jos joku valuu elämänsä läpi. Mitä pahaa siinä on?
- Se, Miilunpolttaja aloitti, mutta ei sitten keksinytkään jatkoa. -Se on vaan niin tyhmää.
- Tyhmää, ehkä, mutta miksi se häiritsee SINUA? Peilikuva painosti.
- Koska... ihmiset, jotka valuvat, eivät välitä siitä, mitä maailmassa tapahtuu. He elävät itsekkäästi itseään varten. Tai ehkä eivät edes itseään varten. Kunhan hengittävät ja syövät.
- Hohhoijaa. Selvä. Ja suuri havaintosi perustuu varmasti johonkin tieteelliseen tutkimukseen. Kenties peräti kuuluisan Mutu-yliopiston keittiöpsykologian laitoksen johtamaan.
- Irvaile vain, mutta totta se on. Valuvia ihmisiä on joka puolella. Heillä on tuhkanharmaa mieli ja tuhkanharmaita ajatuksia, tylsiä kuin ovennuppi.
- Maailmassa täytyy olla tilaa myös tylsyydelle. Peilikuva väitti vastaan. - Miten muuten juhla eroaisi arjesta tai hauska koomikko taviksesta?
- Äh. En minä tuota tarkoittanut, Miilunpolttaja sanoi, pyörähti ympäri ja nousi seisomaan.
- Vaan? Peilikuva sanoi ja venytti sanaa tarkoituksellisen ärsyttävästi.
Miilunpolttaja hieroi otsaansa ja mietti, miten pukisi ajatuksen sanoiksi.
- Eikö vain ole kauheaa tuhlausta kulkea elämän läpi... sen kummemmin miettimättä mitään? Käydä töissä, tuijottaa iltaisin Game of Thronesin ties kuinkamonennetta tuotantokautta, vetää perjantaina kännit tai käydä saunassa ja keskustella ystävien kanssa uusimman Voice of Finlandin kilpailijoista... ja olla vaan ajattelematta mitään sen kummempaa? Ja toistaa tämä kiertokulku vuodesta toiseen pienen muutoksin.
Peilikuva ymmärsi hyvin, mitä toinen yritti sanoa, mutta päätti silti leikkiä tyhmää: - Ja mitäköhän sitten pitäisi ajatella, herra filosofi? Aurinkokunnan syntyä? Elämän tarkoitusta? Ihmiskunnan tulevaisuutta?
- No... vaikka niin.
- Mutta samalla tavalla niissäkin keskusteluissa voi jäädä jumiin, filosofi rakas. Kuinka monta kertaa viikossa elämän tarkoitusta voi pohtia ennen kuin ajatukset alkavat kiertää samaa kehää, hmm?
- Niin no.
- Entä miten hitossa kuvittelet "tavallisten" ihmisten keskustelevasi jostain, mitä ne ovat... säieteorioista järkevästi, kun kvanttifyysikot eivät itsekään aina tajua puheitaan?
Miilunpolttaja huokaisi. - Niin. Ehkä siinä ei ole järkeä, hän lopulta myönsi ja oli hetken hiljaa.
- Paitsi...
- Paitsi..., odotti Peilikuva.
- Tärkeintä on se, että on utelias maailman suhteen. Nuuskii eri nurkkia. Kiinnostuu asioista. Ei ole pakko upota talousteorian saloihin reisiään myöten, mutta voisi edes kastaa sormensa. Ja sitten siirtyä sujuvasti sukankudontaan ja pohtia geenimanipuloinnin merkitystä. Ja siirtyä siitä snookerin MM-kilpailujen kautta vapaapainiin ja vapaapainista variksenpelättimien rakentamiseen ja...
- ...ja onnimannista matikka ja matikasta maitopyörä. Joo, joo, tuli selväksi. Haluat siis sanoa jotain niinkin syvällistä, kuin että ihmisten pitäisi kiinnostua kaikesta.
- No, jos ei nyt kaikesta, niin ainakin monista eri asioista. Se toisi arkeen ja ajatteluun vaihtelua. Estäisi ihmistä luutumasta, auttaisi ymmärtämään maailmaa ja muita ihmisiä. Kehittymään ihmisenä.
- Kuulehan, naiivi keskustelukumppanini, tiedätkö mistä minä aloin juuri kiinnostua?
- No? Varmaan viskistä. Ja mahdollisimman kalliista. Siinä ei ole mitään uutta.
- Höh, Peilikuva sanoi ja yritti näyttää loukkaantuneelta. - En suinkaan, vaikka en toki vähättele mahtavien mallasjuomien houkutuksia. Ajattelinpa kokeilla erästä karibialaista kookosrommia pakastekylmänä ja nauttia päälle hieman ananasmehua. Aikamoinen aluevaltaus uteliaisuuden takamaille, vai mitä? Tuskin voit väittää vastaan?
Miilunpolttaja hymyili. - Ei, enpä voi kai väittää vastaan. Kai sekin valumista jollain lailla estää. Mutta tässä jäi nyt ratkaisematta se, onko valuminen lopulta väärin. Täällä kun kuitenkin eletään ehkä vain ker... Jostain kuului kolahdus, kun pakastimen ovi avattiin. Jaaha, Miilunpolttaja, mietti. Riitti se kiinnostus nyt sentään näin pitkään. Sitten kuului lorinaa, kun jotain kaadettiin laseihin.
Olikohan loriseminen jotenkin parempaa kuin valuminen, Miilunpolttaja mietti puolihuolimattomasti ja asteli keittiöön.
