Miilunpolttaja heräsi keskellä yötä epämiellyttävästä unesta. Hän oli kulkenut pitkin pimeitä, labyrinttimaisia huoneita, jotka olivat himmeästi valaistuja. Jokainen huone oli aina edellistä pimeämpi ja Miilunpolttaja tiesi, että jos hän jatkaisi tarpeeksi pitkälle, vastaan tulisi ääretön pimeys ja kaikki lakkaisi olemasta. Hiki virtasi hänen selkäänsä, hän oli nähnyt vastaavanlaisen unen kerran aikaisemminkin, kymmenen vuotta takaperin.
Hän tuijotti pimeydessä kattoon, sillä häntä ei huvittanut nukahtaa uudelleen. Hän mietti elämäänsä, joka oli muuttunut äkillisesti muutama viikko takaperin – kiitos Peilikuvan hölmöilyjen. Toisaalta, ehkä se ei ollut käänne huonompaan. Hänen ihostaan nousi nyt toisen ihmisen tuoksu, hänen ajatuksensa eivät tuntuneet olevan enää kokonaan hänen omiaan (olivatko ne koskaan olleetkaan?) ja hän tunsi suurta epävarmuutta miettiessään oliko menettänyt hallinnan elämästään.
Varjo leijui hänen vieressään. Se ei sanonut mitään, silitti vain hänen päätään pehmeästi. Se tiesi, että Miilunpolttajaa pelotti. Pelotti tuntea, pelotti ajatella, mitä kaikkea voisikaan tapahtua.
- Entä jos hän ei pidäkään ystävistäni, Miilunpolttaja sanoi Varjolle, - se on sitten kaiken loppu. Entä jos hän ei pidä siskoistani? Entä jos hän turhautuu heidän seurassaan?
Varjo oli hiljaa.
Miilunpolttaja puri huultaan ja jatkoi pohdiskeluaan: - Mitä jos hän haluaa hallita minua? Mitä jos hän huomaamattani manipuloi minua ja eristää minut rakkaista ihmisistä ja asioista?
-Hän on hyvä ihminen ja tekisikö hyvä ihminen niin, Varjo kysyi.
-Ihmisillä on eri käsitys hyvästä, Miilunpolttaja vastasi. -Toisekseen, kaikki voi vinoutua. Saada vääriä sävyjä.
-Mitä tarkoitat?
-Rakkaus voi vääristyä, ihan niin kuin kaikki muukin. Joskus mietin, että pedofiliassa ja insestissäkin on kyse vain vaurioituneesta rakkaudesta. Tai että katkeruus ja viha ovat vain hajonnutta toivoa.
-Kauniisti sanottu.
-Hah, puolenpennin kyökkifilosofiaa.
-Miksi sinä aina painat alas omia ajatuksiasi?
-En tiedä… on helpompaa, jos ei anna niille liian suurta arvoa.
-Miksi?
-Koska jos kuvittelee liikoja, muuttuu ylpeäksi eikä näe enää mitään.
-Olisikohan tosiaan niin?
-En tiedä. Kunhan höpisen.
-Tiedätkö, mitä pelkään ehkä kaikkein eniten?
-No?
-Että hän on liian älykäs minulle. Ei sillä tavalla loogisesti älykäs, vaikka on hän sitäkin, vaan että hänellä on sellaista… noh, elämänälyä. Tajuatko?
Varjo nyökkäsi. Miilunpolttaja oli hiljaa ja jatkoi hetken päästä.
-Pelkään, että hän murtaa itseluottamukseni ennen pitkää.
-Miksi hän tekisi niin? Eihän hän tahdo sinulle pahaa.
-Ei tietenkään tahallaan. Vahingossa. Olemalla oma itsensä hän saa minut näkemään omat vajavaisuuteni, oman osaamattomuuteni ja vikani. Ja sitten… pelkään, että hän ottaa opettajan roolin minua kohtaan. Se olisi nöyryyttävää.
-Etkö sitten tahdo oppia?
-Totta kai. Mutta eikö siinä ole epätasapaino, jos vain toinen opettaa?
Vaikka oli pimeää, Miilunpolttaja tunsi Varjon katsovan häntä suoraan silmiin.
-Mikä saa sinut uskomaan, että sinä et voisi opettaa myös häntä?
-Hän tietää jo kaiken sen, mitä minäkin.
-Pahoittelen suorapuheisuuttani, Varjo sanoi, - mutta lainatakseni ystävämme Peilikuvan karkeaa ilmausta, sanon, että tuo on kyllä paskapuhetta.
Miilunpolttaja hämmästyi. Hän ei ollut koskaan kuullut Varjon kiroilevan. Hän jäi odottamaan, mitä tällä oli sanottavaa.
-Suurin virheesi on, että sinä et tunne omaa arvoasi. Tai tunnet kyllä, mutta kiellät sen itseltäsi mahdollisimman usein. Miksi?
-Koska en tahdo muuttua ylpeäk…
-Tai sitten vain pelkäät, Varjo sanoi ykskantaan.
-Mitä sinä tarkoitat?
-Tarkoitan, että kun päätät unohtaa todellisen arvosi ihmisenä ja painat alas ajatuksesi, sinä osittain pakenet vastuutasi elämästäsi.
-Enkä.
-No, et sinä pahimman luokan vastuunpakoilija ole, en minä sitä tarkoita. Mutta jos painat itseäsi alas koko ajan, sinusta voi kehittyä sellainen.
-Mutta minähän pidän itsestäni todella paljon. Rakastan mieltäni ja ruumistani, toisin kuin monet muut.
-Sillä ei ole tämän asian kanssa mitään tekemistä. Vaikka pidät itsestäsi kuinka paljon, sinun täytyy myös uskoa, että sinun ajatuksillasi on arvoa muille. Ymmärrätkö? Sinä et hyväksy sitä, että sinulla on suuri arvo myös muiden silmissä.
-Enkö?
-Et. Ainakaan täysin.
-Mutta…
-Alahan nukkua. Minä katson, että saat nukutuksi hyvin.
Miilunpolttajaa väsytti suunnattomasti, joten hän ei väittänyt vastaan Varjolle. Hän käänsi kylkeä ja kosketti pimeässä vieressään nukkuvan olennon olkapäätä. Olento tuoksui hyvältä, aivan erilaiselta kuin Miilunpolttaja itse. Lähteeköhän tuo tuoksu koskaan kunnolla irti minusta, Miilunpolttaja mietti ja vajosi raukeana uneen.
Varjo valvoi hänen vierellään ja poltti ruusunkukkatupakkaa.
