Kun yksi päivä ei riitä

Vuoden vaihtuessa havaitsin, että ajattelen ihan liikaa XY8:a. Sehän ei käy päinsä, koska olen sopinut itseni kanssa, etten ole ihastunut häneen. Ai miksikö? No se vaan ei ole mahdollista. Tänään ahdistus kävi sietämättömäksi ja ennen nukkumaanmenoa soitin hänelle.

* * *

- Moi, mä olen tänään taas vähän hankala...
- No, mikä hätänä?
- Ei oikeastaan mikään. Ahdistaa.
- Anna tulla nyt vaan.
- No, ku, yksi päivä ei enää oikein riitä.
- No sehän on v*ttumainen homma.
- Ja sitte mä vihaan itseäni, kun mietin vaan sitä. Mä en halua niin.
- Älä vihaa.
- Nii-i. Mut kyl mä luulen et se tästä menee... Nyt kun voin taas avautua.
- Joo, ajattelet vaan jotain tärkeämpää.
- ...
- Ootsä vielä siellä?
- Joo, eiku mä vaan mietin et mulla ei varmaan ole mitään tärkeämpää.
- Tottakai on. Ajattele vaikka maailmanloppua ja ilmaston muutoksia ja sellaisia.
- Niin. Niin kai. Ehkä päivän häirintäannos oli tässä.
- Joo, vois olla. Katotaan tässä leffaa.
- Hyvää yötä sitten.
- Moi.

* * *

No niin. Sen jälkeen tuli tietenkin ahdistus siitä, että miksi en vain voinut olla hiljaa. Miksi vielä pitää piinata toista ihmistä moisilla "tunnustuksilla". Yritin mennä nukkumaan, mutta piti alkaa kirjoittaa. XY8:n kommentointi oli kyllä sen verran etäistä, että rauhoitti kummasti.

Ahdistuskin hellitti.