Kertoipa kerran humanoidiäiti kaukana Sulatusuunin kääpiögalaksissa Omega Fornaciksen aurinkokunnassa tarinaa tytöistä ja pojista. Tarina oli vanha ja peräisin kaukaa avaruuksien takaa. Sen oli alkujaan kertonut eräs vahinkoabduktion kokenut maakalainen, joka ilmestyi heidän Omega Fornacista kiertävälle pikkuplaneetalleen aivan yhtäkkiä, kun paikallinen tietäjä sekoitti juomaansa kolme yksikköä garam masalaa gammasalaman sijaan.
Maakalaisen kotona kansa jaettiin kahtia. Oli miehiä ja naisia, poikia ja tyttöjä. Pojat olivat keskenkasvuisia miehiä ja tytöt puolestaan keskenkasvuisia naisia. Maakalainen kertoi, että pojat olivat olemassa tyttöjä varten ja tytöt poikia varten – siltä se ainakin välillä oli tuntunut.
Tyttöjen ja poikien välillä saattoi toisinaan tapahtua jotain kaunista, jota nimitettiin rakkaudeksi. Rakkautta pidettiin hyvänä asiana, vaikka se oli vain kemiallinen reaktio, joka sai yksilön pään sumenemaan. Rakkaus aiheutti kansalle suunnatonta tuskaa, mutta myös suunnatonta iloa ja mielihyvää. Rakkaus jatkoi elämää. Tuo kansa lisääntyi usein rakkauden seurauksena ja rakkautta pidettiin parhaana ympäristönä uuden sukupolven kasvattamiselle. Jokainen yksilö halusi rakastaa. Jos ei halunnut rakastaa, halusi lakata olemasta.
Tuli kuitenkin aika, jolloin rakkauden sijaan alettiin arvostaa vain omaa mielihyvää. Toisesta yksilöstä ei välitetty. Kehitettiin rakkaudeksi naamioitu peli, jonka tavoitteena oli tyydyttää omat himot. Peliä pelasivat molemmat kansanosat, niin tytöt kuin pojatkin.
Peli muistutti tanssia, se oli taidokasta ja kaunista katsella. Peli alkoi usein kansan suosimasta rentoutumispaikasta. Rentoutumispaikoissa syntyi tosin rakkauksiakin, mutta toisinaan niissä paikoissa näki vain peliä. Aluksi pelissä teeskenneltiin rakkautta ja sokaistiin niin toinen yksilö niin, että hän lopulta halusi jakaa itsensä pelaajan kanssa. Maakalainen tiesi, että joillakin yksilöillä oli tuhansia pelejä takanaan, mutta ei yhtäkään rakkautta. Peli tuntui tappavan rakkauden.
Myöhemmin, kun planeetalla ei enää edes uskottu rakkauteen, oli sitä turha teeskennelläkään. Niinpä peli kehittyi ja alettiin teeskennellä viattomuutta. ”Mutta enhän minä edes ole varustautunut jakamaan itseäni kenenkään kanssa, ei minulla ole välineitäkään”, sanottiin ja peli käynnistyi taas.
Miten pelaavalle kansalle oli lopulta käynyt, sitä maakalainen ei ollut osannut abduktion vuoksi kertoa. Rakkauden kokeneena ja peliä pelanneena hän osasi kuitenkin sanoa sen verran, että mikään määrä peliä ei korvaa sitä rakkautta, jonka ilman peliä olisi voinut saavuttaa. Pelattuaan oli pitkään kyvytön rakkauteen.
Niinpä niin lapsukaiset. Pelatessaan joskus häviää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti