Käväisin tuossa viikonloppuna vanhoilla kotiseuduilla. Täytyy sanoa, että kokemus oli varsin mukava. Eipä kuitenkaan ollut ensimmäinen kerta, kun isoisäni ryhtyi parittajaksi. Vielä siinä iässä, hyvänen aika sentään! Taitaa olla kevättä ilmassa...
Isoisä: Jaa, Kanttori tuleekin meidän kyydissä.
Ellease: *hämillään* Ahaa... Mihinkäs Kanttori on matkalla? (pelkäsin, ettei vaan meille...)
Isoisä: Kanttori istuu vaan siihen etupenkille Elleasen viereen!
Ellease: Niin että missäs mä voin jättää Kanttorin pois?
Kanttori: Koululla.
Ellease: Whuuh...
Isoisä: *innoissaan* Niin, tämä se on meidän Kanttori... Ette olekaan vissiin...
Ellease: *hädissään* Juu, eikun kyllä ollaan! Mitenkäs Isoisän arpaonni?
Isoisä: No mitään ei tullut, vaikka yritin.
Kanttori: Minä sen sijaan voitin rairuohoa ja lannoitetta. Olisin tässä ihan voinut Elleaselle ne antaa...
Ellease: *vaivautuuneena* Ei hyvänen aika, mä olen ihan justiin lähdössä maasta...
Isoisä: Niin, meidän Ellease se on siellä Vieraassa maassa.
Kanttori: *hämmästyneenä* Aijaa, mitenkäs siellä?
Ellease: Niin sopiiko, että mä jätän sut tässä bussipysäkillä pois...?
Kanttori: No toki, tästä oli suuri apu. Kiitos.
Ellease: Joo, moi.
Isoisä: Kanttori meni sinne harjoituksiin, hän kun esiintyy... *jatkuu ikuisesti*
Niin. Ehkä moisesta tekstikatkelmasta on vaikea aistia mitään paritusta, mutta Isoisän tunnen. Siellä se oli. Ihmeellistä silti. Sitähän Isoisä ei tiedä, että Kanttorilla ja minulla on historiamme. Minä varmasti loukkasin häntä. Ja kaikenmoinen tapaaminen on toisinaan kiusallista. Pienen paikkakunnan pieni salaisuus. Tai sitten ei.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti