* * *
Seisomme pimeyden keskellä. Minä haluan, hän ei. Halaamme ja hän lähtee.
* * *
Kävelemme auringossa. Minä höpötän onnellisena ja helpottuneena: kaikki on selvää. Ennustan tulevaa ja mietin menneitä.
* * *
Minä päästän hänet sisälle kotiini viimeisillä voimillani. Juttelemme loppuyönkin. Olemme kai kuoleman väsyneitä. Ehkä elokuussa nukun.
* * *
Uskallan pitää häntä kädestä julkisella paikalla. Aina joskus.
* * *
Kirjoitamme päättömiä tarinoita kahvilassa. Niissä ei ole minkäänlaista järkeä. Meillä on hauskaa, vaikkeivat muut sitä ymmärtäisikään. Toiset sanovat meidän olevan sekaisin. Minä tiedän, että hyvällä tavalla.
* * *
Hän kertoo minulle tarinoita ja satuja tuntitolkulla. Yöllä, onnellisessa olotilassa. Minä laulan hänelle, vaikken muista sanoja.
* * *
Ravintolassa hän ja ystäväni kiusaavat minua yhdessä. Välillä se ärsyttää minua, mutta tiedän kuitenkin olevani turvallisten ihmisten seurassa. Ja minusta on mukavaa, että he tulevat toimeen keskenään.
* * *
Niin naiset kuin miehetkin soittelevat yöllä: "Missä sinä olet?" Emme ymmärrä.
* * *
Olen tullut suihkusta ja meikannut. "Olet kaunis", hän sanoo. Hämmennyn, sillä olen tottunut hölmöihin vitseihin. "Ai, on taas aika olla ilkeä..." hän jatkaa, kun huomaa hämmennykseni: "Meikillä saa ihmeitä aikaan!" Kiitän.
* * *
Murehdin, kuten tavallista. Minä en ole salaperäinen nainen. Minä en piilottele Nalle Puh -yöpaitaani tai tavallista elämääni tavallisena naisena. Olen kuullut, että naisen pitäisi olla miehelle aina täydellinen ja kaunis, ehkä hieman salaperäinen. Se en ole minä. "Voi sinun murheitasi!"
* * *
Päätämme jälleen kirjoittaa tarinaa. Sovimme, että kumpikin kirjoittaa vuorollaan yhden lauseen. "Mistä haluaisit kirjoittaa?" hän kysyy. "Miten olisi vaikka se pelko, jota minä tunnen?" Hän aloittaa, minä jatkan: Julkisen yhdessä näyttäytymisen pelko. Syystä tai toisesta tyttöä pelotti pitää poikaa kädestä heidän kävellessään kaupungilla tai ollessaan seurassa. Ehkä poika on niin kamala, että tyttö häpeää häntä, hmm? Oikeasti tyttö ei halunnut pelätä ja salata, vaan tunnustaa kaikille kuuluvansa pojalle. Hän lisää enää pisteen.
2 kommenttia:
Kaunista... Eikä tämä ole mitään kiusaamista. Jopa Peilikuva hiljeni hetkeksi ajatustesi lämmössä.
Ajatusten syvyys ei riipu ilmaisun pituudesta. Osoitit sen jälleen kerran. Rohkeita, aitoja mietteitä.
Miilunpolttaja oivalsi samalla yhden asian. Itsestäänselvyys monille, mutta ei hänelle: Ihmiset kiittävät usein, mutta harvoin ajatuksista. Miksi, sillä eivätkö juuri ne ole parhaimpia asioita, joita ihmiset voivat toisilleen antaa?
Kiitos siis.
Tätä oli mukava lukea, jotenkin niin lämpöisiä ja hyviä ajatuksia. Puhtaita hetkiä, paloja elämästä. Kiitos mukavasta aamunavauksesta, tästä on selkeästi tulossa hyvä päivä. *hymyää*
Lähetä kommentti