...on moraalinen krapula, kuulemma. Sellaisesta kärsin tänään, vaikkakin aika turhaan. Outoa ja omituista on ollut muutaman päivän tämä elo. On taas tullut oltua niissä lyhyissä draaman kaarissa, joista Miilunpolttaja kertoi.
Tuntuu kauhean vaikealta kirjoittaa tapahtumista... Ei sillä, että niissä olisi mitään pahaa tai muutakaan, mutta jotenkin se on vain liian vaikeaa.
Päätin, että häneen pitää olla sekaantumatta, koska hänellä on liian monta rautaa tulessa. Sitten kävikin toisin huolimatta raudan määrästä. Siitä seurasi omituisia tilanteita työympäristössä, jossa kumpikin meistä vaeltelee. Siitä seurasi myös hillitön määrä hysteriaa ja väsymystä. Pitkästä työpäivästä seurasi rentoutumisilta-ajatus, josta seurasi liian monen viinipullon ostaminen ja tuhoaminen. Siitä seurasi humalatila, jota seurasi syvä uni. Humalatilassa olin ehkä vähän ärsyttävä, mutta hän ymmärsi.
Aamulla heräsin liian aikaisin ja liian virkeänä. Koska olen kykenemätön fyysiseen krapulaan, suoritin rangaistukseni moraalisella tavalla. Pohdiskelin hölmöyttäni: Hankkiudun ehdoin tahdoin tilanteisiin, joissa minun on helppo hakata päätäni seinään. Se on pelottavaa. Erään keskustelun perusteella se voisi olla myös seurausta liiasta ajattelusta: Jos yleensä ajattelee ja toimii järkevästi, on joskus heitettävä kaikki ajatukset nurkkaan ja tehtävä jotain aivan hölmöä.
Purin ahdistustani ystävilleni, jotka olivat kilttejä. Hänen kanssaan keskustelin myös. Selvisi siinä asia jos toinenkin. Tai oikeastaan asiat ovat olleet selviä koko ajan, ne vain asettuivat oikeille paikoilleen ja oikeisiin mittasuhteisiin päässäni. Saattaa olla, että poissaolollaan loistava XY8 on syyllinen omituisuuteeni - hän ei ole täällä pitämässä järjestystä päässäni.
Mitä tästä jäi käteen? Vanhojen ystävien hyvyyden tajuaminen. Uusi ystävä. Pientä piristystä. Suurta hupia. Julmahuvia. Yksi hassu lauantai. Vähän seikkailua ja jännitystä. Muistoja.
Miilunpolttaja on oikeassa nopeutuneesta ajasta. Ihmisten toiminnassa on lopunajan tuntua.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Itse itseäni kommentoidakseni. Just kun mä luulin, että kaikki on selvää, niin hän soitti ja kysyi, haluanko hänen tulevan. Ei tässä enää mikään ole selvää, piru vie.
Mä olen samaa mieltä, mistään ei ota selvää. Ja vaikka yrittää ottaa selvää, ei pysty siihen. Olen siis luovuttanut sen yrityksenkin enää, nykyään vain hyppään tuulen viemäksi ja katotaan mitä se tuo tullessaan. Sitä mitä se ei tuo, ei ollut tarkoitettu törmätä mun kans tuulessa.
Hali :o)
Lähetä kommentti