Mitäh, ei kriisiä!?

Syön pari kuukautta sitten lahjaksi saamiani salmiakkeja. Suu on täynnä ja sitä polttaa. Ei ole viisasta syödä niin paljon kerralla. Kohta on kai paha olo. Yksi putosi lattialle ja vieri pöydän taa. Olkoon. Siivoan sitten kun lähden.

Ihmiset lukevat toistensa blogeista, mitä itse kullekin kuuluu. Kuulin taannoin keskustelun, jossa yksi osapuoli tivasi toiselta, miksei tämän blogi avaudu. "Kohta mä joudun kysyyn sulta itseltä, mitä kuuluu!" Työ on teinimäisen ihmissuhdedraaman näyttämö.

Vappu tulee. Viisi vuotta olen viettänyt sen enimmäkseen yhden tietyn ystäväni kanssa. Ja varmaankin kolme vuotta mitä ghetoimmassa ympäristössä. Nyt olen täällä, enkä tiedä, mitä tehdä. Vaikka tiedänkin.

Sisareni on tulossa kylään. Minun piti kertoa hänelle, että ei kannata pelästyä, jos se poika suutelee minua. Että kaikki on ihan ok. Siskoni vastasi, että onpa hyvä, että se tyyppi on oikeasti olemassa, eikä vain mun sairaalla mielikuvituksella kehitetty sivupersoona. Niin, kiusaamista tiedossa siis.

Kävimme eilen pojan kanssa paikallisessa massatapahtumassa. Se oli mukavaa. Hänen paras ystävänsä ilmaantui paikalle.
- Miksei ystävä halua, että tulisin sun luo...
- Jos se vaikka ajattelee, ettet rakasta sitä enää.
- Olen mä ennenkin muita tyttöjä rakastanut. (ystävä on mies)
- Kuulostipa pahalta.
- Ai se, että minä saattaisin rakastaa sua vai?
- Niin...

Aamulla hän ihmetteli, miksei varmaan kolmeen päivään ole ollut mitään kriisiä. Hän on odottanut sitä ja yrittänyt houkutella sen esiin. Mutta ei, kriisiä ei ole. Luulen sen johtuvan siitä, että olemme liikkuneet yhdessä julkisesti.

Tänään ostin hänelle lasillisen maitoa.