Postimies soittaa aina kahdesti

*Kopkop*

Oliko se koputus? Miilunpolttaja katsoi kellonajan matkapuhelimestaan, oli vasta aikainen aamu. Koputus kuului uudestaan. Hän nousi sängystä ja laahusti väsyneenä ovelle. Kuka ihme sielä oikein mahtoi olla, hän mietti. Hän käänsi kahvaa ja avasi.

-Päivää, paketti herra Miilunpolttajalle, yli-innokas Postimies sanoi.

-Möh, Miilunpolttaja mutisi vastaukseksi, - mutta kun en minä ole tilannut mitään.

-Olette kuin olettekin, Postimies hymyili ja heilutti ruskeaa pakettia edessään.

Miilunpolttajaa epäilytti. -Mitä siinä paketissa on, hän kysyi.

Postimies luki paketissa olevaa lähetettä, virnisti suu hullun hymyssä ja sanoi: -Tässä lukee vain että ”Ongelmia”.

-Juu, kiitos ei. Eijei. Eijeijeijei. Minulla on niitä jo riittämiin. Hän yritti sulkea oven, mutta Postimies ehätti tunkea jalkansa oven ja ovenpuitteen väliin.

-Mutta hyvä herra, teidän on pakko ottaa tämä vastaan. Minulla on tilausvahvistus ja kaikki. Joudutte suuriin vaikeuksiin – ja minä myös – jos ette ota tätä vastaan, Postimies sanoi ystävälliseen mutta tiukkaan sävyyn. Sitten mies pani paperin Miilunpolttajan kouraan. Sankarimme katseli sitä hetken aikaa unisilla silmillään. Sen mukaan hän oli lauantai-aamuna tilannut ”Ongelmia”, peruuttanut tilauksen mutta sitten päättänyt kuitenkin tilata paketin uudestaan seuraavana päivänä.

-Mitäs tämä nyt oikein on, hän mutisi. Hänellä oli ollut erityisen hauska viikonloppu, mutta ei hän mielestään mitään ollut tilannut. Olikohan tässä taas kyse jostain Peilikuvan käytännön pilasta?

Miilunpolttaja luovutti ja raapusti nimensä lähetteeseen. Postimies kiitti ja lähti tiehensä. Miilunpolttaja piteli pakettia hetken aikaa käsissään, ravisteli sitä sitten hiukan ja vilkaisi ohimennen tilausvahvistusta. Herranjumala, miten kallis! En varmasti maksa tätä, hän ajatteli, en kuuna päivänä.

Hän heitti paketin sängyn päälle ja päätti jatkaa uniaan. Herättyään hän kirjoittaisi valituskirjeen ja lähettäisi paketin asiakaspalautuksena takaisin. Sitten koko homma olisi ohi ja hän voisi taas…

-Ja eikö sinua muka kiinnosta, mitä olet mennyt hölmöyksissäsi tilaamaan, hän kuuli tutun narinan takaansa. -Ole nyt iso poika ja avaa se, vanha kunnon Peilikuva ilkkui.

-No, en taatusti. Hinta on ihan mieletön. Palautan sen heti kun vain voin. Ja tästä ei keskustella.

Hän meni takaisin sänkyyn. Peilikuva koetti maanitella vähän aikaa, mutta Miilunpolttaja tunki sormet korviinsa. -Hyvä on, Peilikuva mutisi hieman loukkaantuneena. -Ei sitten.

Mutta heti kun Miilunpolttaja oli nukahtanut, Peilikuva katseli ympärilleen ja tuli varovasti ulos peilistään. Kyllähän palautusoikeus varmasti säilyi, vaikka paketti olisikin aukaistu. Tuote olisi kuitenkin muoveissa ja sinetöity. Pitihän nyt sentään varmistaa, minkälaisista ongelmista oikein oli kyse, eikö niin?

Niinpä Peilikuva repi paketin varovasti auki ja vilkaisi Miilunpolttajan suuntaan. Tämä nukkui vielä. Hyvä, hän ajatteli. Sitten hän pani kätensä pakettiin ja tunnusteli sisältöä. Jotakin kovaa. Hän veti esineen varovasti ulos.

-Mitä ihmettä, Peilikuva henkäisi ääneen nähdessään mitä piteli käsissään. Ei voinut olla totta, oliko Miilunpolttaja mennyt aivan sekaisin. Sitten hän virnuili pirullisesti. Tätä pakettia ei kyllä lähetettäisi takaisin, vaan se otettaisiin käyttöön. Juuri tätä minä tarvitsen… tai siis me tarvitsemme, Peilikuva vakuutteli itselleen. Hän repi sinetin auki ja tunsi hetken aikaa syyllisyyttä. Miilunpolttaja raivostuisi varmasti, mutta myöhemmin tämä kyllä kiittäisi häntä. Hän etsi tuotteen kyljestä napin ja painoi sitä. Vihreä valo alkoi vilkkua. Tästä tulisi kyllä kallis keikka.

-No, elämä on, Peilikuva mutisi itsekseen ja luikki tyytyväisesti hymyillen takaisin peiliinsä.

Miilunpolttaja jatkoi uniaan autuaan tietämättömänä tapahtuneesta. Pöydällä oleva laite surisi ja naksui hiljaa. Elämä, versio 3.740 alkoi hitaasti käynnistyä.

Mitäköhän tästä kaikesta seuraisi?