Huolien siirtämisestä

Ystäväni sanoi äsken, että näytän kovin väsyneeltä nykyään. Katsoi kesäistä valokuvaa minusta ja oli vakaasti sitä mieltä, ettei tunnistaisi minua sen perusteella. Emme siis tunteneet toisiamme vielä silloin, mutta nyt meistä on suhteellisen lyhyessä (muutaman kuukauden) ajassa tullut hyvätkin ystävät. Vai mitä se on?

Mä olen niin kauhean väsynyt välillä. Ihan fyysisestikin, se johtuu puhtaasti siitä, etten ole nukkunut. On outoa olla nukkumatta, mä olen koko ikäni mennyt nukkumaan yhdeltätoista viimeistään. Paitsi kesäisin - kesät voi valvoa mukavien ja rakkaiden ihmisten kanssa, vaikka aamuisin pitäisikin vääntäytyä töihin.

Tänä syksynä kaikki on ollut erilaista. Olen lähtenyt pakoon, vaikken oikein tiedä mitä. Ehkä aikuisuutta, sitä lopullista vastuun ottamista. Ehkä menneisyyttä, ehkä nykyisyyttä. Ehkä jopa tulevaisuutta. Mistä sitä tietää...? Toisaalta olen kaivannut pakoa. Koko elämäni mä olen muutaman vuoden välein vaihtanut paikkaa ja ihmisiä. En tiedä miksi. On aina tuntunut siltä, että on aika lähteä. Nyt ei välttämättä tuntunut, mutta läksin silti. Seikkailua.

Uusiin ihmisiin tutustuminen ja uusi ympäristö ovat vieneet voimia. Paljon. Kuitenkin on muitakin syitä voimien menettämiseen.

Ensimmäisenä lienee se, etteivät voimani ole koskaan täysin palautuneetkaan. No, siitähän selviää ajan kanssa, eikä siitä pidä sen enempää murehtia. Toinen syy on se, että yritän kantaa muidenkin murheita aina välillä. Älyttömän hölmöä. Kuka sellaista haluaisi tehdä!? Okei, ystävät varmaan yrittävät tai ainakin jollain tavalla auttavat toisiaan murheiden keskellä. Minä vain olen sen verran hölmö, että annan sysätä kaikki murheet itselleni - otan ne vastaan iloiten, vaikka voimat olisivat jo vähissä.

Eilen oli hirveä päivä.

Ystävä, jonka jo mainitsin, oli erittäin huonossa kunnossa. Masentunut kuin mikä. Ymmärrän sen, tiedän, että ikävät asiat sattuvat usein päällekkäin tai peräkkäin ja tiedän, miltä tuntuu kun voimat loppuvat ja elämä pelottaa. Tämä ystävä, olkoon hänen nimensä tästä lähin 00P, on syksyn mittaan kertonut minulle huoliaan kymmenen vuoden ajalta. Eilen sain tietää viimeisimmät ja suurimmat huolet ja pelon aiheet. Lisäksi 00P oli erittäin vihainen minulle ja yhdelle toiselle ystävälleni, jota tästedes kutsuttakoon XY8:ksi. Minä ja XY8 kun olimme edellisenä iltana jättäneet menemättä kahvilaan, johon olimme sanoneet ehkä menevämme. 00P puolestaan on hieman huono ilmaisemaan tunteitaan ja tarpeitaan suoraan, joten hänen äärimmäinen avunhuutonsa oli tekstiviestimuodossa seuraavanlainen: Ette sitten taida tulla. No ei, ei tultu. Olemme pahoillamme. Oli paljon tehtävää.

No, sitä tuskaa ja vihaa oli vaikeaa kestää. Vein 00P:n kotiin ja menin XY8:n luokse. Hän sanoi ovea avatessaan, että sinähän olet ihan hajalla. Niin olen, vastasin. Sitä on siirretty huolia vai? On. Minuun sattuu.

On niin käsittämättömän hienoa, että on olemassa ystävä, joka ymmärtää, mistä on kyse, vaikkei sitä sen enempää selittäisikään. Ihminen, joka ymmärtää elämää ja näkee asioita samalla tavalla kuin minä. Joka välittää toisista ihmisistä - minustakin.

Ikävää on vain se, etteivät ihmiset usko meidän olevan vain ystäviä. Mitäs se nyt kenellekään kuuluu. Lisäksi 00P on ihastunut minuun ja siksi niin hän oli niin vihastunut kahvilaan tulemattomuudestammekin. Eipä voi hänelle mainita XY8:n nimeäkään (saatikka tämän sanomisia) ilman, että hän hieman hermostuu. Viimein hän keksi itsekin, mistä se johtuu - syynähän taitaa olla mustasukkaisuus. Yllättävää. Wau. Olen iloinen, etten kertonut syytä hänelle, ennen kuin hän itse ehti pohtia asiaa.

Niin kovin toivon, että kaikki järjestyy parhain päin. Ja uskonkin siihen. Mutta koska?

Kunpa osaisin ajatella jotain järkevää tästäkin asiasta. Kunpa. Ehkä huomenna, unen jälkeen.